| |  | | |
07.01.10, 14:05
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Volvo V70 -08 käyttö ja huoltokokemuksia
Tässäpä päivän ratoksi käyttö ja huoltokokemuksia Oululaisittain autosta Volvo V70 2.0D Summum (korimalli 2009). Ajettu nyt tapahtumarikkaat 43tkm. Olisi mukava kuulla onko muillakin ollut näin vaikeaa uuden Volvon kanssa?
Volvon luovutus (syyskuu 2008)
Ennustettu toimitusaika venyi tehtaan toimitusvaikeuksien vuoksi yli kaksinkertaiseksi. Siitä huolimatta talvirenkaat eivät olleet mukana autoa noudettaessa, vaan sain palata myöhemmin niitä noutamaan. Autosta puuttui myös tilaamani Webaston kello-ohjaus, joka kyllä asennettiin odottaessani.
Volvon ensihuolto (Huhtikuu 2009)
Jätin auton aamulla huoltoon Wetterille ja tullessani hakemaan sitä töiden jälkeen huomasin, että sovittua sisäpuhdistusta ei ollut tehty. Palasin kotiin sijaisautolla ja noudin Volvon seuraavana päivänä. Lisäbonuksena sähkötoimisen takaluukun oven toiminnan tarkastuksen jälkeen se oli alkanut kolista, tuulilasinpyyhkijät olivat vaihtamatta, eikä ulkopeilien kääntymisongelmaa ei ollut osattu korjata. Uusi huoltoaika on varattu kesäkuun alkuun.
1.6.2009 Volvon ensihuolto, osa kaksi
Takaluukkuun edellisessä huollossa ilmestynyt kolina poistui, vaihtamatta jääneet tuulilasinpyyhkijät vaihdettiin ja peilien kääntymisongelman todettiin johtuvan vasemman peilin liiasta tiukkuudesta. Uusi sivupeili laitettiin tilaukseen.
12.6. Volvon peilin vaihto
Vein aamulla auton peilin vaihtoon. Iltapäivällä ilmoitettiin että tilattu peili ei käykkään autoon, joten noudin auton pois. Minulle luvattiin soittaa ja ilmoittaa uusi huoltoaika kun oikean mallinen peili saapuu. Peilin toimitus ei kuulemma kestä kauaa, noin viikossa pitäisi tulla, kuten vääränmallisen peilinkin.
Kolmen viikon päästä soitin itse huollon ajanvaraukseen ja kysyin josko uusi peili olisi jo tullut? Olisihan mukavaa saada toimiva peili lomareissulle jolla on tarkoitus kiertää autolla ympäri suomea usean viikon ajan. Kun minulle ehdotettiin että soittaisinkin varaosapuolelle tiedustellakseni peilin kohtaloa, ilmoitin että ei ole minun asiani etsiä teidän tilaamaa peiliä eripuolilta taloa. Pian minulle soitettiinkin että peili onkin jo tullut ja varattiin huoltoaika sen vaihtamiseksi.
Parin päivän päästä minulle soitettiin että nyt olisi se tilaamanne peili saapunut. Ilmoitin että olen tietoinen asiasta ja että huoltoaika peilin vaihtamiseksi on jo varattu.
8.7. Volvon peilin vaihto, osa kaksi
Vein aamulla auton peilin vaihtoon. Sain ilmoituksen että auto on valmis ja lähdin noutamaan autoa. Ilokseni huomasin, että nyt peili toimii kuten pitääkin. Käynnistettyäni auton huomasin että lämpömittari ei toimi ja keltainen informaatiomerkkivalo palaa. Tutkittuani aikani syytä keltaiseen informaatiovaloon huomasin ajotietokoneesta, että auto halusi väkisin käynnistää ja pitää päällä dieselmoottorin polttoainetoimista lisälämmitintä (webasto). En uskaltanut lähteä ajamaan autolla joka pitää kesällä webastoa päällä väkisin, voisihan tämä johtaa vaikka moottorin ylikuumenemiseen? Palautin auton huoltoon ja lähdin kotiin. Myöhemmin samana päivänä sain taas ilmoituksen että auto on valmis ja palasin noutamaan autoa. Selityksenä kerrottiin että lämpömittarin anturi oli unohtunut kytkeä paikoilleen. Ennen liikkeellelähtöä tutkin auton huolellisesti josko kaikki toimisi huollon jäljiltä ja auto olisi turvallisessa ajokunnossa.
Kesälomareissulla huomasin että etenkin moottoritienopeuksilla uusi sivupeili aiheutti tuulen ujellusta sekä peilipinta värisi voimakkaasti vaikeuttaen vasemman sivupeilin käyttöä. Pelipinnan värinä oli pitemmän päälle erittäin rasittavaa pitemmässä matka-ajossa. Tarvitsen paljon juuri vasenta sivupeiliä sillä ohitan muita autoja huomattavasti enemmän kuin tulen ohitetuksi. Osakiitos tästä kuuluu Volvon hyville ajo-ominaisuuksille ja vahvasti vääntävälle dieselmoottorille.
Palattuani kotiin yritin pintapuolisella tutkimisella selvittää löytäisinkö jonkin syyn peilipinnan värinään ja tuulen ujellukseen. Huomasin että peilin maalipintainen ”koppa” ei oikein istu paikalleen. Koppa irtosikin sitä kevyesti nostamalla, sillä osa sitä kiinnipitävistä kynsistä oli murtunut.
