| Re: Keski-Euroopan mukavat museot
Ranskassa Loiren laaksossa kaikki linnat.
Niitä on joka lähtöön, Chinon puolustuslinna, Chenaceau joen päälle rakennettu jossa on myös soutumahdollisuus joella linnan alta, Clos Lucé Amboisessa on Leonardo da Vincin neljän viimeisen elinvuoden linna, jonka puistossa on Leonardon keksinnöt kesäikaan ja muuna aikana kellarissa pienoismalleina. Ussé jonka asukkaana Perrault kirjoitti Prinsessa Ruususen sadun, Villandy jonka rikoinen puutarha on kuuluisa labyrintteineen.
Alueella on myös troglodyte-asumuksia ja museoita ja viinikellareita maistiaisineen, jälkimmäinen vain aikuisille. Se tarkoittaa luolia, joissa osittain asutaan vieläkin. Osa niistä on syntynyt, kun linnoihin on louhittu kiveä, toiset ovat olleet asumuksia, toiset jo aikoinaan viinikellareita. Ja ovat vieläkin. Yhdessä Vouvrayn viinialueen kellarissa on yhteensä kolme kilometriä luolakäytävää. Toisessa on seiniin veistetty erilaisia taideteoksia.
Kovin kaukana tältä kyseiseltä alueelta ei ole Poitiers, jossa on Futuroscope-huvipuisto.
Pariisissa on tieteistä kiinnostuneille La Villette. Siellä on lapsille sekä aikuisille mielenkiintoisia juttuja, ihan pienillekin.
|