| Re: Intia
Sen verran tiedän itse tuosta Intiasta siellä pari kertaa käyneenä, että isompien kaupunkien tienoilla vedet ovat viemäritasoa ja haju pitkälti sitä samaa. Kuitenkin vähän kauempana isoista kaupungeista etelässä on kyllä kirkkaita vesiä.
Viime talven reissulla sain sovittua Kanya Kumariin matkustaessani kalastusreissun merelle, siis koko päivän reissu paikallisten kanssa. Kaiken piti olla kunnossa, mutta kaikki meni pieleen yhden miehen tehdessä meille oharit. Se ei saapunut paikalle lainkaan ja oli kertonut kaikille eri kellon ajat ja veneen kuski oli siinä tiedossa, että kyseessä on vain veneajelu ja luvatut kalastusvälineetkin jäi sitten saamatta paikalle. No, kuitenkin pääsimme pienelle ajelulle, onneksi pienelle, koska veneestä loppui rantaan tullessa kaiken lisäksi bensa.
No tuolla veneajelulla kävimme tsekkaamassa yhden rahtilaivan hylyn, jonka masto rikkoi aaltoja sekä pulahdin uimaan vähän etäämmällä. Ainakin siellä vesi oli todella kirkasta ja sukelsin siinä matalassa pohjaan, jossa vettä oli ehkä 4m. Yksi meduusa siellä morjesti..
Nyt yhtenä ajatuksena olisi päästä paikallisten kalastajien mukaan sukeltamaan simpukoita, mutta ihan muunlainenkin sukellus kiinnostaa. Siellä Intian eteläkärjessä emme kyllä nähneet mitään turisteille suunnattuun sukellukseen viittaavaa, joten siitäkin syystä tässä kyselen, jos joku osaisi jotain asiasta sanoa.
Ehkä tuolla Intiassa ei ole mitenkään kovin paljoa erityisiä sukelluskohteita, koska ainakaan netistä ei tahdo löytyä mitään firmoja. Goalta löytyy jotain.
|