7.8. Peilin kopan tutkiminen
Reklamoin puhelimitse uuden sivupeilin värinöistä, tuulen ujelluksesta sekä irtonaisesta peilinkopasta. Pyydettiin käymään näyttämässä autoa. Tuotuani auton Wetterille huoltomies tilasi uuden kopan autoa tutkimatta ja koetti tämän jälkeen tilapäisratkaisuna liimata vanhan kopan kynsiä sen verran että koppa pysyisi kiinni uuden tuloon asti. Koska huoltomies tilasi uuden peilinkopan autoa katsomatta, käväisi mielessä ajatus, josko kyseessä oli sama huoltomies joka peilin aiemmin oli vaihtanut ja täten tiesi kynsien olevan rikki? Olihan koppa tähän mennessä käytetty irti eri huolloissa vähintään viisi kertaa.
17.8. Peilin kopan vaihto
Tällä kertaa peilinkoppa laitettiin paikoilleen nopeasti odottaessa.
Ajossa paljastui nopeasti, että uusi peilinkoppa aiheuttaa todella voimakkaan ujelluksen jo noin 80km/h alkaen. Nyt jopa lapsetkin alkoivat ihmetellä auton voimakasta ujellusta. Reklamoin asiasta puhelimitse ja auto pyydettiin tuomaan Wetterille jotta asiaa voitaisiin tutkia. Varattiin huoltoaika 24.8.
24.8. Peilin kopan vaihto. Peili tuli lopultakin kuntoon, viheltävän äänen syyksi kerrottiin valupurskeet jotka nyt poistettiin.
3.11. Talvirenkaat vaihdettu alle pari viikkoa sitten Vianorilla. Ihmettelin ajossa kuuluvaa ääntä kunnes se alkoi jo tuntua jalkapohjissa. Pysäytin ja huomasin, että vasemmasta etupyörästä puuttui kolme pulttia ja kaksi jäljellä olevaakin olivat juuri putoamaisillaan. Peräkontissa oleva työkalu ei sopinut pyöränpultteihin, joten pyörittelin kahta pulttia kiinni sormivoimin pimessä tienlaidassa. Pääsin kotiin muutaman kilometrin matkan kahden pultinkiristyksen taktiikalla. Soitin aamulla Vianorille ja tulivat pian vaihtamaan kaikkien vanteiden pultit oikean kokoisiin. Kiittelin vielä yläkertaan että olin tyttäreni kanssa hengissä.
19.11. Määräaikaishuolto (40tkm). Huoltoon tuodessa reklamoin peruutustutkasta joka lähes joka peruutuskerralla varoitti oikean reunan välittömästä esteestä (jatkuva kovaääninen vinkuva äänimerkki). Huoltomies soitti tutkittuaan peruutustutkaa ja kertoi että peruutustutkan anturi on viallinen ja uusi laitetaan tilaukseen. Huoltomies kertoi että voisi poistaa parkkitutkan käytöstä jolloin se ei vinkuisi peruutusvaihdetta käytettäessä. Tällöin tosin aina käynnistuksen yhteydessä joutuisi käsin kuittaamaan auton vikailmoituksen asiasta. Arvostin huoltomiehen tarjoamaa vaihtoehtoa ja päätin että vinkuva ääni on kuitenkin pienempi paha kuin vikailmoituksen kuittaaminen jokaisen käynnistyksen yhteydessä. Määräaikaishuolto tehtiin OK ja lupasivat soittaa kun parkkitutkan osa on saapunut, maalattu ja on valmis asennettavaksi. Menisi kuulemma noin kaksi-kolme viikkoa.
10.12. Pakkaset alkoivat. Koska Webaston käyttäminen kellolaitteella oli johtanut akun tyhjentymiseen jo viime talvena, opin varautumaan tähän käyttämällä akkulaturia yön yli. Käytössäni on ylläpitolataustoiminnolla varustettu ns. automaattinen akkulaturi (CTEK) jota voi huoletta käyttää pitkiäkin aikoja. Tiistaina 8.12. otin aamulla akkulatuin pois (akku täynnä) ja torstaina iltapäivällä autoon mennessä webasto pöhisi iloisesti, mutta start-nappulan painaminen pimensi koko auton. Muistelin jälleen lämpimästi käyttöohjekirjan tekstiä jossa kerrotaan että auto kytkee webaston automaattisesti pois päältä mikäli akun virta uhkaa loppua. Näin varmistetaan auton käynnistyminen.
Auto lavetilla Wetterille jossa latasivat akun täyteen, päivittivät webaston softat ja muistuttivat että webastoa käytettäessä pitäisi ajaa yhtä kauan kuin webastoa on käytetty. Laskin että webastoa oli käytetty kolmessa päivässä yhteensä noin 3.5h ennen kuin akku loppui. Päälle käynnistykset jotka ottavat akusta jonkin verran virtaa. Laskin netistä saamieni tietojen pohjalta että tuolla webaston käyttömäärällä ei täyden akun vielä pitäisi olla tyhjä. Kerroin tämän huoltomiehelle ja kysyin olivatko testanneet akun kunnon. Eivät olleet. Akussa oli kuitenkin taas virtaa ja lähdin kotiin.
