Paavo ja Tuula

MADEIRA, FUNCHAL 11-25.9.2011


Madeiran lomaa olimme odottaneet koko pitkän työkesän ajan. Varasimme lennot ja majoituksen netin kautta. Hotelliin (Apat. Park Avenue) olimme useaan kertaan nettiyhteydessä ja saimme varattua parvekkeellisen kaksion auringon puolelta.


Kiitoksia Portugalin keskustelusivulla nimimerkki arc_ :lle vinkistä: Rotherin suomenkielisestä vaellusoppaasta. Ostimme sen Funchalin Sao Laurenco ostoskeskuksen kirjakaupasta (11,45 e). Kirjassa on monta hyvää reittiä meillä jo olevien Korpelan ja Landscape kirjan lisäksi.


1. vaellus: Rother nro 8 Monte – Palheiro Ferreiro –Nogueira – Camacha. Pituus n. 15 km. Reitti on helppo, koska suurimman osan matkasta kuljetaan levadan reunalla. Meillä meni matkaan n. 6 tuntia evästelyjen ja valokuvaamisen vuoksi.


Menimme bussilla Monten pääaukiolle. Se on mukavan varjoisa paikka, jossa myyjät virittelivät pöytiään kuntoon. Lähdimme kivettyä polkua pitkin kohti Monten hissiasemaa. Ohitettuamme sen tulimme pian Largo das Babodas-aukiolle, josta varsinainen vaellusreitti alkaa. Alitimme toisesta suunnasta tulevan köysiradan. Jatkoimme polkua pitkin ja hiki virtasi helteisellä rinteellä. Levadan reunalla on paljon puita, joten jatkossa oli paljon viilentävää varjoa tarjolla.


Tunnin ajan voi ihailla avaria maisemia kohti Funchalin kaupunkia ja merta, mutta jatkossa maisemat ovat melko tylsät. Curral de Romeirosin kylän kohdalla oli myyntikoju, josta sai ostaa banaaneja ja vesipulloja. Maksun voi jättää kulhoon. Kylän jälkeen ohitimme hylätyn näköisen hotellialueen.


Ohitimme myös Hortensia Gardens Tea Housen, jonka ympärillä on kaunis puutarha. Toinenkin teehuone oli reitin varrella, mutta emme poikenneet niihin. Seuraavan kylän, Palheiro Ferreiro, kohdalla olisimme voineet lähteä bussilla kotimatkalle, mutta jatkoimme eteenpäin. Kylän jälkeen oli levadan varrella sikala, jonka haju oli melkoinen elämys. Yhdessä kojussa oli myytävänä erilaisten kasvien juurakoita. Levadan yläpuolella oli palanut metsää pieneltä alueelta. Näimme ainakin yhden puunrungon savuavan vielä. Emme nähneet paikalla sammuttajia tai vartiointia.

Päätepisteeseen Camachaan on kiivettävä hyvin jyrkkiä katuja pitkin. Päästyämme kylän bussiasemalle muistimme, että olemme lähteneet aiemmin tästä kylästä vaelluksille kaksi kertaa. Nimet unohtuvat vuosien varrella. Onneksi olemme laittaneet opaskirjaan päivämäärät, milloin olemme reitillä kulkeneet, että emme vahingossa mene toista kertaa samalle reitille.


Tämän vaelluksen kauniit maisemat olisi nähnyt ensimmäisen tunnin aikana ja viimeistään Palheiro Ferreirossa olisimme voineet lähteä bussilla hotellille. Tiheä kasvusto esti näköalojen ihailun melkein koko matkan, joten suurin osa piti ottaa lenkkeilyn kannalta. Reitillä oli paljon muitakin liikkujia, joten aivan loppupätkää lukuun ottamatta reitti on hyvin suosittu. Se sopii vähemmän liikkuneillekin, koska levadan reunalla kulkeminen on leppoisaa.


2. vaellus: Korpela nro 16 Levada do Curral:Santa Quiteria – Curral das Freiras Pituus 11,5 km, nousua 450 m ja laskua 210 m, taso vaativa.


