| tiukaksi
Aika kiireiseltä kuulostaa. Ja tuo reittiin etukäteen tutustuminen on todella hyvä ajatus. Valitettavasti tuo mainitsemasi vaihtoaika ei anna yhtään marginaalia sille että NYC lentosi saapuu myöhässä. Kyseessähän on lento kahden ruuhkaisen kentän välillä, joten myöhästymiset ovat mahdollisia. Toisaalta lentosi aikatauluun on sisällytetty myös "tilastollinen" myöhästyminen, joten kaiken mennessä hyvin koneesi saattaa saapua CDG:lle reilusti etuajassakin. Varsinkin jos tuulet reitillä ovat vielä suotuisia.
Kuulostaa siltä että kyseessä on eri lipuilla olevat NYC-CGG ja CDG-NYC lennot, eli että yksi lentoyhtilö ei ole vastuussa koko reitistä. Jos näin olisi ja lentoyhtiö olisi suostunut noin lyhyeen vaihtoon, silloin lentoyhtiö tietysti myös hoitaisi myöhästymistilanteessa sinut suomeen toisella koneella.
Kahden eri lipun tapauksessa lentoyhtiöllä ei tuollaista vastuuta ole. Onko saapuva ja lähtevä lento vielä kaiken lisäksi eri terminaalissa? Itse olen joskun myöhästynyt lennolta CGG:ltä kun on pitänyt siirtyä terminaalista toiseen ja vaihtoaika ollut lyhyt, 45min ehkä. CDG:llä terminaalista toiseen siirtyessä pitää joskus mennä läpi ruuhkaisten check-in aulojen ja reitit eivät ole kovin selvästi merkitty. Ja kyseessä siis ollut lento jossa check-in tehty valmiiksi lähtöpäässä koko reitille. Ja check-in todellakin menee kiinni esim. 20-30 min ennen lentoa ja puhumalla tuosta ei selviä. Tämä siksi että eivät enää kerkeäisi hoitaa matkatavaroita koneeseen ja sinua oikealle portille ja sisään koneeseen ennen lähtöikaa. Eli matkustajan ottaminen tuon ajan jälkeen tarkoittaisi koneen lähdön viivästymistä. Asia jota varsinkin ruuhkaisilla kentillä vältetään viimeiseen asti, koskapa se vaikuttaa ketjureaktion tavoin kaikkiin seuraaviin lentoihin.
Eli onnella ja reitin harjoittelemalla saattaa homma toimia. Toisaalta riski siitä että joudut omalla kustannuksellasi ostamaan uuden lipun suomeen on suuri.
|