| |  | | |
12.05.09, 09:49
|
#76 (linkki)
| | (Vierailija) | Anfi Tauro, Emerald Club Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Biudemama Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja rannalle mennessä Siis vielä kerrän, alueelta EI ole rakennettu kävelyteitä rannalle.
Kyllä sieltä voi mennä Puerto Ricon vaikka suoraan vuoren yli jos on vuorikiipeilijä.
Alue on suunniteltu sellaisille jotka kävelevät golf kentällä
ja menevät taksilla rannalle ja ostoksille | Moi, siellähän oli alueella oma ranta, johon on tuotu hiekka Karibialta. Ranta on myös esimerkillisen siisti, siistivät illalla ja aamulla, ja pitkin päivää myös. Varmasti vähemmän lasia tms. ikäviä yllätyksiä kuin yleisellä rannalla. Lasten kannaltakin ihan riittävä ranta.
Miksi lähteä merta edemmäs kalaan? - sehän on kohteen idea, että kaikki palvelut on paikan päällä. Ja jos jotain haluaa tehdä muualla, voi vuokrata auton tai ottaa tosiaan edullisen taksin, jonka tilaus onnistuu kätevästi receptionista.
Kuten joku aikaisemmin sanoi, lomaosakesysteemi sopii sellaisille ihmisille, jotka tykkäävät sitä myös käyttää aktiivisesti. Minulla on ollut ensin pienempi osake vuodesta 1997 (viikkovaihto) ja nykyisin isompi osake RCI Points -systeemissä (jossa pisteet ratkaisevat vaihtoviikkojen määrän).
Ainoa hankaluus on joskus se, että pitää suunnitella jo 10 kuukautta aikaisemmin mihin haluaa lomalle, ja varata ajoissa kohteet - parhaat menevät nopeasti vaihdossa! |
Heippa vaan, ihan tiedoksi vaan, Emerald Club on Tauron Golf kentän takana, ja rakennuksen paikalta on poistettu puolet siinä olevasta kalliosta.
http://mw2.google.com/mw-panoramio/photos/medium/13322759.jpg
Ranta joka on Tauron ranta on vielä täysin sotkuinen rojukasa.
Joskus tulevaisuudessa kun koko alue on rakennettu on tilanne toinen.
Voi vaatia vielä monta vuotta.
Biudemama , nauti olostasi ja suunnittele lomasi, mutta se mikä sopii sinulle ei
todellakaan ole se mikä on toistenkin onni.
Se jos Anfissa joku suomalainen örveltää, niin olitko sinä siellä | |
| | |
08.06.09, 19:51
|
#77 (linkki)
| | (Vierailija) | Ai puhuit Taurosta
Hei ja pahoitteluni, en huomannut että kyse olikin Taurosta. Uudessa paikassa en ole käynyt, sitä ei ollut vielä avattu kun ajelin siitä viimeksi ohi.
Örvellys-kommenttisi voit tunkea sinne ja syvälle. Anfissa ei tosiaan ollut varsinaisia örveltäjiä, voisin muotoilla asian toisin mutta en jaksa vaivautua.
Suomi on kesäisin paras paikka ja ehkä jatkossa myös talvisin. Niin - onnihan ei löydy ulkomailta vaan se on sisäänrakennettu ominaisuus, joka toisilla on ja toisilla ei.
So long "paikkaan tutustunut", toivottavasti löydät onnen jostain muualta, niin ja positiivista mieltä siinä sivussa :) !?!
| |
| | |
08.06.09, 23:55
|
#78 (linkki)
| | (Vierailija) | Örvellys
Leppoisaa lomailua
Kävin tammikuussa 2007 Anfi Beach Clubilla, tosi upea paikka Arguineguinissa. Ei ollut kuin pari örveltävää suomalaista siellä pyörimässä,
Niin, minä lainasin vain,
Biudemama (vierailija) sinun omaa kommenttia arvoisan ANFI:n asiakkaista.
Minulla on ollut paljon hyviä matkoja Gran Canarialle ja olen tutustunut saareen ja sen tarjoamiin loistaviin mahdollisuuksiin, mitä kaikkea siellä voikin tehdä.
Siis patikoi, autoile tai matkusta vaikka bussilla. NÄE, KOE, TUNNE. Tämä saari tarjoaa eritäin paljon, kun matkaat pois etelärannikolta. Hyvään matkaan kuuluu se kokonaisuus ja kaikki mitä kokee sen aikana.
