| |  | | |
17.05.07, 08:42
|
#26 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006 Sijainti: Oulun läänissä
Viestejä: 343
| Huonenäkymä
Meilläkään ei ollut muutama vuosi sitten huoneistoa altaalle päin, mistä en ollut yhtään pahoillani. Asuimme eka kerroksessa ja parveke (ei terassi) oli hotellin kauniiseen puistoon päin. Varasimme silloin matkan vain puolitoista viikkoa ennen lähtöä, joten olimme ihan tyytyväisiä huoneiston sijaintiin. Lisäksi sinne ei kuulunut allasalueelta ohjelmien aiheuttamia ääniä.
| |
| | |
17.05.07, 11:11
|
#27 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
| Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja A-L Oltiin viime kesänä viikon lomalla Viva Palmanovassa. Kaikkea muuta ketjussa onkin jo kommentoitu, mutta kysyit huoneistosta, jossa näkymä ei ole altaalle päin. Meillä oli sellainen. Näkymänä oli hotellin takapihan roskikset ja muutama parkkiruutu. Läheisten hotellien (2 kpl) takapihoille näkyi pensasaitojen takaa osittain, mutta muuten "elämää" pystyi seuraamaan vain harvakseltaan. Ei kuitenkaan annettu sen häiritä. Plussana ehkä se, että eipähän ainakaan hotellin iltaohjelma häirinnyt. Siltä ei voinut välttyä altaanpuoleisissa huoneistoissa.
(Paluulentoa edeltävänä iltana seurasin parvekkeelta kuin tyhjästä alkanutta ukkosen jylinää ja myrskytuulessa rimpuilevien koneiden laskeutumista. Ukkosta pelkäävänä ihmisenä näky ei ollut kovin miellyttävä. Eikä myöskään aamuvarhaisen paluulentomme pari "heitteistä" ensimmäistä tuntia. Jälkikäteen kuulimme uutisista Mallorcan ympäristön tsunameista. Onneksi emme niistä mitään tienneet.
Oli kuitenkin kiva paikka ja hotelli kaikinpuolin. Suosittelen lämpimästi ! Oman matkamme ajankohta oli kesäkuun alkupuoli. | Hui!
Olikos tarkoituksesi lisätä lentopelkoa kenties????
Välimerenalue on ns. maanjäristysaluetta, mutta että oikein tsunmeja välimerellä? hiukan epäilen, välimeri on kuitenkin suht pieni sisämeri,toisekseen mannerlattojen liittymäkohtia ei muistaakseni ole välimeressä, siis itse meressä...? ken muistaa, kertokoon ;)
No,uskon ja toivon että meidän lentomme ovat "normaaleja" mennen tullen, eikä tulisi sellaista "heitteistä lentomatkaa".... | |
| | |
17.05.07, 12:42
|
#28 (linkki)
| | (Vierailija) | Tebikselle
Ei ollut tarkoitus aiheuttaa pelkoja. Omat riittivät :). Ne tsunamit kuitenkin olivat todellisia tai sitten uutiset valehtelivat. Mutta viime kesänä Espanjan sää oli muuallakin poikkeuksellinen. Ystäväperheemme lomaili samaan aikaan Manner-Espanjassa, eivätkä kertomansa mukaan voineet koko lomallaan luopua päällystakeistaan. Tuuli oli koko ajan tosi voimakas ja viilensi ilman, vaikka aurinko enimmäkseen paistoikin.
Mallorca on kuitenkin saari ja kelit vaihtelee tosi nopeasti. Ainakin itse ensimmäistä kertaa näin, kuinka salama voi todellakin iskeä kirkkaalta taivaalta. Mutta kenellekään ei käynyt kuinkaan ja loma oli muuten kiva. Joskin lämpimämpää oltaisiin tietty toivottu mekin. Altaalla kyllä tarkeni silloin, kun sinne mahtui. Hotelli ympäröi sitä periaatteessa joka suunnalta, joten on suojassa.
| |
| | |
17.05.07, 20:58
|
#29 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
| Oukki doukki :)
Milloin siis olitte viime kesänä palmanovassa? Kun kerran lämpimämpää keliä olitte toivoneet!