30.12. Käytin auton pesussa. Seuraavana aamuna auto kertoi että vasen takaovi on auki, vaikka näin ei ollut. Wetterin mukaan vesi on jäädyttänyt mikrokytkimen joka tunnistaa oven kiinni olemisen. Koska auton mukaan ovi on auki, on auton mielestä luonnollista sytyttää sisävalot sekä varoittaa mittaristossa oven auki olemisesta. No varoitusvaloista ei tarvitse välittää ja sisävalon voi sammuttaa (paitsi jalkotilan valot; onkin muuten aika luksusta ajella autolla jossa kengät ovat hyvin valaistut). Vaikemmin on hyväksyttävissä se että auton mielestä ovia ei voi lukita lainkaan kun jokin ovista on auki. Tämä on varsin ärsyttävä toiminne pysäköitäessä auto kaupungilla tien varteen, marketin pihaan jne. Auton hälytinkään ei tietty mene päälle kun ovet ovat lukitsematta. Sulattelin oven lukkopesää toisen auton sisätilan lämmittimellä useana päivänä, mutta lopulta luovutin ja päätin olla avaamatta vasenta takaovea. Lapset kyllä joutavat mennä sisään ja ulos oikealta puoleltakin.
Pakkasesta aiheutui muitakin lisäharmeja.:
- Hälytin on lauennut syksyn ja alkutalven mittaan jo neljä kertaa niin että itse olen ollut sitä sammuttamassa. Yhden kerran siten, että hälytin laukesi kun kävelin noin kolmen metrin päässä autosta.
- Takapenkin mielestä joku istuu vielä siellä vaikka kyytiläinen jo nousikin pois. Seurauksena erittäin ärsyttävä varoitusääni joka lakkaa vasta kun joko uudelleenkäynnistät auton tai kurkottelet takaturvavyön kiinni.
- Sähköisesti aukeava takaluukku ei tunnu pitävän lumesta jota tuppaa kertymään takapuskurin päälle. Erään kerran takaluukkua suljettaessa ovi ei osannut päättää menisikö kiinni vai aukeaisiko, ja päätti sitten jäädä siihen välille. Eli peräkontin valo paloi, eikä ovi suostunut aukeamaan enää lainkaan. Käynnistäessäni autoa myöhemmin huoltoaseman pihalla ovi päättikin nousta auki – onneksi tällä kertaa näin ei käynyt vauhdissa kuten aiemmin on tapahtunut kaksi kertaa noin vuosi sitten.
7.1.2010. Parkkitutka on jo pitkään vinkunut jokaisella kerralla kun peruutusvaihde kytketään. Seitsemän (7) täyttä viikkoa on odoteltu osaa. Lisäksi en uskalla aukaista vasenta takaovea vieläkään, pakkaset kun jatkuvat näillä korkeuksilla vielä muutaman kuukauden. Tänään auto lähti tunnin webaston käytön jälkeen hieman rytkyen käyntiin -29 asteen pakkasessa. Soitin Wetterin varaosapuolelle tiedustellakseni josko osa olisi saapunut. Osa olikin saapunut jo aikapäivää sitten ja lähetetty maalattavaksi. Varaosapuolen kaveri ei kuitenkaan tiennyt missä osa tällä hetkellä on, mutta lupasi selvittää ja soittaa kun asia selviää.
Tuota puhelua odotellessa päätin jakaa näitä kokemuksia tällä palstalla. Soittoa ei ole vielä kuulunut.
Pamsteri
| |
| | |
08.01.10, 07:35
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) | Tuskien taival jatkuu
7.1.2010 Volvo jätti käynnistymättä työpaikan parkkipaikalle. Akkulaturi oli ollut taas viimeyön käytössä jotta akku olisi varmasti täynnä kun on nämä reilummat pakkasetkin (nyt auton mittarissa -28). Webasto pöhisi iloisesti tervehtien, mutta moottori jaksoi pyörähtää vain muutaman kierroksen. Olisi sitä luullut että täydellä akulla edes yhden kerran voisi auton käynnistää... Työkaverin kaapeleiden avulla käyntiin. Ainakin mittaristo ja vilkut lakkasivat toimimasta. Koska edes ajovalot kuitenkin toimivat, päätin ajaa auton Wetterille. Reklamoin kaikista tuntemistani vioista ja lähdin sijaisautolla kotiin.
| |
| | |
08.01.10, 07:58
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) | Välitilasto
Auton luovutuksen jälkeen auto on käynyt Wetterillä yhteensä 11 kertaa. Tarkka ajomääärä nyt 42127km. Tästä voidaan laskea, että
Wetterin huotopalveluista saa nauttia keskimäärin 3829km välein. (Virallinen huoltoväli 20tkm)
Tankillisella ajaa oikeastikin noin 1tkm. Eli Wetterin huoltopalveluista saa nauttia keskimäärin joka neljännen tankillisen kohdalla. Tässäpä kätevä muistisääntö, vaikka tätä ei voine pitää varsinaisena merittinä Volvon laatua / Wetterin huoltopalveluita kohtaan.
| |
| | |
10.01.10, 13:07
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) | akun tyhjeneminen.
