| itävalta
hei, olen yli 15 vuoden ajan ajellut joka kesä 3-4 viikkoa Keski-Euroopassa. Matkat ovat ajoittuneet välille toukokuu-syyskuu. Nykyisin matkustan Alpeille (Ranska, Itävalta, Saksa, Sveitsi) mieluiten joko kesäkuussa (siten että paluu ennen heinäkuun puolta väliä) tai syyskuussa kun muiden lomat alkavat olemaan takana. Ilmat ovat olleet hyvät myös toukokuussa joten se on ihan ok kuukausi ja joskus jopa hyvin kesäinen. Elokuussa vältän kulkemista samoilla teillä muiden turistien kanssa, sillä ruuhkat sekä moottoriteillä että turistinähtävyyksiin ovat sanoin kuvaamattomat suomalaisesta näkökulmasta. Olen myös "nuuka" sillä heinäkuun loppupuolelta elokuun loppuun hinnat karkaavat korkeuksiin. Majoituksesta saa pulittaa puolet enemmän, samoin myös täältä Suomesta lähteminen tulee kalliimmaksi. Eniten tökkii kuitenkin nuo ihmismäärät joka paikassa. Pohjoisesta päin tulevat rynnivät juuri noille ihanille Alppiseuduille minne sinäkin olet menossa. Valintasi sinänsä on mitä parhain. Kaikki Ludwigin linnat ovat upeita katseltavia meille suomalaisille (toki ne ihastuttavat kaikkia muitakin) ja kaikki Alppimaat ovat vertaansa vailla. Itse istun netissä nytkin etsimässä tulevia majoituksia kesä-heinäkuun vaihteeseen. Tänä kesänä on Sveitsi pääkohteena ja tarjontaa on niin paljon, että on suorastaan hankala tehdä päätöstä millä alueella aikoo asustaa puolet lomastaan eli parin viikon ajan. Matkan varrelle mahtuu myös ihania maisemia, kyliä ja kaupunkeja, joten matkan suunnittelun ihanuus kestää vielä jonkun aikaa.
Toivotan sinulle oikein hyvää matkaa Itävaltaan. Itse valitsisin mieluummin toukokuun, mutta elokuussakin on puolensa, kunhan varautuu em. lieveilmiöihin jonoineen ja hintatasoineen. Matkoilla on aina kivaa ja aina kannattaa lähteä!!
|