kalkkis

Onneksi kaikki käytännön mahdollisuudet ovat vuosien saatossa parantuneet.
Ensimmäinen 4,5:n viikon automatka Välimerelle ( Ranska, Italia, Slovenia ) vuonna 1971 meni osittain hukkaan oman hölmöilyn ja alkeellisen tekniikan johdosta.

4 aikuista telttareisuun 1963 mallin koemarkkinadatsunilla.
Köpiksen-Baselin välillä, yöllä rankkasateessa vesi nousi sisällä kynnyskoteloille.
Teltat pystyyn puutarhaan. Kananpaskaa sai kaivella sandaalin pohjista.

Rahat oli vaihdettu Suomessa, osa matkashekkeinä. Ne oli teipattu lattian kumimaton alle.
Ei ollut luottokortteja.

Muuta ei älytty kuin löhöillä leirintäalueilla ja rannoilla sekä syödä wienerschnitseliä = tuttu!
Käytiin sentään Pisassa, Venetsiassa ja Roomassa.
Monte Carlon kasinolle ei päästy.

Alpit piti ylittää mennen-tullen solien serpentiiniteitä myöten.
3-vaihteisesta, heikkovääntöisestä autosta kun joutui etsimään 1:n niin sillä sai jurrata seuraavat 1/2 tuntia.

Etuiskari hajosi paluumatkalla Sveitsissä. Samoin tasauspyörästö rupesi ulvomaan ja kardaanin laakeri kuumenemaan.
Selvisimme joten kuten Tanskaan josta ajoneivo tuli parin viikon perästä kuormurin lavalla kotiin.
Itse tölläilimme Köpiksestä Itä-Suomeen julkisilla kulkuneuvoilla.

Eipä paljoa käteen jäänyt tuosta reisusta!
Kokemusta ja oppia kuitenkin.
Seuraavat automatkat sujuivat hiukan toisissa merkeissä vaikka alkuvuosina nekin tehtiin vanhoilla raiskoilla.

Vuosikaudet on nykyään ajoneuvot olleet teknisesti luotettavia ja hyviä ajettavia.
Ihmiset ovat rohkeita käyttämään kielitaitoaan.
On luottokortit, kännykät, netit ja porukalla matkailutaustaa jo kotoa käsin.

Minun kokemukseni perustui luokkaretkiin kahteen llähikaupunkiin Itä-Suomessa.

Olkaa nuoremmat onnellisia!