ja onko tuo mallorca (tai esim. palma nova) kovinkin tuulinen paikka?
| |
| | |
17.05.07, 21:31
|
#30 (linkki)
| | (Vierailija) |
Viime kesänä oli yhtenä iltana kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana varsin reipas ukkosmyrsky. Hotellilla (Viva Palmanova siis) oli juuri silloin grilli-ilta. Melko yht'äkkiä tuuli yltyi ja alkoi kaatosade. Lasit lentelivät tuulessa pöydiltä ja ihmiset juoksivat sisälle. (Grilli-ilta on siis ulkoterassilla.) Hiukan myöhemmin alkoi ukkostaa. Koko illan oikeastaan ukkosti ja valtavat salamat halkoivat pimeää taivasta. Seuraavana aamuna myrsky näkyi lähinnä roskaisena allasalueena ja altaan vesi oli sameaa. Tämä tietenkin siksi, että allasalueen kaunistukseksi laitettujen pensaiden ym. lehdet/kukat olivat hiukan saaneet kyytiä tuulessa.
Kun aamulla katselimme televisiosta paikallisia uutisia, oli kyseinen myrsky riepotellut viereistä Menorcan saarta hiukan ilkeämmin. Siellä oli satanut suuria rakeita (autoja ihan lommoilla) ja veneitä oli ylösalaisin, rikki ja lennellyt kuivalle maalle.
Tällainen myrsky varmasti voi nostaa melkoiset aallot alaville rannoille ja aiheuttaa tuhoa. Tsunamihan se ei varsinaisesti ole. Tosin kaiketi sellaisia voi syntyä myös Välimerellä, jos esim. jokin saari vajoaa mereen.
| |
| | |
17.05.07, 22:05
|
#31 (linkki)
| | (Vierailija) | Ajankohta
Nimimerkki "herkullista on" on ollut hotellissa samaan aikaan kuin me. Juuri samaisesta illasta on kysymys. En muistanut tuota ulkojuhla-asiaa ennenkuin em. mainitsi sen. Meidän paluulentomme oli seuraavana aamuna aikaisin, joten roskainen allasalue jäi noteeraamatta. Oli tosiaan ennen kesäkuun puolta väliä. Muistelen, että viikkomme olisi ollut 6.-13.6.
| |
| | |
18.05.07, 16:22
|
#32 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
|
Ukonilmat ovt rajuja noissa "välimeren maissa", muistuupa mieleeni muutama "ukkonen" marmariksen lomillamme...
asiasta kolmanteen, muistatteko millaisia illat olivat? Tuulisia? Kylmiä? Lähinnä mietin millaista vaatetta täytyy varata mukaan...Ilmat tietenkin vaihtelevat vuosittain, mutta ois mielenkiintoista kuulla kokemuksia...tarkeneekohan iltaisin lyhythihaisessa ja hameessa? | |
| | |
18.05.07, 16:23
|
#33 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
| Lisäys edelliseen AJANKOHTA
matkamme on siis 1.-15.6 !
| |
| | |
18.05.07, 16:33
|
#34 (linkki)
| | (Vierailija) |
Me olimme viime kesänä samoihin aikoihin pari viikkoa. Tuota yhden illan myrskyä lukuunottamatta kaikki muut päivät olivat aurinkoisia ja tuuli oli korkeintaan kevyttä. Kyllähän sitä saarella/rannalla aina jonkinlainen tuulahdus käy, muttei se kyllä kertaakaan kylmä ollut, pikemminkin mukavan virkistävä.
Mulla hlökohtaisesti oli pari ohutta pitkähihaista illoiksi, muttei kyllä yksiäkään pitkiä housuja, ihan vaan pelkkiä hameita.
| |
| | |
18.05.07, 23:11
|
#35 (linkki)
| | (Vierailija) | Tuulista
Muistelen, että pitkähihaiset olisivat olleet illalla tarpeen, mutta se nyt ei tietty mitään haitannut. Kelit on muutenkin asenne- ja vaatetusjuttuja. Jos molemmat on kohdallaan, ei mikään tunnu missään.