Pelkät kulissit eivät sitä luo, sen teet vain itse.
Nautitaan siitä kukin omin odotuksin, toivein ja haavein.
Kukaan meistä ei voi elää toisten lomaa.
Gran Canarialle matkaan taas heti kun syksy koittaa.
Hyvää kesää ja erittäin hyviä lomia syksyllä vaikka
Gran Canarialla.
ISLA BONITA
| |
| | |
25.08.09, 23:37
|
#79 (linkki)
| | (Vierailija) | Omistaja myös Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja katja ja muu perhe Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Anfilla käynyt Tuollaista pistejäsenyyttä juuri ollaan harkitsemassa, se vaikuttaa todella joustavalta systeemiltä. Anfi Tauron jäsenyydellä saa enemmän pisteitä, joilla saa sitten Anfi del Marista millaisen huoneiston vaan, jos siis niitä on vapaana. Sen takia kyselen täältä, jos jollain on käytännön kokemusta siitä, kuinka hyvin haluamansa huoneiston haluamalleen ajankohdalle saa varattua. | Olimme perheemme kanssa Puerto Ricossa (hotelli: marina suites) joulukuussa 2008. Matkalla mukana oli meidän vanhempien kanssa kolme lasta (2v., 5v. ja 7v.). Hotelli upea, allasalue rauhallinen ja puerto rico ihanan aurinkoinen. Jos muualla oli pilvistä, palasimme aina omalle hotellillemme nauttimaan takuuvarmasta auringosta :)
Parasta koko lomassa: meidän bongattiin puerto ricon rannalta Anfin lomaesittelyyn. Lähdimme hieman pelosta kankeina katsomaan mihin oikein joudumme taksilla lähetettynä. Pelkäsimme tulevamme ryöstetyiksi. Emme olleet koskaan kuulleetkaan mistään anfista.
Päätimme matkalla taksissa, että jos vaan selviämme reissusta ehjin nauhoin niin otamme "palkinnon" vaivannäöstä ja tulemme äkkiä takaisin omalle hotellille. :)
Kuinkas sitten kävikään? Lähdimme lomaesittelystä 7viikon tutustumispaketin kanssa :) Ja nyt olemme varanneet ensimmäisen lomamme anfin kautta canarialle. Olemme yhden viikon anfi emerald clubissa ja toisen viikon anfi beachillä. Halusimme kokeilla molemmat lomakohteet.
Netin keskustelupalstoilla on ollut kiivasta keskustelua anfin lomaosakkeista ja siitä kannattaako vai ei.. Oma näkökulmani asiaan on, että ns. vanhanaikaiset lomaosakkeet eivät ole ainakaan meitä varten. Ennen myytiin tietty viikko kalliilla hinnalla ja piti mennä aina samaan paikkaan joka vuosi. Nyt ostetaan pisteitä, joilla voi matkustaa ympäri maailmaa niin tahtoessaan. Tai pysytellä samassa kohteessa. Voi myös tehdä kuten me ja ostaa ns.kokeilupaketin.
Me ostimme n.5500eurolla 3h+k majoituksella 7 lomaviikkoa. Ehtoihin kuului, että kaksi ensimmäistä lomaviikkoa tulee käyttää gran canarialla. Loput viisi viikkoa missä lystää. Majoituksemme on siis jo maksettu valmiiksi.
Vertailua: Meidän viisi-henkinen perhe lomaili puerto ricossa viikon joulun tienoilla ja maksoimme lomastamme n.4200euroa. Edellisenä kesänä olimme rodoksella pakettimatkalla ja maksoimme kahden viikon lomasta n.4600euroa. Haluamme lomallamme majoittua aina 4-5* huoneistoissa. Jolloin meidän perheemme matkan hinnaksi tulee aina noin 4200-5000euroa. Emme koskaan saa viimehetken tarjouksia tai äkkilähtö -matkoja näin isolla perheellä. Lisäksi kaikkiin hotelleihin emme mahdu ollenkaan. Monissa hotelleissa on vain h+k tai 2h+k huoneistoja.