Oppaan mukaan reitti on yksi Madeiran jännittävimmistä ja jopa vaarallisimmista vaelluksista. Reitin alkuun pääsee helposti bussilla.
Alkumatka on leppoisaa liikkumista ensin katetulla levadalla, sitten leveällä kanavan reunuksella. Ympärillä on taloja ja pengerviljelyksiä. Puista tippuu hedelmiä kanavaan, niin lähellä viljelykset ovat. Kahdessa kohdassa kuljetaan viiniköynnösten alta.


Muutaman kilometrin jälkeen päättyy leppoisampi osuus (lyhyt kävely kääntyy siitä takaisin) ja alkaa vaativampi/vaarallisempi osuus. Kaiteita on osalla matkaa, mutta nekin ovat osittain irronneita maanvyöryjen vuoksi. Kanavan reunus on kapea ja epätasainen ja kaiteettomilla kohdilla on liikuttava varoen. Onneksi levadauoma on sen verran kapea, että pystyimme kulkemaan hankalimmat osuudet toinen jalka kallion puoleisella reunalla. Välillä oli kuljettava kanavan pohjalla. Kanava on useita kymmeniä, paikoin satoja metrejä korkean jyrkänteen päällä, joten liukkailla reunuksilla on oltava todella varovainen. Yläpuolelta valuu vettä päälle ja seinämä on märkä ja rapainen. Ennen märän osuuden päättävää tunnelia ovat erittäin jyrkät betonirappuset ylös tunnelille. Paavo nousi sinne ketterästi, mutta minulta meni aikaa nelivedolla nousemiseen. Rappuset olivat märät ja kasvillisuutta runsaasti vieressä ja kaiteiden puuttuminen teki nousemisesta varovaista puuhaa. Olimme joutuneet laittamaan sadetakit päällemme, mutta reput kastuivat ja tulivat rapaisiksi. Jostain reunukselta tarttui reppuni hihnaan tukku märkää kasvillisuutta, niin läheltä kallioita oli kuljettava. Rappusten päällä on lyhyt tunneli, johon valuu yläpuolelta vettä paksua putkea pitkin. Veden pauhu oli tällä osuudella melkoinen.


Tunnelin jälkeen alkoi reitin hankalin osuus käytöstä poistetun kanavan reunuksilla. Eteneminen oli hidasta levadan päälle kasvaneen karhunvatukon ym. vuoksi. Askeleitaan joutuu varomaan, sillä reunus on ajoittain melko korkealla ja pudotusta on runsaasti. Reunus on myös sortunut paikoittain, sillä sitä ei kunnosteta ilmeisesti enää ollenkaan, eikä aluskasvillisuutta raivata pois. Jouduimme kääntämään sauvoilla kasvillisuutta pois edestä ja karhunvadelman oksat tarttuivat usein ihoon ja vaatteisiin. Saimme paljon verinaarmuja. Puita on kaatunut paljon levadan päälle ja niitä joutui väistelemään kyykkien ja yli kontaten. Pitkä jättiruoko on niin sakeaa, että niiden alle oli muodostunut jonkinlainen tunneli, josta piti ajoittain suorastaan kontata. Ötökkäkammoiselle tämä vaellus ei oikein sopisi, sillä liskoja ja hämähäkin seittejä on runsaasti.

Joissakin kohdissa joutuu nousemaan levadalta jyrkille poluille yläpuolelle ja niillä liikkuminen on hankalaa. Sauvat olivat hyvänä apuna ponnistellessa eteenpäin kasvillisuuden seassa. Polku oli välillä hyvinkin liukas ja märkä. Tällä osuudella ei ole liikuttu kovin paljon. Onneksi kuitenkin sen verran, että polun voi erottaa pusikoista. Loppuosuus ennen Nunnalaaksoa on taas helpompaa, sillä levadan reunus on näkyvissä hyvin. Ennen Nunnalaaksoa on paljon saniaisia reitin varrella ja pengerviljelyksiä alkaa ilmestyä vähitellen. Levadan päättymisen jälkeen seuraa raskas nousu asfalttitietä pitkin kylään ja bussipysäkille.