Ihmeen vaikea kuitenkin muistaa vuodentakaisia säitä (sitä myrskyä lukuunottamatta), kun jo elää seuraavaa lomaa. 4 viikkoa, niin lähdetään Costa del Solille jälleen kerran. Ajatukset on jo enempi sillä suunnalla. Kivaa.
Hyvää lomaa Tebikselle ja muille Viva Palmanovaaan lähtijöille !
| |
| | |
19.05.07, 10:23
|
#36 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tuulinen saattaa muuten olla venyvä käsite..siis toisen mielestä on tuulista ja toisen mielestä vaan vähän hönkäilee. Kun sitä asuu täällä meren rannalla, niin ainahan täällä tuulee eli jos ei ole kunnon puhuria, niin ei sitä häiritseväksi tuuleksi laske, ei kotona eikä lomalla. Se on ihan normaalia keliä, yleensä kesät, talvet.
| |
| | |
21.05.07, 10:08
|
#37 (linkki)
| | (Vierailija) | Viime kesänä heinä/elokuu
Viime kesä Mallorcalla oli paikallisten mukaan poikkeuksellisen myrskyisä.Olemme olleet saarella 1995 alkaen 8 kertaa, aina heinä-elokuussa.Viime kesää lukuunottamatta on aina ollut todella lämmintä/kuumaa mutta sadepäiviä kevyesti liioitellen nolla.
Noi ukkosethan on aika rajuja mutta omasta mielestäni usein yö aikaan.
Tai voihan se olla että pimeällä ne vaan jää paremmin mieleen.
Mallorcassa on kuitenkin se hyvä puoli että aina on tekemistä vaikka sää oikuttelisi..Palmaan tai johonkin muuhun historialliseen kohteeseen tutustumaan-tai Festival Parkiin shoppaileen, Incaan...
Kuume iskee taas.
| |
| | |
21.05.07, 15:45
|
#38 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kiitos kaikille kirjoittajille.
Vielä semmoista kyselisin, kun viime reissulla hurahdimme snorklauksen ihmeelliseen maailmaan niin kannattaako Palma Novaan ottaa snorkkelit mukaan ja kummoinen ranta muuten on Viva Palmanovan lähistöllä? Onko matalaa vai äkkisyvää ja mimmoinen on rannan pohja vedessä; hiekkaa, kiveä, roskaa...? Onko kovaa aallokkoa jos ei tuota viime kesän ukkosmyrskyä oteta huomioon? | |
| | |
21.05.07, 17:28
|
#39 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
| Festival Park???
eli mikä on festival park! ostoskeskus? ja missä sijaitsee?
| |
| | |
22.05.07, 09:45
|
#40 (linkki)
| | (Vierailija) |
Palman ja Incan kaupunkien välisen tien varrella. Löytyy kyllä, jos sitä tietä autolla ajatte. Siellä on mm. outlet -myymälöitä.
Katso tästä: http://www.festivalpark.es/indexen.php
| |
| | |
22.05.07, 18:56
|
#41 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
| Tiedonnälkä kasvaa....
kiitti taas kerrana vinkistä ja linkistä ;)
En ole oikeastaan yhtään vielä "perehtynyt" tuohon Incan kaupunkiin. Siellä tais olla jotkin markkinat,jos en väärin muista. Onko isokin paikka ja kantsiiko käydä vai ihan vaan "läpi" ajaa???
| |
| | |
22.05.07, 21:39
|
#42 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
|
Hei onko tietoa, että millainen tuo välimatka on Palma Novasta tuonne Incan kaupunkiin, joka näyttää siis olevan aika lähellä Alcudiaa (jossa haluaisin kyllä lomallamme käydä,koska olin siellä vuosisa vuosia sitten ja Alcudia upea ranta on jäänyt tosiaan mieleeni). Tai mikä on välimatka Palma Novan ja Alcudian välillä siis maantietä ei linnutietä pitkin. Kiitos etukäteen jos joku osaa vastata.
| |
| | |
22.05.07, 21:43
|
#43 (linkki)
| | (Vierailija) | Juuri tullut...
Tultiin juuri sunnuntaina ko. paikasta ja hotellista, oltiin Aurinkomatkojen matkalla.