Nyt anfin lomapaketilla matkamme hinnaksi tulee (5500/7vko=785€/vko) 1570euroa + matkat. Matkat canarialle olivat finnairilla suoralento 2400 (2aik+3lasta), tukholmasta 1100. Kalliimmilla lennoilla laskettuna kolmen viikon lomamme canarialla tulee maksamaan 3900€, edullisemmilla n.3000€. Mitä siis kostumme tästä anfi-paketista?
*tasokas hotelli, ****-*****
*3h+k majoitus
*mahdollisuus ostaa lennot vaikka australiaan ja majoittua myös siellä saman tasoisessa huoneistossa
*rahallista säästöä n.1000euroa/loma.
*säästämme siis noin 3000euroa lomapaketin voimassaoloaikana.
Kertokaa toki jos joku lukijoista on eri mieltä laskemistani säästöistä :)
Luulenpa, että suurin osa anfin haukkujista ei tiedä mitä puhuu tai vaihtoehtoisesti on kuullut ainoastaan noista vanhanaikaisista lomaosakkeista.
Löytyykö ketään nykyistä anfilaista, jolla olisi nagatiivista sanottavaa lomaosakkeen omistajuudesta/pistesysteemistä??
Kiva kuulla muidenkin kokemuksia, sillä meille tullaan tarjoamaan lomaosaketta kun kokeilupakettimme on käytetty.
Lomamme varasimme vasta viime viikolla (04/09) ja ainakin me saimme vielä varattua matkan kesä/heinäkuulle vaikka onkin englantilaisten lomasesonkia. | Tänään varasin 5 hengen lennot suoraan Oulusta. Jo 8 v käyty lomalla Anfilla ja kerran Orlandossa pisteillä.
Joka on omistaja tietää kyllä millaista olo klubilla on. Viime talvena Teneriffalla pakettimatkalla asuttiin homeisessa hotellissa, uima-altaassa 3x4 m oli jääkylmää vettä ym. ei lomalta tuntunut.
Nyt huippuloma 19.12.-2.1 tiedossa Gran Anfilla. Joulu ja uudenvuoden karnevaalit on koettavana. Huoneisto 10. kerroksessa ja merinäköala mahtava. Sijoituksesta on ilo nauttia vielä 42 v ajan, eiköhän tuosta muutama sukupolvi vielä ehdi nauttimaan.
Muuten taloon voi tutustua osoitteessa www.anfi.com
| |
| | |
26.08.09, 08:11
|
#80 (linkki)
| | (Vierailija) | Epäuskottavaa
On täysin epäuskottavaa, että "luxukseen" tottunut perhe varaisi Teneriffan lomallaan homeisen hotellin ja uima-allaskin olisi vain 3x4m.
Lomaosakkeista ja Anfin jäsenyyksistä on vain niin vaikea päästä eroon, että epätoivoisiinkin yrityksiin näköjään sorrutaan. Tai sitten kyseessä on kohteen markkinointi täysin kuvitteellisin esimerkein. Jos näin on, niin pieleen meni sekin yritys! | |
| | |
28.08.09, 15:59
|
#81 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Larusta On täysin epäuskottavaa, että "luxukseen" tottunut perhe varaisi Teneriffan lomallaan homeisen hotellin ja uima-allaskin olisi vain 3x4m.
Lomaosakkeista ja Anfin jäsenyyksistä on vain niin vaikea päästä eroon, että epätoivoisiinkin yrityksiin näköjään sorrutaan. Tai sitten kyseessä on kohteen markkinointi täysin kuvitteellisin esimerkein. Jos näin on, niin pieleen meni sekin yritys!
| Näin taitaa olla ?
Itse en voi mitenkään perustella lomaosakkeen kannattavuutta, vaikka miten "rautalangasta vääntäisi" Vaikka minullekin on niitä tarjottu.
Olen eläkkeellä ja matkustan 2 kertaa vuodessa etelään. Maksan matkoista lentoineen/hotelleineen( viikko-tai kaksi) 500-1000 € matka ja itse saan vaikuttaa hotelliin ja kohteeseen. | |
| | |
19.09.09, 20:39
|
#82 (linkki)
| | (Vierailija) | Anfi on ok
Pitkään mekin haimme ja Anfissa esittelykierroksellakin tuli käytyä. Sanoisin Anfin olevan ok jos vaimon kanssa olisi kahdestaan liikkeellä. Ilmasto on Anfissa loistava ja näköalatkin ihan ok uudemmalla puolella. Päädyimme kuitenkin pienempään ja kylmempään kohteeseen välimerellä. Kannattaako lomaosake? Voisi kysyä, että kannattaako mökki lapissa? Kannattaako saaristomökki Hangosta länteen? Näitä kaikkia kun käytetään keskimäärin viikko vuodesta,.. Anfin osakkeenhan saa melkoisen edullisesti jälkimarkkinoilta eli mielestäni on ihan ok hankinta tuolloin.
| |
| | |
26.09.09, 18:17
|
#83 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 08/2006
Viestejä: 21
| outoa...
on se vaan outoa, että siitäkin pitää kiistellä mistä kukin tykkää!