Näköalat ovat koko vaelluksen ajan kauniit vastapäisille vuorille ja alas rotkoon. Hiidenkirnumaiset rotkot ovat jylhän näköisiä ja usein kuuluu veden solina, kun pienet putoukset laskeutuvat ylhäältä vuorilta. Vastapäisellä jyrkällä vuorenrinteellä on pieniä kyliä, joiden talot näyttävät suorastaan roikkuvan kielekkeillä.


Suuntasimme raskaan tiekävelyn päätteeksi baariin, Nunnas Bar. Nautimme siellä lumumbat, jotka olemme juoneet ainakin kerran reissussa. Tarjoilija toi meille maisteltavaksi erilaisia liköörejä, joista passionhedelmälikööri oli parasta. Ostimme kotiin pienen pullon tätä likööriä. Paikan erikoisuutena mainostetaan kastanjakeittoa, mutta sitä emme maistaneet. Nypimme vaatteistamme valtavan määrän erilaisia väkäsillä varustettuja kasvien siemeniä, joita tarttui vaatteisiimme pusikoista. Bussimatka Funchaliin oli elämys mutkittelevilla vuoren rinteillä. Tie on tehty uskomattomille jyrkänteille. Bussin vauhti ei ollut kummoinen mittarista katsottuna, mutta kyydissä istuen tuntui aika hurjalle.


Vaellus oli vaativa ja arveluttava levadan märän osuuden kohdalla. Käytöstä hylätty osuus on hankala kuljettava ja jos sitä ei raivata, niin kohta se on kulkukelvoton. Emme tavanneet vaelluksen aikana ketään muita vaeltajia, joten kovin paljon käytetty reitti ei ole. Hienojen maisemien vuoksi se kannatti kävellä ja kun vahinkoja ei sattunut, niin päivä oli elämyksiä täynnä. Aiemmin kokematon yllätys oli ampiaisen pisto kämmensyrjään.



Olimme suunnitelleet jo edellisellä Madeiran matkallamme Pico Ruivo – Encumeada vaellusta. Vaelluksen lähtöpaikalle päästäksemme menimme edellisenä päivänä Santanaan ja yövyimme siellä. Bussimatkalla Santanaan näkee kyliä ja vuoristoa.


3. vaellus: Korpela nro 36: Santanan keskusta – Levada do Cantinho – köysiradan näköalapaikka – Faja da Rocha do Navio - Santanan keskusta. Pituus 6 km, laskua ja nousua 430 m. Keskivaativa.


Iltapäivällä ennätimme käydä lyhyellä vaelluksella, joka lähtee Santanan keskustasta. Halusimme nähdä lintuperspektiivistä kylän, joka on rannalla jyrkänteiden alla. Kylään ei ole muuta kulkuyhteyttä kuin jyrkkä kivetty polku tai köysirata. Emme tiedä, onko alhaalla olevissa taloissa pysyvää asutusta, vai ei.


Santanasta lähdettyämme jouduimme hiukan etsimään levadaa, sillä Korpelan kirjassa on maininta olkitalosta, jonka jälkeen reitti lähtee. Emme nähneet olkitaloa, mutta löysimme kuitenkin reitille. Levadan reunalla ei ilmeisesti liikuta kovin paljon, sillä se on ajoittain pusikkoinen. Levadalta laskeudutaan polkua pitkin hissiasemalle. Polun varrella on viljelyksiä ja hortensiapensaita kasvaa suorastaan rikkaruohona monin paikoin. Ihastelimme hortensioiden kukkien suurta kokoa. Kalloja taas kasvaa roskakasoissa…


Hissiasemalla oli muutamia turisteja ihailemassa maisemaa alas kylään. Hissi ei ollut sillä hetkellä käytössä. Lähdimme askeltamaan satoja kivirappusia kohti kylää. Rappuset mutkittelevat jyrkässä rinteessä ja vierellä on sähköpylväitä. Ohitimme useita hylättyjä viljelyterasseja ja pieniä kiviaittoja. Viiniköynnökset jatkavat kasvuaan, mutta hoitamattomina eivät ilmeisesti tuota satoa. Laskeutuessa näkyy aluksi vain talojen katot rannalla. Vastapäiseltä vuorelta valuu alas muutama vaikuttavan näköinen vesiputous, joita ihailimme hetken. Emme laskeutuneet alas rannalle, vaan lähdimme puolen välin jälkeen takaisin ylös.