Ollaan edelleen oikein tyytyväisiä varsinkin hotelliin. Uima-ataisiin on tullut ymmärtääkseni juuri tänä keväänä uutuus lastenallas, ei ainakaan näy kuvissa eikä ole missään mainittu. Aika iso, noin 50cm vettä ja sisältää liukumäkiä, ja vesisuihkuja.
Lapsille suomalainen leikittäjä, tosin jäi hiukan huono maku siitä aamupäivästä kun lapsemme sinne jätimme (4v)-ehkä kokematon. Leikkialueella pomppulinna.
Aurinkotuoleja kaikilla altailla kyllä riitti, mitään ennakkovarausbuumia ei ollut.
Aamiainen 7,5e, illallinen 12e, lapset puoleen hintaan. Paikan päältä ostettuna puolihoidossa oli näistä hinnoista jonkin verran alennusta. Allasbaarista saa lounasta 5-8e, lapsille oli jotain sen allekin, ranskalaisia saa varautua syömään riittävästi...
Meillä oli huone pois päin altaalta, 'puistoon ' päin, joka käsitti jonkinlaisen rakennustyömaa-alueen jossa ei ainakaan vielä ole toimintaa. Ilta-auringon puoli, ilmastointi laitettiin hotellissa juuri päälle talven jälkeen. Joka ilta lapsille ohjelmaa klo 20 - Bufo jutut ja vähän isommille klo 21 mm Grease ilta, Beatlesmusaa ja Tuhkimo parodia. ilmat meille just passelit 23-26 illalla tarvii villatakkia.
Finnairin kone paluulennolla 11h myöhässä kovan tuulen takia...
| |
| | |
23.05.07, 08:18
|
#44 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
|
Suurkiitos kirjoituksestasi nooname!
Mukavaa, että lomanne onnistui,paitsi tuo koneen myöhästyminen oli kyllä TOSI KURJAA, tosin tuskin olisitte halunneet lentääkään huonoss kelissä, on meinaan pelottavaa höykytystä,hui!
Kiitos vielä kerran kattavasta kirjoituksesta :)
Saatan tulla lisää kyselemään kun ehdin ( eli pian)
| |
| | |
23.05.07, 09:29
|
#45 (linkki)
| | (Vierailija) |
Olisikohan joku 60 kilsaa hyvä arvaus Palman ja Alcudian väliksi. Hyvää leveää tietä se väli kuitenkin on.
Me kävimme Inca markkinoilla kyllä. Ei siellä minun mielestäni ollut juurikaan mitään erikoista, kenties jotain käsitöitä, mutta muutoin normaalia markkinakrääsää. Niin ja krääsän hinnat saattoivat olla triplat vaikkapa Palmanovan krääsämyymälöihin verrattuna.
Liukumäet altaaseen ovat varmaankin tosiaa ihan uutta. Ei ollut mäkiä viime kesänä. Kuulostaa tosi kivalta.
Ne ohjelman vetäjät koulutetaan aina ennen kesää ja ovat usein nuoria ja usein varmaan ekaa kertaa sellaisessa hommassa. Eivät ole siis varsinaisia lasten hoitajia. Usein pienemmillä lapsilla on vanhempikin vahtimassa, mutta isommat yleensä pärjäävät itsekin, jos yhteinen kieli löytyy..
| |
| | |
23.05.07, 09:47
|
#46 (linkki)
| | (Vierailija) |
Suurkiitokset Nooname!!!!
Kuulostaa todella hyvältä. Meidän ipanat on ainakin tosi innoissaan kun altaista löytyy liukumäet. Ja ilta-aurinko altaasta poispäin oleviin huoneisiin on mielestäni plussaa. Taas sai matkakuume uutta pontta, mutta eiköhän tämä aika kulu sutjakkaasti niin reissunkin kohta päästään.
Onko kellään tietoo kannattaako snorkkelit pakata mukaan Palma Novaan?
| |
| | |
23.05.07, 17:28
|
#47 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Palma Nova Suurkiitokset Nooname!!!!
