Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Esperanza Valittiin sitten tuo Pierre & Vacances Benalmadenassa. Löytyisikö tuoreita kokemuksia? Kiitos. |
Kyseisestä hotellista en tiedä, mutta olin Benalmadenassa työharjoittelussa. Varsin mukava ja viihtyisä paikka. Sielläkin tosin saattaa jonkin verran olla kaupustelijoita, mutta he kyllä ymmärtävät kun sanoo ei.
Meidän hotellimme oli aivan lähellä rantaa. Ranta on kaunis ja suuri ja rantakadulla on paljon erilaisia ravintoloita ja putiikkeja joista voit ostaa esim. tuliaisia ja matkamuistoja. Tosin ravintolat ovat jokseenkin tyyriitä, sillä rantakatu rehottaa turisteja. Ja mikäli olet kiinnostunut yöelämästä, suosittelen Puerto Marinassa (eli satamassa) sijaitsevia baareja ja yökerhoja. Niitä on paljon erilaisia, niin pieniä kuin suurempiakin. Keskustasta taksi satamaan maksaa n. 6 euroa. Suosittelen myös ottamaan taksin, sillä me itse halusimme lähteä ominpäin etsimään satamaa, ja vasta kolmantena viikonloppuna vihdoin löysimme sen.
Siellä on myös nk. 24h square, joka on myös mukava paikka, siellä on useita baareja ja pari
yökerhoakin. Erityisesti Molly Malone's oli suosikkimme. Melkein jokainen jonka kanssa keskustelimme oli tosin britti. Eli satamasta löytyy enemmän "paikallista elämää". Jossain päin benalmadenaa on myös yö tivoli tms. itse en käynyt siellä, sillä emme tienneet sellaisen olemassa olosta ennenkuin vasta palattuamme suomeen. Kuulemma kokemuksen arvoinen paikka, kuulemma oikeasti pelottava "kummituslinna" jossa paperinukkejen sijaan pelottelemassa on oikeita ihmisiä :)
Vuorille on mahdollista päästä myös ns. köysirataa pitkin ihastelemaan maisemia, hintoja en osaa tarkemmin sanoa.
renfellä voi matkustaa malaga - fuengirola väliä edullisesti. esimerkiksi Benalmadenasta malagaan maksaa renfe lippu noin 2e.
Kaikin puolin mukava paikka, itse en löytänyt mitään syytä miksi en lähtisi uudestaan.