Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja yy Tuli äkkilähtö eteen, ja ensi viikon tiistaina matkataan Sisiliaan.
Antakaapa vinkkejä mitä kannattaa käydä näkemässä Etnan ja Palermon lisäksi.
Mitä kauniita kyliä, vuoristokyliä ym. ym. on näkemisen arvoisia?
Omatoimisesti matkataan, joten vinkit kulkemisesta paikasta toiseen, niihinkin olisi mielenkiintoista saada vinkkejä.
Millaiset rannat on siellä, onko meduusoja, scorpioneja kuulemma saarelta löytyy? Taitaa merivesi vielä olla kylmää näin alkukesästä?
Kaikki vinkit kiinnostaa, ja kiitos jo edeltäkäsin asiallisista vastauksista! |
Kannattaa ostaa ensimmäiseksi hyvä matkaopaskirja ja tutustua siihen jo etukäteen. Omasta käynnistä monta vuotta, joten esim. kylien nimet eivät enää muistu mieleen. Sisiliassa on runsaasti antiikin raunioita, joita kannattaa käydä katsomassa. Palermo on hieno suurkaupunki, jossa on paljon historiallista nähtävää. Liikenne kyllä aika hurja. Ne rannat, joilla kävin, olivat oikein hyvät ja vedet kirkkaat. Meduusoja ei näkynyt. Kivikkorannoilla on kuulemma merisiilejä. Merivesi lienee vielä viileää, mutta suomalainen kyllä kärsii siinä uida. Skorpioneja en nähnyt kahden viikon matkallani. Huomasin, että Sisiliassa kulkee junia, mutta en itse käyttänyt. Linja-autoyhteydet vaikuttivat ihan hyviltä.