Luulisi olevan ihan sama sellaiselle joka ei lomaosakkeista pidä jos joku toinen pitää. Eihän sitä kukaan pakota ostamaan jos ei halua, ja jokaisen oma asia on mihin rahansa työntää, kannatti tai ei.
Vai oisko se niin, että mielipiteen vapaus vallitsee ainoastaan silloin jos toiset ovat samaa mieltä kanssani?
| |
| | |
26.09.09, 18:48
|
#84 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja paikkan tutustunut Leppoisaa lomailua
Kävin tammikuussa 2007 Anfi Beach Clubilla, tosi upea paikka Arguineguinissa. Ei ollut kuin pari örveltävää suomalaista siellä pyörimässä,
Niin, minä lainasin vain,
Biudemama (vierailija) sinun omaa kommenttia arvoisan ANFI:n asiakkaista.
Minulla on ollut paljon hyviä matkoja Gran Canarialle ja olen tutustunut saareen ja sen tarjoamiin loistaviin mahdollisuuksiin, mitä kaikkea siellä voikin tehdä.
Siis patikoi, autoile tai matkusta vaikka bussilla. NÄE, KOE, TUNNE. Tämä saari tarjoaa eritäin paljon, kun matkaat pois etelärannikolta. Hyvään matkaan kuuluu se kokonaisuus ja kaikki mitä kokee sen aikana.
Pelkät kulissit eivät sitä luo, sen teet vain itse.
Nautitaan siitä kukin omin odotuksin, toivein ja haavein.
Kukaan meistä ei voi elää toisten lomaa.
Gran Canarialle matkaan taas heti kun syksy koittaa.
Hyvää kesää ja erittäin hyviä lomia syksyllä vaikka
Gran Canarialla.
ISLA BONITA |
Niin se vaan on , että nautikaa omista lomistanne omilla toiveilla ja tavoitteilla.
Elkää tuomitko toisten lomanviettoa tai saatikka tuputtako toisille omia lomanvietotapoja tai paikkoja. Antakaa jokaisen nauttia ja viettää lomansa omalla tavallaan haluamassaan paikassa.
| |
| | |
04.10.09, 15:21
|
#85 (linkki)
| | (Vierailija) | Lomaosake
Kyllä näin on, kun on kerran päässyt Anfin makuun, niin siitä tahtoo nauttia uudelleen ja uudelleen. Meilläkin RCI:n kautta varaus heti uudelta vuodelta. Innolla odotamme taas lomaamme, niin lapset kuin aikuisetkin. Ja pisteillä mennään.
| |
| | |
07.10.09, 11:27
|
#86 (linkki)
| | (Vierailija) | Niinpä niin...
Kyllä näin on, kun on kerran päässyt Anfin makuun, niin siitä tahtoo nauttia uudelleen ja uudelleen.
Samaa mieltä, nimim. 'Anfiin tutustunut' ja 'Omistajaperhe'. Oikein mukavaa lomaa teille ihanassa Anfissa!
Meilläkin matka varattuna jälleen ensi hiihtolomaksi Anfi Emerald Clubissa, ja sitä odottaa koko perhe. Kyllä Anfin kokeneena kaikki muut paikat tuntuvat jotenkin vaatimattomilta ja 'alkeellisilta'. Nautitaan me vain lomistamme, turhaahan sitä on muille hehkuttaa.
Minäkin aina ihmettelen, kuten joku tuossa aiemmin sanoi, miksi pitää kiistellä siitä mistä kukin tykkää, tai väitellä siitä onko lomaosake kannattava vai ei. Ei kai lomailun tarkoitus ole varsinaisesti olla mikään kannattava sijoitus... Kannattaako hankkia kesämökki, tai auto, tai asuntovaunu? Ei varmaankaan, ei myöskään lomaosaketta, eikä ostaa valmismatkaa, eikä ylipäänsä matkustaa, ei varsinkaan lentokoneella eikä autolla...