Ymmärsinkö oikein, että käytät webastoa joka päivä? Kuinka pitkä työmatka on? Jos käyttää 2x päivässä (aamulla töihin lähtiessä ja poispäin) parin tunnin ajan, pitäisi siis ajaa vähintään pari tuntia joka päivä ja oikeastaan enemänkin. Uusi tehokas tdi-moottori vaatii akulta paljon. Käynnistykseen kuluu joku 500-800 ampeeria. Jos siis oletetaan että autossasi on vaikka 70ah/800a uudemallinen agm-akku. Täyden akun jännie pitäisi olla jotakin luokka 12.7v.. Kylmässä ilmassa akun jännite laskee todella paljon ja jos akku on vielä vajaa tai lähellä "loppumista" jännite on niin alhainen että auto ei jaksa startata, koska startatessa tarvitaan niin paljon poweria. Suosittelen lohkolämmittimen asentamista ja sen käyttämistä vaikka joka toisella lämmityskerralla. Jos autossasi on rikkinäinen anturi (peruutustutka tai jonkin muu), saattaa oikosulun mahdollisuus olla kyseessä.
| |
| | |
11.01.10, 06:58
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Vierailuja Wetterillä
8.1.2010 Soitin Wetterille iltapäivästä josko Volvo tulisi tänään kuntoon. Ei kuulemma valmistu tänään eikä ehkä edes alkuviikosta, joten pyysivät käymään jatkamassa sijaisauton käyttölupaa.
9.1.2010 Taas Wetterillä. Sijaisauton käyttölupaa jatkettiin 14.1. asti. On kuulemma kovasti ruuhkaa.
10.1.2010 Sijaisauton (Mazda 6) DPF merkkivalo alkoi vilkkua. Dieselin hiukkassuodatin siis lähes tukossa. Mazdan tiepalvelu tarjosi hinausautoa. Täytynee kohta taas soittaa Wetterille jahka aukaisevat putiikin.
| |
| | |
11.01.10, 12:09
|
#6 (linkki)
| | (Vierailija) | Akun tyhjenemisestä sekä Volvon 2.0D koneen Webasto- ja kylmäkäynnistys kokemuksia
11.1.2010 Sanoivat Wetteriltä että Mazdan voi ajaa heille. Lavettiautoa ei tarvita. Wetterin kautta aamulla töihin. Nyt alla 207 pösö. Ei mainintaa milloin Volvo voisi olla valmis. Vaan eipä ollut europcarin avainkuoressa palautuspäivääkään.
Vastauksena volvolaatu-nimimerkin viestiin: Volvon 2.0D koneen Webasto- ja kylmäkäynnistys kokemuksia
Autossani on Volvon alkuperäisenä lisävarusteena saatava webaston ajastinohjaus. Sen käyttäminen on helppoa. Autolle kerrotaan kelloajastimella aika milloin auton halutaan olevan valmis ajoon. Auto sitten itse päättelee ilmeisesti erinäisten lämpötila-antureiden avulla milloin webasto tulee kytkeä päälle. Mahdollisten akkuongelmien välttämiseksi Wetterin huolto kyllä neuvoo että autolla tulisi ajaa yhtä kauan kuin webasto on ollut päällä, jotta akku ehtisi latautua kunnolla. En nyt vain viitsisi mukavuudenhaluuttani käydä pakkasessa seurailemassa ulkona milloin auto itse päättää webastonsa käynnistää. Jos webaston käynnistää ajotietokoneen kautta käsin, auto pitää sitä päällä tunnin, jonka jälkeen webasto automaattisesti sammutetaan. Uteliaana luonteena olen kuitenkin tarkkaillut Volvon käyttäytymistä ikkunan läpi sen verran, että ainakin kylmillä keleillä näyttäisi webasto käynnistyvän noin tunnin ennen kello-ohjauksella ilmoitettua aikaa. Tarkkailu on helppoa, koska auton alta nouseva pakokaasuhöyry paljastaa webaston käynnistyneen. Olenkin oppinut kertomaan autolle huomattavasti myöhäisemmän kellonajan, jotta webasto ei kävisi aina kokonaista tuntia ja siten kuluttavan turhaan auton käynnistymisen kannalta olennaista akun varausta. Tämä kellonaikojen kanssa pelailu kuullostaa varmasti vaikealta joten otamme esimerkin: jos töistä haluaa lähteä klo 16:00, niin kerrotaankin autolle että auton tulisi olla valmiina ajoon vasta klo 16:30. Näin webasto pöhisee todennäiköisesti vain puoli tuntia ja akun varausta saattanee olla jäljellä vielä auton käynnistämiseen. En enää luota käyttöohjekirjan lupaukseen, että webasto sammutetaan automaattisesti mikäli akun varaus uhkaa mennä niin alas että auton käynnistyminen vaarantuu.
Jotta asia ei olisi kuintenkaan näin yksinkertainen, niin olen käytännön kenttäkokeiden kautta oppinut, että autolle kannattaa olla rehellinen ainakin kovilla pakkasilla. Sillä jos liioittelet lähtöaikaasi puolella tunnilla alle -20 asteen lämpötilassa, Volvosi kostaa tämän jättämällä käynnistymättä. Moottori pyörii startissa iloisesti pitkään mutta käyntiin se vain ei lähde. Tässä kohden olen tullut siihen tulokseen, että moottorin edistynyt automatiikka päättelee moottorin olevan jo lämmin jolloin dieselin hehkutusta ei tarvita. Autossa kun on vain Start/Stop nappula: painat vain siitä ja automatiikka hoitaa loput. Automatiikka tuntuu veivaavan konetta liki 10s ennekuin luovuttaa. Vanhan kansan dieselien pakkaskäynnistyskonstit, kuten:
- usean perättäisen hehkutuksen suorittaminen ennen käynnistystä
- tarpeettoman veivaamisen lopettaminen heti jotta virtaa jää uudelleenhehkutukseen ja uuteen starttiyritykseen
, ovat edistyneen automatiikan myötä jääneet todellakin vanhan kansan konstiksi.