Vaellusreitin paras anti oli näköala rannalle laskeutuessamme, sekä vesiputoukset. Muuten tämän reitin vuoksi ei kannata matkustaa Santanaan. Huonokuntoisen ei kannata lähteä jyrkkiin rappusiin, sillä ne vaativat hyvää kuntoa. Sauvoista oli hyötyä rappusissa.



4. vaellus: Rother nro 32: Achada do Teixeira – Pico Ruivo – Boca da Torrinhas – Encumeada sola. Nousua 500 m, laskua 1000 m, 18 km. Vaativa vuoristovaellus.


Lähdimme pimeän aikaan matkaan ja taksi sukkuloi hyvin sumuisessa kelissä kohti Achada do Teixeraa, josta reitti Pico de Ruivolle lähtee. Sumu oli ajoittain niin paksua, että ihmettelimme, kuinka kuljettaja näki tien. Oli vielä pimeää, kun saavuimme lähtöpaikalle. Olimme optimistisia, että sumu hälvenee aamun aikana…


Opaskirjassa oli hehkutettu vaikuttavista vuoristomaisemista ym. ja sen vuoksi halusimme lähteä tälle vaellukselle. Lähdimme heti aamuna valjettua, että meillä olisi riittävästi aikaa nautiskella maisemista ennen bussin lähtöä Encumeadasta.


Lähdimme sankassa sumussa kivettyä polkua kohti Pico Ruivoa. Pettymykseksemme emme nähneet maisemia ollenkaan ja polkuakin näkyi ajoittain vain muutama kymmenen metriä eteenpäin. Lämmintä oli kymmenen astetta ja sumuinen tuuli teki sään todella kylmäksi. Laitoimme katoksessa sadeasut yllemme, koska kostea kasvillisuus kasteli vaatteet. Muutama kivimaja oli reitin alkupuolella ja vuoren harjanteella oli yksi teltta, josta yöpyjä kurkisteli meitä.


Pettymyksemme oli suuri sumun ja tuulen vuoksi. Välillä satoi jopa vettä ja yhdellä harjanteella oli niin kova tuuli, että hiukan pelotti, josko tuuli riistää repun suojukset ja vetää meidät alas polulta. Polku on kivetty ja muuten eteneminen on tehty helpoksi, mutta kulkeminen on yksitoikkoista, koska maisemat jäivät näkemättä. Alueella on ollut mittava metsäpalo lähivuosina, koska kirjan julkaisuvuonna 2006 mainitaan varjoisasta osuudesta kanervapuiden vuoksi. Nyt kanervapuiden mustuneet rungot reunustavat polkua ja alue on surkean näköinen. Päätimme laskeutua Curral das Freirasiin (Nunnalaakso) sumun vuoksi. Onneksi opaskirjassa oli maininta tästä mahdollisuudesta. Tiesimme, että laskeutumista tulee olemaan valtavasti, mutta sumussa vaeltaminen Encumeadaan ei oikein innostanut.


Polku (oikopolku) kohti Curral das Freirasia on jyrkkä ja kivet vierivät herkästi jalkojen alla. Sumu hälveni alaspäin mentäessä (n. 1200 m:ssä), joten näimme maisemat hyvin. Tulimme n. tunnin laskeutumisen jälkeen viralliselle reitille kohti Curral das Freirasia (reitti nro 38 Boca da Encumeadasta Curral das Freirasiin) ja polku oli paremmassa kunnossa. Sitä on kunnostettu hiljattain ja laitettu puupölkkyjä askelmiksi. Tälläkin alueella on ollut aiemmin metsäpalo ja mustuneiden eucalyptuspuiden rungoista pisti esiin uusia versoja. Eucalyptus on vallannut alueen melkein täysin. Polun varrella oli läjä painonnostotangon lisäpainoja. Ihmettelimme, mitä ne tekivät rinteessä ja kuka oli viitsinyt ne sinne raahata.