Vaan kukin eläköön varojensa mukaan ja käyttäköön rahansa mihin tykkää, turha sitä on muille perustella tai arvostella toisten lomanviettotapaa. | |
| | |
26.11.10, 19:25
|
#87 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 11/2010
Viestejä: 1
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Espoosta Pelkät lennot neljälle maksavat noin 1800 euroa, joten edellisesti olette lomailleet, jos matkan hinta on enimmillään ollut 2200 euroa. | Olen itse juuri nyt Puerto Ricossa tyttäreni kanssa. Yhden makuuhuoneen kämppä Tjäreborgin pikalähdöillä oli 410,-/ henkilö.... MUTTA: kaikki lisäkulut, kuten kuljetukset yms. nostivat hinnan 1220,- tasolle... Eli kahdelle saa edullisia matkoja, tosin siivous 4 pv/ viikko, suihku ei aivan toimi kuten pitäisi, kuntosalin laitteet ruosteessa, uimaalueen patjat rikkinäisiä ym., joten tasosta täytyy hieman tinkiä.... Koko 5 hengen perheelle paketti olisi ollut noin 2500,-.
Tarkistelin pelkkiä lentoja: (Finnmatkat, Tjäreborg, halpalentoyhtiöt) Olisimme päässeet tänne molemmat hintaan 400,- - 450,-. Jos todella saa viikon luksushotellissa noin 800,- euron hintaan, taidanpa lähteä käymään Anfin esittelyssä. Viikon aikana on yhdeltä kojulta kysytty kohteliaasti onko aikaa kuunnella kun pysähdyin katselemaan juttua, ja kaveri vaikutti erittäin miellyttävältä ja lupasi selittää mistä on kyse, jotta varmasti tiedämme mitä menemme katsomaan....
Onhan nämä esittelijät ("hihasta kiskojat") ainakin muuttuneet niin paljon juuri Anfilla, että homma alkaa kiinnostaa... Varsinkin kun niin moni "kaiken tietäjä" on niin vastaan, että sosialistisessa kateellisten Suomessa voi olettaa jutussa olevan paljonkin hyvää!
| |
| | |
27.11.10, 23:34
|
#88 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 11/2010
Viestejä: 1
| Anfi
Hei!
Varoitan sinua Anfin esittelyyn menijä.
Tarjoavat sinulle useamman viikon lomapakettia josta 2 ensimmäistä viikkoa on käytettävä Anfilla. Loput viikot saa käyttää missä vaan n.80 eri maassa ja aina n.4-5 tähden hotellissa 3 vuoden aikana.
Näin siis lupaavat. Totuus onkin sitten toinen juttu.
Pääset sinne Anfille asti lomailemaan ja siellä sinulle tehdään tarjous, jossa sinun tulisi vaihtaa loput lomaviikkosi Anfin 1 viikon lomaosakkeeseen.
Se ei sitten olekaan enään halpa, tekevät tarjouksen jossa hyvittävät jostain summasta jo maksamasi lomaviikot ja antavat rahoituksen tähän heidän omaan Anfin viikko-osakkeeseen.
Jos sitten kieltäydyt tästä ja haluat pitää ja käyttää vain tämän lomaviikkopaketin jonka olet jo maksanut, niin sinusta tuleekin toisen luokan asiakas Anfilla.
Näitä jäljellä olevia jo ostamia lomaviikkoja on täysin mahdoton saada ja vaikka esittelyssä sanottiin, että käyvät jopa 80 eri maahan, niin todellisuudessa näin ei ole. Olet loppujen lopuksi täysin kusessa näiden lomaviikkojen kanssa. Käyttöaika alkaa loppua ja Anfi ei halua palvella.
Eivät vastaa sähköposteihin ja kun sinne soittaa sanotaan ei oota.
Eli varoitan sinua näiden lomapakettien ostamisesta jollet meinaa ostaa Anfilta loppuelämäsi kestävää viikko-osaketta kalliiseen hintaan!
| |
| | |
13.12.10, 10:16
|
#89 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 12/2010
Viestejä: 1
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja pettynyt Tampereelta Hei!