Näillä kokemuksilla epäilisin, että valtakunnan verkosta sähkönsä ottava ns. lokilämppäri ei välttämättä toimine kunnolla 2.0D konessa. Saaneeko tähän malliin muuta kuin ns. säteilylämmittimen, joka useissa uusissa ja teknisesti edistyneissä autoissa lähinnä estää moottorin omaa automatiikkaa toimimasta ulkolämpötilan edellyttämällä tavalla. Kertokoon joku kokemuksistaan jos jollain niitä on. Epäilisin kuinkin että lähes kaikki 2.0D koneet on varustettu webaston kello-ohjauksella sillä se on halvempi kuin jälkiasenteinen lokilämppäri. VARMIMMIN AUTO TUNTUU LÄHTEVÄN PAKKASILLA KÄYNTIIN PARHAITEN ILMAN MITÄÄN ESILÄMMITYSTÄ, tällöin auto ymmärtää hehkuttaa pitkään ja hartaasti. Sitten vimmaista pyöritystä kunnes kone lähtee rytkyen käyntiin. Olen kokeillut tätä alimmillaan -25 asteessa. Kovin kaunista kuunneltavaa ja katseltavaa se ei toki ole. Tarjolla on varsinainen show, jonka voisi kyllä kuvata videolle ja laittaa vaikka YouTubeen muidenkin iloksi. Olisi siinä etelän ihmisillä ihmettelemistä.
Mutta palataanpa siihen akkuongelmaan. Toistaiseksi olen siinä uskossa että webaston käyttämä virta ei ole se päällimmäinen ongelma vaan akun latautuminen kylmissä olosuhteissa. Riittävän kylmässä akku ei enää vain suostu ottamaan vastaan auton tarjoamaa latausvirtaa. Eli vaikka kuinka pitkään autolla ajaisi, ei akku juurikaan lataannu. Tämän vuoksi olen oppinut pitemmillä reippaampien pakkasten jaksolla (alle -10 astetta) käyttämään pari kertaa viikossa automaattiakkulaturia yön yli. Varmasti eri akut ottavat eri lailla virtaa sisään kylmänä. Akkujen välisistä eroista voi lukea vaikka uusimmasta Tekniikan Maailman akkutestistä. Koska kokemukseni Volvon alkuperäisakusta ovat mitä ovat, suosittelisin kaikille webaston käyttäjille laadukkaan tarvikeakun hankkimista. Koska autoni on huoleton leasing auto, minä sen sijaan jatkanen Volvon alkuperäisakkujen laadun kenttätestaajana. Akun kylmyyden ongelmiin tepsinee myös esimerkiksi Arctic Battery Heater, eli akun lämmitin istuinlämmityksen tapaan. Lisää tietoa kyseisestä tuotteesta valmistajan sivuilta.
Joskus kyllä käy mielessä että diesel Volvo taitanee tätä nykyä olla lähinnä premiumluokan kesäauto.
| |
| | |
12.01.10, 23:50
|
#7 (linkki)
| | (Vierailija) | laturi
On ihan totta että ajamalla et saa akkuasi täyteen ladattua. Nykyajan autoissa on ns. älylaturit jotka eivät yritäkkään ladata akkua tyhjäkäynnillä, vaan esimerkiksi moottorijarrutuksen aikana pistetään täysi latausvirta päälle. Näin ollen, niin hullulta kuin se kuulostaa, niin tavallisessa maantieajossa tasaisella kaasulla akku ei todellakaan lataudu täydellä teholla ja kylmässä pohjolassa pitäisi laturin antaa kovalla jännitteellä virtaa että akku vastaanottaisi latausvirtaa. Lohkolämppäristä: Autosi on siis tätä uusinta korimallia (mk3)..? Siihen on saatavana defalta letkun väliin tulevaa mallia, joka on oikein hyvä, hintakin on kohtuullinen (84.90 €, motonet + johdot)
| |
| | |
13.01.10, 11:35
|
#8 (linkki)
| | (Vierailija) | Webastoa passaa käyttää Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja volvolaatu Ymmärsinkö oikein, että käytät webastoa joka päivä? Kuinka pitkä työmatka on? Jos käyttää 2x päivässä (aamulla töihin lähtiessä ja poispäin) parin tunnin ajan, pitäisi siis ajaa vähintään pari tuntia joka päivä ja oikeastaan enemänkin. Uusi tehokas tdi-moottori vaatii akulta paljon. Käynnistykseen kuluu joku 500-800 ampeeria. Jos siis oletetaan että autossasi on vaikka 70ah/800a uudemallinen agm-akku. Täyden akun jännie pitäisi olla jotakin luokka 12.7v.. Kylmässä ilmassa akun jännite laskee todella paljon ja jos akku on vielä vajaa tai lähellä "loppumista" jännite on niin alhainen että auto ei jaksa startata, koska startatessa tarvitaan niin paljon poweria. Suosittelen lohkolämmittimen asentamista ja sen käyttämistä vaikka joka toisella lämmityskerralla. Jos autossasi on rikkinäinen anturi (peruutustutka tai jonkin muu), saattaa oikosulun mahdollisuus olla kyseessä. | Mulla on ihan lyhyt työmatka ja hyvin on D5 pyörittänyt webastoa ja starttia joka päivä, ikinä ei ole ollut ongelmaa. Kyllä tuossa kertojan tapauksessa autossa joku vika on, ei akku sillai tyhjene.
| |
| | |
13.01.10, 21:53
|
#9 (linkki)
| | (Vierailija) | Volvo Pohjolaan
Webasto (Eberihän se oikeasti on) on tarkka vehje, 15-30 min riittää. Muuten ollaan akun sietkyvyn rajamailla, nythän ei enää asenneta kakkos akkua niinkuin enne webaston yhteydessä. Eri asia sitten miten dieseli nyt pohjoiseen sopii ollenkaan, itelleä V70 II jossa bensakone ja 55Ah akku ja lataa ja käynnistyy hyvin kovissakin pakkasissa ja 1 km ajolla (tuli todistettua tehdessä remppaa 01/2003 pakkasilla).