Ja ilta-aurinko altaasta poispäin oleviin huoneisiin on mielestäni plussaa. | En mitenkään masentaakseni, mutta tarkennan vain sen verran, että hotelli on sen mallinen, että niitä altailta poispäin kuten altaallepäinkin olevia huoneita on eri suuntiin, osa enemmän aamupuolen ja osa iltapuolen aurinkoon.
| |
| | |
23.05.07, 22:09
|
#48 (linkki)
| | (Vierailija) | -näkymistä-
Kyllä, kyllä hotelli on aikas lailla U- mallinen, respa keskellä.
Osoitteessa: http://www.offers-hotels.com/es/espana/Mallorca/hotel-vivapalmanova.aspx
on ilmakuva jossa 'hieno' työmaa näkyy alhaalla. On sen verran vanha kuva, että rakennuksia on jo enemmän ja ainakaan kahta tenniskentää ei ole enää; lasten leikkikentän vieressä on allasalue, jota mietittiin olisiko hieman vip kun oli joustinsänkytyyliset allastuoltkin. Ja toisen kentän tilalle on tehty se uusi lastenallas.
Aurinkomatkoilla on jonkinlaiset huonekiintiöt -aina samat huoneet, joten siinä mielessä voi osua samaan suuntaan, jollei ole maksanut näkymästä erikseen.
Meidän lapset on 1,5 ja 4,5 v + toinen lapsiperhe, siksi hotelli oli tärkeä.
Ja turvallisuudesta muutenkin, parvekekaiteet (meillä 4s kerros) on hyvät kiipeilyyn+ muovituolit helpot siirtää. Vastaantuloaulan kaiteissa on kulmassa hurjat reiät, joista nopea pikkuihminen mahtuu helposti - että on näitä ylimääräisiä sydämentykytyksiä...
Taaperot oli huomioitu tullessa niin, että saimme huoneen heti, muut puolelta päivin.
Raspassa oli suomalainen virkailija ja yksi leikittäjä-Ansku myös, muistakaa antaa puhelinnumero jos jätätte lapsen sinne.
Finnairin touhusta sen verran, että enää ei saa ilmaiseksi mitään puuhasteltavaa koneessa vaan kehtasivat pyyytää 8e!!! värityskirjasta ja kynistä. Se myöhästely oli alkanut jo la kun kone oli yrittänyt rodokselle, tuulen takia olikin mennyt Kosille. Miehistön työaika päättyi ja nukkumaan, aamulla kävivät rodoksella, hakivat suomesta uuden lastin - myöhässä rutosti, perillä klo 19- me koneeseen ja kotona klo 2 yöllä. Onneksi opas kävi koputtelemassa jo la yönä, ettei ole aamulähtö vaan vasta klo16 ettei tarvinnut terminaalissa odottaa... että tällaista sepustusta..
Käykäähän myös hotelsviva sivuilla...
| |
| | |
23.05.07, 22:14
|
#49 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
| Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja tebis Tiedustelin aamiais asiaa suoraan viva palmanovasta. Aamiainen maksaa paikan päällä ostettuna 7.50euroa (ja lapset alle 12v 50%) | Aurinkomatkoilla tuo aamaianen tais olla 8euroa etukäteen ostettuna ja finnmatkoilla jopa 9euroa. Nooname, oliko aamiainen siis vielä edullisempi paikan päällä? ihmettelen, sillä laitoin emailin hotellille ja sieltä kertoivat tuon 7.50euron hinnan. mutta eipä tuolla niin väliä...paitsi toki kiinnostaa, että maistuiko aamupala ja oliko hintanasa arvoinen, sitä kun on kovasti täällä kehuttu :) | |
| | |
23.05.07, 22:22
|
#50 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 726
|
Nooname ehtiki tänne samoihin aikoihin meikäläisen kanssa :)
kiitti kivasta linkistä Wau! onko joku ravintoloista ilmastoitu kuten sivuilla minittiin (aika ihanaa kuumana päivänä)
p.s. törkeetä tuo 8euron rahastus värityskirjoista jne. Huh,huh...kyllä kehtaavat!Me lennämme sillä TUIflyNordicilla ja ruoka piti eriksen varata lennolle ja tietty maksaa lisähinta, että näin se vaan muuttuu systeemi lentoliikenteessä....
| |
| | | | |