Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pettynyt Olimme joulukuussa 2011 Finnmatkojen matkalla hurghadassa. Suunnittellimme käyvämme pojan kanssa Luxorissa päiväretkellä. Finnmatkoilla oli vain yksi retki viikossa, joka sattui olemaan viimeinen kokonainen lomapäivämme kohteessa. Edullisia Luxorin retkiä tuntui olevan tarjolla runsaasti, mutta kielenä englanti. Koska 10 v. pojan englannin osaaminen ei ollut vielä kovinkaan hyvä, päätimme ottaa kalleimman vaihtoehdon, eli Finnmatkojen retken Luxoriin.
Kuinkas kävikään! Finnmatkat perui retken edellisenä iltana klo 20, kun retken piti alkaa seuraavana aamuna klo 6. Syynä oli kuulemma liian vähäinen osallistujamäärä. Ihmettelen, miten Finnmatkat voi perua yksipuolisesti retken vain 10 tuntia aikaisemmin! Asiakkaana minun olisi pitänyt perua muistaakseni 2 päivää aikaisemmin tai toimittaa lääkärintodistus sairastumisesta.
Retki jäi tietysti väliin, sillä enhän pystynyt mitenkään hankkimaan yön aikana korvaavaa retkeä. Näin jäi siis kehutut nähtävyydet näkemättä.
Sapen pisti lopullisesti kiehumaan, että luvattu rahojen palautus ei näkynyt Visa-laskulla. Koko retken hinta oli veloitettu. Puhelinsoiton jälkeen tässä odotellaan Finmatkoilta rahoja takaisin. Näinköhän maksavat korkoa tuolta ajalta, jonka rahat olivat ilman vastinetta heidän tilillään? Tuskin.
EI SIIS ENÄÄ FINNMATKOJEN MATKOJA! En myöskään suosittele ketään varaamaan retkeä Hurgahadasta Luxoriin Finnmatkojen kautta. |
Hei pettynyt lomalainen,
harmillista, ettet paassyt retkelle. Tiedan itse oppaana, etta asiakasta ketuttaa kovasti, kun retki peruuntuu. Myos minua harmittaa joka kerta asiakkaille ilmoittaa, etta odotettu retki peruuntuukin. Joskus saattaa olla nain: minimiosallistujamaara retkelle X on esim 6 asiakasta. Viime hetkella retken varannut perhe sairastuu ja peruuttaa esim 3 lippua. Sillon ei ole kannattavaa lahtea noin pitkalle reissulle 3 asiakkaan kanssa. Sama juttu joskus yritamme kalastaa asiakkaita retkille, joille ei ole tarpeeksi lahtijoita ihan viime minuuttiin asti. Tai sitten tiedamme jo aamulla etta retki peruuntuu ja yritamme soittaa asiakkaille huoneeseen pitkin paivaa, mutta he eivat vastaa ja emme saa heita kiinni kannykastakaan. Kerran olen joutunut perumaan retken samana aamuna tuntia ennen lahtoa, koska en saanut yonkaan aikana asiakasta kiinni! Retkien ehdot lukevat retkikuvauksissa. Asiakkaalla on oikeus peruuttaa retki tietysta syysta tiettyyn ajankohtaan mennessa. Tama vaihtelee matkanjarjestajan mukaan. Matkanjarjestajalla taas on oikeus peruuttaa retki esim jos minimiosallistujamaara ei toteudu.
Ei Finnmatkat toimistona ole peesta vaikka yksi retki peruuntuikin talla tavalla.
Terveisin opas (enka itse asiassa ole finnmatkoilla)