Sumu hälveni alhaalla kokonaan ja aurinko näyttäytyi ajoittain. Laskeutuminen tuntui loputtomalta ja alkoi tuntua jaloissa. Kokonaislaskua tuli tälle reitille 1450 m, eli reilusti enemmän kuin suunnittelemallamme reitillä olisi ollut. Kilometreissä matka jäi alkuperäistä lyhyemmäksi, 11,4 km:iin. Päädyimme lopulta viljellyille aluille Nunnalaaksoon ja bussipysäkille odottamaan kyytiä. Sää pilasi tämän vaelluksen. Mutta suunnitelmissa on matkustaa lähivuosina (keväällä) Madeiralle uudestaan ja kulkea koko hieno reitti.



5. vaellus: Rother nro 7: LOMBADA DA PONTA DO SOL – LEVADA NOVA – LEVADA DO MOINHO: Reitti on muuten helppo levadakävely, mutta huimausta ei saa tuntea korkealla liikkuessa.


Lähdimme aamulla vuokra-auton saatuamme liikkeelle kohti Lombada da Ponta do Solia. Matkalla sinne on monta tunnelia ja osa hyvinkin pitkiä. Pääsimme perille kirkon luokse, josta vaellusreitti lähtee.

Lähdimme nousemaan kylän jyrkkää tietä kohti Levada Novaa. Levadan reunus on leveä ja tasainen, mutta kaiteita ei ole jyrkissäkään kohdissa. Oikein korkeiden jyrkänteiden kohdilla oli katsottava eteensä, eikä vilkuiltava alas. Useissa paikoissa oli ihmisiä viljelypalstoillaan töissä. Levadan kunnostajia tuli vastaan, samoin muita vaeltajia. Reitti näyttää olevan hyvin suosittu.


Hiukan ennen levadan päättymistä kuljetaan tunnelin kautta ja vesiputouksen alta. Kulkureitti vesiputouksen alla on suojattu levyllä ja muovilla, joten sen alta pääsee kastumatta. Jylinä on melkoinen, kun vesi putoaa alas jyrkänteeltä. Putouksen jälkeen oli mies valamassa tuleville kaidetolpille paikkoja. Rotkossa on soratie, jota pitkin on tarvikkeet tuotu paikalle ja vaijerihissillä ne nostettiin ylös. Myllyä pyöritettiin ylhäällä levadalla agregaatin avulla.


Kävimme levadan alkulähteellä ja laskeuduimme jyrkkää polkua pitkin alapuolella olevalle Levada do Moinhalle, joka on kapeampi ja vanhempi. Reunus on kapeampi ja epätasaisempi ja ympärillä oleva pensaikko yrittää tunkea polulle. Idyllisempi kulkureitti kuin yläpuolella oleva uudempi levada. Vesi kohisee välillä hyvinkin äänekkäästi, sillä levada laskee ajoittain hyvinkin jyrkästi alaspäin. Yhdessä kohdassa vesi valuu yläpuolelta kalliosta levadalle, mutta näin syksyllä siitä pääsee kulkemaan kastumalla vain pienesti. Monessa paikassa valuu puroja jyrkänteiltä levadaan. Loppumatkalla näkyy kylä ja kirkko, jonka luota lähdimme liikkeelle. Kirkon luona vesi ohjautuu osittain putkeen, josta vesi jatkaa matkaa alaspäin.


Mukava ja helppo reitti sellaiselle, jolla ei ole korkean paikan kammoa. Reitin pituus on n. 10 km.



Perjantai 23.9: Lähdimme aamulla autoilemaan kohti Porto Monizia. Sao Vicente on meren rannalla ja sieltä pääsee nopeasti tunnelien kautta Porto Moniziin. Ensimmäinen autojen kuljettava tie on tehty jyrkänteille ja nykyään se on yksisuuntaisena turistien ihailtavana. Osa reitistä on suljettu, koska maanvyöryt ovat tukkineet sen. Näköalapaikalta pääsi näkemään yhdelle suljetulle tieosuudelle. Mahtava vesiputous jylisi mereen tien yli ja osittain myös tielle, jonka maanvyöry oli tukkinut. Tie on ollut varmasti aikoinaan mahtava edistysaskel saarelaisille, mutta nykyään se tuntuu melko kapealle jopa yksisuuntaisena. Osuudet, joihin autoilijat pääsevät, on päällystetty ja pidetty hyvässä kunnossa. Vettä valui joissakin kohdissa auton tuulilasille.