Et ole maininnut että oletko kokeilullut käynnistää ilman webastoa? Kun kone käy se menee päälle ja auto lämpenee tosi nopeasti (niinkuin D4D Toyota jossa Webasto muttei kelloa).
En muista voiki Volvossa käyttää polttoainelämmitintä pelkästään moottorin lämmittämiseen jolloin vesipumppu ei rasitu niin paljon ja sähkö ei mene.
Kaverilla D5 ja sillä Webasto on toiminut kun juna vessa, on muuten toiminut koko auto vaikka on saanut sikakyyti kokoajan.
Tiedän miltä tuntuu kuin kallis auto ei toimi ja saa rähjätä huollossa ja mikään ei parane = ei herkkua.
Tsemppiä!
| |
| | |
14.01.10, 07:45
|
#10 (linkki)
| | (Vierailija) | päivitystä
13.1.2010 Auto taas käyttöön oltuaan kuusi (6) päivää Wetterillä. Vasen takaovi oli kuulemma aiheuttanut sen, että ovienvalvontasysteemi oli ollut aktiivisena jatkuvasti mikä oli sitten tyhjentänyt akun. Tai jotain tuonneppäin se selitys kuului. Takaluukkua myös putsailtu. Vanhalla akulla jatketaan. Selvitykset voivat olla hieman epätarkkoja koska en itse noutanut autoa -> tässä toisen käden tietoa syistä.
Kiva kuulla että tähän 2.0D koneeseen saa myös oikean vettä lämmittävän lokilämppärin. Sellaista voisin harkita Webaston kaveriksi sisähaaroitussarjan kanssa jos auto olisi oma. Näin voisi varmistaa käynnistymisen kovilla pakkasilla kun ei tarvitse kuluttaa akun virtoja Webastolla. Lapin / Koillismaan (hiihto) reissuilla on usein tosi kovia yöpakkasia ja paljon lyhyttä ajoa (mökiltä rinteeseen tms.). Ei oikein naurata jos auto jämähtäisi hiihtomökin pihaan jossain Rukalla tai Saariselällä. Viimetalvena säikäytti Tahkolla näyttämällä "akku lähes tyhjä" aamukäynnistyksessä. Mulla onkin se CTEKin laturi peräkontissa, saapi sitten elvytellä autoa itse kun tiepalvelu veisi Vollen lavetilla Ouluun asti päivähoitoon ;-)
| |
| | |
14.01.10, 08:49
|
#11 (linkki)
| | (Vierailija) | päivitystä 2
13.1.2010 unohtui edellisestä viestistä pois että parkkitutkakin tuli nyt kuntoon. Reklamoin siitä määräaikaishuollon yhteydessä 19.11. joten homma tuli kuntoon vaivaisessa kahdeksassa (8)viikossa. Auton hakenut henkilö ei maininnut takapenkistä mitään. Jospa sekin olisi tullut kuntoon?
| |
| | |
15.01.10, 16:27
|
#12 (linkki)
| | (Vierailija) | V70
ENSINNÄKIN, jos ymmärsin, moottori ei ole siinä 2.0 vaan 2.5, jos D5. Mut väliäkös sillä. Mulla juur sama ongelma, takaoven herjaus/akku tyhjäks, vaikka on melko uusi. EI AUTA. Ollaan muijan ja mukuloiden kans tönäilty käymään. "saa ainaki kuntoo" Mikset osta kunnon autoa kun varaa on noin paljon matkustella? Tsemppiä!!!!!!!! Varokaa Volvomiehet, jos ei viä ni kohta voi täydes vauhdis lyödä käsijarrun lukkoon ihan ittestään. Sit täytyy vaihtaa akselinpää ym. PS: Akun ns. auttamiseks voisit koittaa laturin vaihtoa vaikka ei mitään merkkivaloja ym hälyttäviä merkkejä ole antanu. Maksaa "vain" vaihtolaturinakin vaivaset 1500 ekee.
| |
| | |
15.01.10, 23:20
|
#13 (linkki)
| | (Vierailija) | Volvo XC70
Minulle tuli uusi V70 2009-Lokakuussa, aivan sovitun aikataulun mukaisesti.
Auto oli kunnossa ja palvelu automyynnin osalta kiitettävää tasoa (Käyttöauto Tampere).
Ensimmäinen ongelma tuli vastaan n.3000km kohdalla.
Konepellin toinen lukko ei auennut ollenkaan. Vain toinen reuna nousi tuulihakaa vasten.
No, soitin ja kerroin ongelmasta, sovittiin korjausaika. Käytin auto pajalla, ja kuntoon tuli, tosin vain yhden konepellin avauksen ajaksi. Toisella avaamiskerralla sama ongelma.
Tilailtiin lukkoja, purettiin, kasattiin, vaihdettiin jne... yhteensä varmaan kuusi kertaa. Tampereen käyttöautossa!!!