Varoitan sinua Anfin esittelyyn menijä.
Tarjoavat sinulle useamman viikon lomapakettia josta 2 ensimmäistä viikkoa on käytettävä Anfilla. Loput viikot saa käyttää missä vaan n.80 eri maassa ja aina n.4-5 tähden hotellissa 3 vuoden aikana.
Näin siis lupaavat. Totuus onkin sitten toinen juttu.
Pääset sinne Anfille asti lomailemaan ja siellä sinulle tehdään tarjous, jossa sinun tulisi vaihtaa loput lomaviikkosi Anfin 1 viikon lomaosakkeeseen.
Se ei sitten olekaan enään halpa, tekevät tarjouksen jossa hyvittävät jostain summasta jo maksamasi lomaviikot ja antavat rahoituksen tähän heidän omaan Anfin viikko-osakkeeseen.
Jos sitten kieltäydyt tästä ja haluat pitää ja käyttää vain tämän lomaviikkopaketin jonka olet jo maksanut, niin sinusta tuleekin toisen luokan asiakas Anfilla.
Näitä jäljellä olevia jo ostamia lomaviikkoja on täysin mahdoton saada ja vaikka esittelyssä sanottiin, että käyvät jopa 80 eri maahan, niin todellisuudessa näin ei ole. Olet loppujen lopuksi täysin kusessa näiden lomaviikkojen kanssa. Käyttöaika alkaa loppua ja Anfi ei halua palvella.
Eivät vastaa sähköposteihin ja kun sinne soittaa sanotaan ei oota.
Eli varoitan sinua näiden lomapakettien ostamisesta jollet meinaa ostaa Anfilta loppuelämäsi kestävää viikko-osaketta kalliiseen hintaan! | Vähän samoja kokemuksia. Paikkana hieno, mutta yhteydet tökkii. Suomenkielinen työntekijä on suunnilleen joka kerta vaihtunut uuteen. Lauantaina Tauroon, nyt toimi varauskin ihan ok. Maaliskuun Madeiran reissuun tein varauksen RCI:n nettisivujen kautta - toimii.
| |
| | |
29.04.11, 13:12
|
#90 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 04/2011
Viestejä: 2
|
Meilläkin homma tökkinyt melkosesti, mutta nyt on saatu varattua ensimmäinen lomaviikko maailmalle (Amerikkaan). Oltiin jo 2 viikkoa kanarialla ja osa lomasta meni ressatessa tulevien matkojen hoidon kanssa. Lomia ei tosiaan saa minne haluaa ja milloin. Meilläkin kohde vaihtui kun ei ollut tilaa haluamassamme kohteessa vaikka yritimme todella hyvissä ajoin. No nyt yritämme saada edes jtk. vastiketta rahoille ja näyttäisi, että hommat toimii sittenkin jotenkuten. Ei tosin luksus tason touhua, mutta silti... Vastauksetkin tulleet nyt inhimilliseen tahtiin sähköpostilla. Hotelli minkä saimme Ameriikan reissulle on ilmeisesti hyvä, mutta halvemmaksi olisi tullut varata se itse booking.com sivustoilta.
| |
| | |
05.05.11, 20:09
|
#91 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 05/2011
Viestejä: 1
| Varaus onnistui Anfista
Ostimme 5 viikon lomaosuuden Anfista lokakuussa 2010. Kävin viikko sitten lukemassa näitä keskusteluja ja pelästyin täällä kirjoitettua palautetta Anfista todella paljon. Olin varma, ettemme saa varattua kahta viikkoa, jotka oli aikomus viettää Anfi Taurossa tammikuuhun 2012 mennessä.
Meiltä oli vielä loppumaksu siinä vaiheessa maksamatta, joten varausta ei voinut vielä tehdä. Tein viime viikolla tiedustelusoiton Anfille, jotta varmistun siitä, että kyseessä ei varmastikaan ole mikään huijaus. Minua palveli ystävällinen suomalainen naishenkilö, joka neuvoi minua varausasioissa. Hän myös kertoi jo alustavasti varaustilanteesta, lokakuu - jota halusimme varata, oli valitettavasti kohteessa varattu täyteen, mutta hän voisi yrittää ottaa meidät jonolle, kun maksut on maksettu.