Ajelimme Porto Moniziin maisemia ihaillen ja lähdimme kiipeämään autolla kapeaa tietä kohti Lamaceirosia, josta vaellusreittimme alkoi. Pysähdyimme välillä ihailemaan näköalaa Porto Moniziin. Muutaman kilometrin ajamisen jälkeen tulimme Lamaceirosin levadarakennuksen luokse. Rotherin opaskirjan kirjoittamisen aikaan siellä on ollut vain valtavan suuri vesiallas ja siihen liittyvä rakennus, mutta nyt siellä on ravintola, vessarakennus ja hoidetut piha-alueet.


6. vaellus: Rother nro 50: Lamaceirosista Ribeira da Janelan rotkoon ja takaisin, n. 14 km. Korkeusero on huomaamaton ja reitti on helppo.


Lähdimme levadan varrella olevaa erittäin hyvää polkua pitkin n. 7 km:n päässä olevaa määränpäätä kohti. Alkureitillä on tuhlailevan paljon sinisarja- ja hortensiapensaita. Sinisarjojen kukinta on ohi, mutta hortensiapensaissa oli erivärisiä kukkia vielä. Pääväri on punaruskea, mutta sinisiä ja valkoisia kukkia on seassa. Penkkejä ja pöytiä on aseteltu alkureitille näköalapaikoille.


Noin tunnin ajan näkyy vastapäiselle rinteelle, jossa on taloja ja terassiviljelmiä. Levadassa oli vain hyvin vähän vettä ja kalat sinnittelivät pohjalla. Veden vähyys sai myöhemmin selityksen saavuttuamme paikalle, jossa miehet lapioivat levadauoman leveämmästä kohdasta kuraa pohjalta pois. Nuori mies kulki ämpärin kanssa ja keräsi siihen kaloja. Paavo kyseli, aikoiko hän syödä kalat, mutta miehen mukaan kalat otetaan turvaan levadan puhdistamisen ajaksi. Eteenpäin jatkaessamme näimme, että vesi oli johdettu levadasta alas rotkoon puhdistamisen ajaksi ja veden kohina oli melkoinen.


Jatkoimme matkaa hyvässä kunnossa pidetyllä levadalla, joka oli melko varjoisa paikka alun jälkeen. Loppupuolella on kaksi tunnelia, joissa tarvittiin lamppuja. Nämä tunnelit ovat helposti kuljettavia, koska ovat melko korkeita ja riittävän leveitä. Koska on kuiva aika, ei levadan päällä olevasta kasvustosta valunut vettä niskaan kuin muutama pisara siellä täällä. Loppuosa ennen kääntymistä oli vähän tylsä, koska alaspäin ei nähnyt juuri mitään sankan puuston vuoksi.
Kävimme syömässä eväitä levadan vieressä olevan rakennuksen vieressä, jossa pienet linnut tulivat heti lähelle. Mekin viskoimme muutaman murusen leipää ihmisiin tottuneille linnuille.


Paluumatka meni joutuisasti, sillä olimme kuvanneet menomatkalla paljon maisemia ja levadan kauniita kohtia. Ihmisiä tuli vielä iltapäivällä jatkuvasti vastaan, sillä tämä on hyvin suosittu vaellusreitti. Jos kokee tunnelit hankalina, niin ennen niitä voi kääntyä takaisin ja nähdä reitin parhaat näköalat alkupuolella. Levadan sulkuportti oli avattu retkemme aikana ja vesi virtasi taas levadauomassa. Yksi työmiehistä nukkui kovalla sementillä päiväuniaan, eikä herännyt, vaikka kuljimme aivan vierestä.
Lähdimme ajamaan kohti Funchalia rannikkoa pitkin (Ponta do Pargo – Ponta do sol – Ribeira Brava). Tiet ovat kapeita ja niiden varrella kasvaa uskomaton määrä sinisarja- ja hortensiapensaista. Emme ole missään nähneet niin valtavia määriä näitä pensaita. Sinisarjapensaat lienevät mahtava näky niiden kukkiessa aiemmin keväällä/kesällä.