Kyllästyin ja vein auton Jyväskylään, jossa hetken tutkimisen jälkeen totesivat että väärin oli kasattu. Kääntivät vaijerit kulkemaan oikeinpäin, kohdistivat konepellin, ja herkistelivät kuljettajan puoleisen oven ikkunan, joka toisinaan mukavuustoiminnolla ylösnostaessa kääntyikin takaisin alas väliinjäämissuojan puututtua peliin. Toisin sanoen ikkuna ylösnoustessaan n.5cm ennen sulkeutumistaan oli niin jäykkä, että kääntyikin takaisin alas.
Edellä mainitut hommat tuli kuntoon parissa tunnissa, eikä sen jälkeen kyseisen auton kanssa ollut ongelmia. Tosin ajoin sillä vain n.30000km, jonka jälkeen vaihdoin sen saman ikäiseen XC70 malliin.
No ostin tämänkin Tampereen käyttöautosta. Kaupat sujui sovitusti, lukuunottamatta taas heidän korjaamonsa möhläilyä. Menin hakemaan autoa kaupasta n.klo20 ja korjaamo oli jo suljettu. Auton alla oli polttoainelammikko, joka johtui huollossa vaihdetusta polttoainesuodattimesta jonka tiiviste ei ollut kunnolla paikallaan.
Pajassa oli joku heppu puuhastelemassa, ja kysyin että eikö hän voisi vaihtaa tiivisteen.
Kaveri puuhasteli jotain omaa hommaa, eikä voinut kääntää suodatikuppia auki, ja vaihtaa tiivistettä. Jäi seuraavaan päivään.
Seuraavana päivänä hakiessani autoa, tiiviste oli vaihdettu ja auto muutenkin sovitulla tavalla kunnossa.
Ipod linkin asennus sovittiin myöhäisempään ajankohtaan, ja se taisi olla ainut homma joka sillä korjaamolla onnistui yhdellä yrityksellä. Sen jälkeen en ole sen pajan palveluita käyttänyt, enkä käytä. Olen havainnut, että tähän mennessä ainoa täysin toimiva Volvo-huolto on Ruotsissa.
Jyväskylässä Hämeen Autovarusteessa homma toimi kuitenkin myös hienosti, ja myös asiakasta kuunneltiin siellä, eikä niinkuin eräässä toisessa pajassa, jonka asenne oli "kyllä me nämä hommat tiedetään, turha selittää mitään"
Sääli että korjaamopalvelut ovat suomessa näin perseestä, ja yleinen ylimielinen suhtautuminen asiakkaaseen on noin tavallista.
Olen tykännyt Volvosta, ja tämä viimeisin XC70 on pelannut hienosti, on hiljainen, turvallinen, lämmin, jne... Voisin kuvitella ajavani jatkossakin Volvolla. Kaiken kaikkiaan tähän mennessä osoittautunut hyväksi laitteeksi.
Ajoin aikaisemmin Mersulla, ja ainoa paikka missä sai kunnollista ja asiallista palvelua autoon liittyvissä asioissa oli Saksa. Ei liene yllättävää. No käytin autoa reissuillani siellä, ja kaikki toimi hienosti, mutta eihän sen niin kuuluisi olla. En tiedä millä kusetuksilla Mersun huolto- ja tukipalveluiden laatuvaatimukset täyttyvät Suomessa???
Suomessa on vaan muutenkin autoilukulttuuri niin jälkeen jäänyttä, jo pelkästä liikenteestä lähtien, että ei ole mikään ihme ettei täällä toimi autohuollotkaan...
Mukava olisi ajaa hyvällä autolla sujuvassa liikenteessä ja hyvillä teillä, mutta Suomessa se ei ole valitettavasti mahdollista.
Onneksi on sentään hyvä auto=)
| |
| | |
16.01.10, 19:16
|
#14 (linkki)
| | (Vierailija) | Kylää ilmaa ratin alta / V70 D5 -08
Onko kellään muulla samaa kokemusta tästä oudosta kylmän ilman ilmavuodosta. Pakkaskelillä Volvon ratin korkeussäädön kohdilta puhaltaa todella kylmää ulkoilmaa sisään. Ilmasuuttimista tulee kyllä lämmintä, joten on kai kyse vuodosta kanavissa tässä kohdin. Sama homma päti minun edelliseen -06 malliin, kuin nyt pari viikkoa sitten hankittuun -08 V70 D5:een.
Ilma ei tule suoraan jostain aukosta konehuoneeseen, sillä puhallus säilyy samanlaisena kun auto on pysähdyksissä.
Luulin jo päässeeni hommasta eroon vaihdossa uudempaan korimalliin :-)
| |
| | |
23.01.10, 03:55
|
#15 (linkki)
| | (Vierailija) | Volvo ja "Volvo"
Sen verran noista dieselkoneista että 2.0D on Fordilta ja 2.4D/D5 on Volvon omia motteja. Vanhemmat TDI dieselit taas VAG-konsernin valmisteita. Uusimmissa dieseleissä on tosiaan Webasto/Eber ja vanhemmissa korimalleissa Ardic. Melkein poikkeuksetta alkuperäiset akut on liian pieniä kapasiteetiltaan näille leveysasteille. Letkulämppäri on toimiva vaihtoehto sähköiseen koneen esilämmitykseen. Kovalla pakkasellahan polttonestekäyttöinen lämmitin käy ajaessakin kunnes moottorin lämmöt nousee riittävästi, joka voi tarkoittaa jopa koko ajomatkaa. No onneksi dieselit ei kuluta ja saastuta tiettyjen tahojen mielestä juuri lainkaan ja maailma pelastuu! Jokainen tekee kuten haluaa mutta minä otan Volvon Volvona elikkä omalla koneella.