Maksoimme siis äkkiä loppumaksut pois ja tänään sitten soitin uudemman kerran Anfille. Siellä minua palveli todella ystävällinen ja ammattimainen (suomalainen) naishenkilö, eri henkilö kuin ensimmäisellä kerralla. Hän etsi kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jotta saisimme loman siihen ajankohtaan, mitä halusimme.
Odotukset eivät olleet meillä korkealla, lokakuu kun sattuu olemaan niitä suosituimpia kuukausia ja me varauksen suhteen aika myöhässä (5kk ennen). No emmehän me saaneet viikkoja Taurosta, mutta saimme vielä parempaa, nimittäin 2 viikkoa lokakuussa Anfi del Marista (Gran Anfi)! Taurostakin varaus olisi onnistunut marraskuun loppuun, mutta meille tuo aika oli parempi.
Gran Anfi on sitä paitsi Tauroa vastaava kohde varustukseltaan, mutta lomakohteena parempi, koska siellä on palveluita enemmän.
Nyt on vahvistukset sähköpostissa kahdesta viikosta lokakuussa ja päästään etsimään lentoja :)
Ei siis kannata pelästyä näitä kirjoituksia, vaan rohkeasti vaan tekemään varauksia! :)
| |
| | |
04.09.11, 11:52
|
#92 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2011
Viestejä: 1
| Anfin esittelyn loppuviikot
Miten saan varattua maksamamme 3 viikkoa RCI:n kautta? Anfi ei vastaa. Olen lukenut tällä palstalla jonkun varanneen suoraan ja onnistuneen. Kiitos avusta.
PS. Paljon näyttää olevan perää jutuissa joissa kerrotaan yhteysvaikeuksista jos ei vaihda loppuja viikkoja osakkeeseen.
| |
| | |
13.02.12, 11:10
|
#93 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 02/2012
Viestejä: 4
| Joukolla vaatimaan etujamme! Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja pettynyt Tampereelta Hei!
Varoitan sinua Anfin esittelyyn menijä.
Tarjoavat sinulle useamman viikon lomapakettia josta 2 ensimmäistä viikkoa on käytettävä Anfilla. Loput viikot saa käyttää missä vaan n.80 eri maassa ja aina n.4-5 tähden hotellissa 3 vuoden aikana.
Näin siis lupaavat. Totuus onkin sitten toinen juttu.
Pääset sinne Anfille asti lomailemaan ja siellä sinulle tehdään tarjous, jossa sinun tulisi vaihtaa loput lomaviikkosi Anfin 1 viikon lomaosakkeeseen.
Se ei sitten olekaan enään halpa, tekevät tarjouksen jossa hyvittävät jostain summasta jo maksamasi lomaviikot ja antavat rahoituksen tähän heidän omaan Anfin viikko-osakkeeseen.
Jos sitten kieltäydyt tästä ja haluat pitää ja käyttää vain tämän lomaviikkopaketin jonka olet jo maksanut, niin sinusta tuleekin toisen luokan asiakas Anfilla.
Näitä jäljellä olevia jo ostamia lomaviikkoja on täysin mahdoton saada ja vaikka esittelyssä sanottiin, että käyvät jopa 80 eri maahan, niin todellisuudessa näin ei ole. Olet loppujen lopuksi täysin kusessa näiden lomaviikkojen kanssa. Käyttöaika alkaa loppua ja Anfi ei halua palvella.
Eivät vastaa sähköposteihin ja kun sinne soittaa sanotaan ei oota.
Eli varoitan sinua näiden lomapakettien ostamisesta jollet meinaa ostaa Anfilta loppuelämäsi kestävää viikko-osaketta kalliiseen hintaan! | Tervehdys,
sama juttu kävi meille ja mitä olen nettiä seurannut niin ei olla todellakaan ainoita. Meillä oli aivan mahdottomuus päästä Anfiin tarjosivat vain Tauroa ja 3 jäljellä olevan viikon käyttö täysin mahdotonta. Kohteita, joita tarjotaan ovat enemmänkin majataloja kuin 4-5 tähden hotelleja.
Laittakaa postia mulle osoitteeseen against.anfi@gmail.com. Laitetaan yhdessä vauhtia asioihin.
| |
| | |
13.02.12, 11:11
|
#94 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 02/2012
Viestejä: 4
| Tuskin mitenkään... Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja suviranta Miten saan varattua maksamamme 3 viikkoa RCI:n kautta? Anfi ei vastaa. Olen lukenut tällä palstalla jonkun varanneen suoraan ja onnistuneen. Kiitos avusta.