Ajoimme Ponta do Solin jälkeen vanhaa kylätietä pitkin rannalla ja siellä saimme useamman kerran korkealta ryöppyävää vettä auton tuulilasille.



7. vaellus: Rother nro 22 Faja da Nogueira 2:


Soratie, joka vie Fajan voimalaitokselle, osoittautui huonokuntoiseksi. Tie oli kuoppainen ja röykytimme sitä vuokra-autolla hitaasti eteenpäin 4,5 km. Osoittautui, että voimalaitoksen vierellä oli asutusta ja kaikissa pihoissa näytti olevan nelivetoinen auto pihassa. Eivät varmaan halua hyssytellä pienillä autoilla huonolla tiellä.


Lähdimme kiipeämään loivaa soratietä pitkin kohti Levada do Pico Ruivoa, joka näkyy korkealla vuoren rinteellä muutaman kerran ylös noustessa. Kiivettävää on korkeusmetreissä n. 400 m, ennen levadaa. Nousu ei ole kovin jyrkkä, mutta helteessä hikistä puuhaa. Matkalla oli valtavia, ikivanhoja plataanipuita.


Levadalla on aluksi kansi päällä, mutta kohta se muuttuu sementtireunukseksi. Koska kuljetaan ylhäällä kallioon hakatun ja muuratun levadan reunalla, pudotusta alaspäin on ajoittain hyvin paljon. Joissain kohdissa on kaiteet, mutta niihin ei kannata kovin paljon turvata, koska maanvyöryt ovat heikentäneet kannatinpalkkeja. Kaiteettomilla osuuksilla on hiukan hutera olo välillä, sillä lipsahdukseen tai kompurointiin ei ole varaa. Polku oli tehty välillä myös levadan vierelle rinteeseen, sillä uoma oli johdettu ajoittain kallion sisälle.


Kuljimme muutaman tunnelin läpi, osa hyvin lyhyitä. Muutamassa mutkaisessa tunnelissa tarvittiin sähkölamppua. Kallioseinämät ovat hyvin rehevän kasvuston peitossa, joten kuvattavaa riitti pitkin matkaa. Yksi pariskunta tuli vastaan levadalla, muuten saimme liikkua omassa rauhassamme.


Lähdimme levadan reunalta hiukan liian aikaisin tulkitsemisvirheen vuoksi. Laskeuduimme erittäin jyrkkiä rappusia ja vierivää polkua pitkin metsätielle. Siinä oli liikuttu vain hyvin vähän ja vasta jälkeenpäin huomasimme, että se ei ollut virallinen polku. Polun varrella kasvoi paljon metsämansikoita, mutta emme uskaltaneet niitä maistaa, koska emme tiedä, ovatko ne syötäviä. Missään opaskirjoissa niistä ei ole ollut mainintaa.


Pääsimme rinteessä viralliselle reitille metsätielle. Se ylittää rotkon pohjalla vesiuoman, jossa on ajoittain niin kova virtaus, että yläpuolelle on tehty silta. Tällä hetkellä uoman pääsi ylittämään pohjaa myöten vaikeuksitta.


Päivän vaellus kannatti tehdä, sillä levadalta oli kauniit näköalat viereisille vuorille ja alas laaksoon. Tämän levadan seinämät ja ympäristö ovat hyvin vehreät ja näkemisen arvoiset. Huimauksesta kärsiville reitti ei sovi, koska välillä kuljetaan korkealla levadan reunalla, eikä kaiteisiin ole turvaamista, jos niitä milloin on paikoillaan.


Sää oli koko kaksi viikkoisen lomamme ajan oikein hyvä, lukuun ottamatta korkealla ollutta vuoristovaellusta. Lähivuosina palaamme viidennen kerran Madeiralle, mutta keväällä. Seuraavan vaellusmatkan teemme tammikuussa Gran Canarialle.


Valokuvia löytyy: http://tuulanjapaavon.galleria.fi