| Vähän myöhään mutta kuitenkin
Oltiin juhannuksen jälkeen Valencian ja Alicanten välimaastossa Jalonin laaksossa viikon verran, jonka jälkeen kierreltiin vielä viikon verran ja lennettiin takaisin Barcelonasta. Jalonin laaksossa on pieniä tuhannen asukkaan kyliä useita ja sitten muutama vähän suurempi. Voin suositella visiittiä laaksoon. Esimerkiksi Benissasta löytyy aika kiva vanha osa ja se on ihan moottoritien lähellä.
Barcelonasta Alicanteen reitillä kävisin ensin Tarragonassa, joka on oikein kiva kaupunki. Pieni ja nätti vanha kaupunki löytyy Rooman aikaisten raunioiden ja rannan lisäksi. Tarragonasta sisämaahan n. 30 kilsan jälkeen alkaa vuoristoiset kauniit maisemat ja viinialue, jonka esitettä voi kysyä Tarragonan infosta. Samasta esitteestä löytyy infoa useamman viinitilan vierailumahdollisuuksista.
Valenciassa emme pysähtyneet, läpi ajettiin kun GPS niin ohjasi… Toiseen suuntaan vedettiin sujuvasti ohitustietä, joka oli suorempi ja mukavampi (ja tylsempi) etenkin ruuhka-aikaan. Valencia esikaupunkeineen on aika iso ja sieltä löytyy varmaan kaikkea mukavaa. Ei kuitenkaan tehnyt sellaista vaikutusta kuin Tarragonan keskusta.
Etelämpään mennessä on oikein mukavia pikkukaupunkeja, joissa käytiin ja voin suositella mm. Javeaa ja Deniaa, jotka tosin ovat turistikaupunkeja. Niistä löytyy turistimeiningin lisäksi kuitenkin pikkukaupungin meininkia ja molemmissa aika upeat kivenjärkäleet/kalliot vaikuttavat positiivisesti maisemiin. Morairan pikkukaupungista vuokraisin itse seuraavalla kerralla huvilan jos sinnepäin olisin menossa, joten lämpimästi voin suositella sen läpi ajoa.
Jonkin verran kannattaa varata muuten käteistä tietulleihin jos sitä moottoritietä ajelee. Ja niissä huoltoasemien baareissa ei ehkä kannata käydä syömässä… Hinta-/laatusuhde ei mielestäni ole oikein kohdallaan.
Majoitusvinkkinä: www.toprural.com Sieltä löytyy Tarragonan ja Valencian provinssistakin pikkukylistä oikein söpöjä majoituksia edullisesti. Me oltiin mm. seuraavassa n. 25 km Tarragonasta: http://www.toprural.com/ficha/es.cfm/idp/43/ids/6266.htm
Oikein ihanaa matkaa. |