PS. Paljon näyttää olevan perää jutuissa joissa kerrotaan yhteysvaikeuksista jos ei vaihda loppuja viikkoja osakkeeseen. | Ainakaan meillä se ei ole onnistunut ellei tyydy majatalotyyppiseen ratkaisuun.
| |
| | |
13.02.12, 11:14
|
#95 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 02/2012
Viestejä: 4
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Don T Meilläkin homma tökkinyt melkosesti, mutta nyt on saatu varattua ensimmäinen lomaviikko maailmalle (Amerikkaan). Oltiin jo 2 viikkoa kanarialla ja osa lomasta meni ressatessa tulevien matkojen hoidon kanssa. Lomia ei tosiaan saa minne haluaa ja milloin. Meilläkin kohde vaihtui kun ei ollut tilaa haluamassamme kohteessa vaikka yritimme todella hyvissä ajoin. No nyt yritämme saada edes jtk. vastiketta rahoille ja näyttäisi, että hommat toimii sittenkin jotenkuten. Ei tosin luksus tason touhua, mutta silti... Vastauksetkin tulleet nyt inhimilliseen tahtiin sähköpostilla. Hotelli minkä saimme Ameriikan reissulle on ilmeisesti hyvä, mutta halvemmaksi olisi tullut varata se itse booking.com sivustoilta. |
Tervehdys,
sama juttu kävi meille ja mitä olen nettiä seurannut niin ei olla todellakaan ainoita. Meillä oli aivan mahdottomuus päästä Anfiin tarjosivat vain Tauroa ja 3 jäljellä olevan viikon käyttö täysin mahdotonta. Kohteita, joita tarjotaan ovat enemmänkin majataloja kuin 4-5 tähden hotelleja.
Laittakaa postia mulle osoitteeseen against.anfi@gmail.com. Laitetaan yhdessä vauhtia asioihin.
| |
| | |
16.02.12, 21:27
|
#96 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 04/2011
Viestejä: 2
|
No niin... meillä on nyt 2 lomaviikkoa käytettynä viimeisestä 3 viikostamme. Edelleenkään emme siis ole päässeet kohteisiin jonne olisimme ensisijaisesti halunneet, mutta ne joihin olemme päässeet ovat olleet mielestämme hyvä tasoisia. Las vegasissa kävimme viikon syksyllä ja tulimme nyt muutama viikko sitten Orlandosta.
Voin suositella molempia asumuksia. Ainut mikä ärsyttänyt niissä on, että niissäkin yrittävät muka tuliaislahjan varjolla taas myydä omia lomaosakkeitaan.
Vielä on siis yksi loma edessä. Vähän jo jännittää mihin nyt päästään
(lue joudutaan ) heh, heh... kyllä tästä jo vähän pystyy huumoriakin laskemaan tästä anfista, vaikka kyllä ajatuksen ovat olleet hetkittäin todella synkkiä. Meillä kun on ollut siinä mielessä hyvä tilanne, että lomat on voitu sumplia aina haluttuun aikaan vuodesta niin matkat on saatu järjestymään suht kivuttomasti kohteen löydyttyä.
| |
| | |
20.02.12, 23:11
|
#97 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 02/2012
Viestejä: 4
| Anfin pakettien kaupan purku Olemme myös yksi huijatuista ja ostimme 5 viikon paketin 5000 eurolla. Olemme täysin pettyneitä koko touhuun. Emme todellakaan aio maksaa 1000 euroa viikosta manner espanjasta marraskuussa. Esim. Australiaan, Kauko-Itään ja Kanadaan on aivan mahdoton päästä. Tulemme vaatimaan kaupan purkua. Euroopan kuluttajakeskuksen virkailija antoi ohjeet kuinka toimia ja kehoitti porukalla toimenpiteisiin Anfia vastaan. En ymmärrä kuinka ihmiset vaan tyytyvät kohtaloonsa ja mutisevat, että tulimme huijatuiksi. Olisi mukava jos kohtalotoverit laitaisivat meiliä os. against.anfi@gmail.com. Sain jo yhden tapauksen perumaan kaupan. Heille luvattiin peruminen, mutta rahoja eivät saaneet. Luottokunta onneksi palautti rahat. | |
| | | | |