| |
| | |
29.01.10, 23:03
|
#16 (linkki)
| | (Vierailija) | viärää merkkii
voe hele..ti kohta minä sanon, ja kyllä minä nyt sanon. VOLVO OSAS AIKOINAAN TEHDÄ TRAKTOREITA, mutta nyt niitä PASKOJA on tuolla tientukkona miun mielest liikaa, vaihtakaa mihin merkkiin tykkänää, nii aina on varmast parempi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!
| |
| | |
31.01.10, 21:14
|
#17 (linkki)
| | (Vierailija) | Akku hyytyy
Terve!
Soita 040-5563600. Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pamsteri 13.1.2010 unohtui edellisestä viestistä pois että parkkitutkakin tuli nyt kuntoon. Reklamoin siitä määräaikaishuollon yhteydessä 19.11. joten homma tuli kuntoon vaivaisessa kahdeksassa (8)viikossa. Auton hakenut henkilö ei maininnut takapenkistä mitään. Jospa sekin olisi tullut kuntoon? | | |
| | |
20.02.10, 18:26
|
#18 (linkki)
| | (Vierailija) | ... ja taas jäi käynnistymättä
19.1.2010 Volvo ei käynnistynyt työpaikan parkkipaikalta.
Sama tarina kuin 7.1.2010. Yön akkulaturissa. Aamulla webaston voimalla käyntiin, pakkasta -31 astetta. Töistä kotiin lähtiessä webasto pöhisi iloisesti - mutta käyntiin ei lähtenyt, sillä akku loppui jo ensimmäiseen käynnistysyritykseen. Tuolloin pakkasta vain -16 astetta. Hinauspalvelun setä antoi virtaa jolloin auto lähti käyntiin ilman ongelmia. Eikun ratalle taas.
Tuntuu olevan kovina pakkaspäivinä yhden käynnistyksen auto tämä Volvo.
Ja nyt sitten vasemman laidan parkkitutka hälyttää joka kerta kun peruutusvaihteen kytkee päälle (oikean reunan anturi hajosi marraskuussa 2009). On jo pari viikkoa vinkunut. Soittelinkin Wetterille, josta todettiin että käyhän näyttämässä... Taitaa ollakin taas nelisen tankillista ajettu, joten onhan se aikakin pistäytyä korjaamolle!
| |
| | |
26.02.10, 11:41
|
#19 (linkki)
| | (Vierailija) | Pistäytyminen Wetterin pikahuollossa parkkitutkaa näyttämässä
22.2.2010 Pistäytyminen Wetterillä
Ajoin Wetterin pikahuoltoon näyttämään vasemman laidan parkkitutkan anturia, puhelimessa saatujen ohjeiden mukaisesti. Pysäköidessäni autoa pikahuollon edustalle vinkui parkkitutka ”mallikkasti”. Pikahuollossa tuntui olevan kovin kiire, eikä parkkitutkaongelmani tuntunut kiinnostavan vähääkään. Kun kerran vikamuistia eivät ehtineet lukemaan, niin sain ylipuhuttua työnjohtajan käymään pihalla toteamassa ongelman olemassaolon - jotta laittaisivat edes anturin tilaukseen (takuu edelleen voimassa). Vaan eipä suostunut nyt tutka vinkumaan! Työnjohtajan ilme kertoi kyllä mitä minusta ajatteli. Sanoi että voithan sä jättää auton tänne, mutta on ainakin kolmen tunnin jono ennen kuin ehditään mitään tekemään. Sanoin kiitos hei, ja ajoin talon toiselle puolen normaalihuollon puolelle. Siellä tuntevat minut ja autoni hyvin, eikä tarvinnut selittää mitään ylimääräistä. Anturi laitettiin tilaukseen. Aikoivat lisäksi värkkäillä koeluontoisesti tähän autoon kotelot reuna-antureille, kun epäilivät että puskurin sisäpuolelle kertyvä jää aiheuttaisi virheellisen mittauksen. Ongelmia on kuulemma ollut enemmänkin näissä uusissa S80 ja V70 malleissa joissa puskurin rakenne on sama. Keskimmäiset anturit on kuulemma paremmin koteloitu, joten ongelmat koskevat lähinnä näitä reuna-antureita. Varattiin myös koko päivän huoltoaika kolmen viikon päähän, jotta ehditään viritellä koteloinnit kuntoon.
| |
| | |
26.02.10, 11:47
|
#20 (linkki)
| | (Vierailija) | Moottorista katosivat tehot kesken ajon – auto taas korjaamolle
25.2.2010 tehot katosivat vaarallisessa paikassa
Kiihdyttäessäni rampista isommalle tielle katosivat moottorin tehot yllättäen ja mittaristoon ilmestyi teksti ”moottori tarvitsee huollon”. Mukavasti vatsanpohjasta kouraisi kun tehot katosivat kesken kiihdytyksen. Onneksi oli hiljaisen liikenteen aika. Muutoin olisi voinut olla ketjukolarin paikka kiihdytyskaistan päässä.
Tuota tunnetta en haluaisi kokea tukkirekkaa ohittaessani.
Moottori meni ilmeisesti jonkinlaiseen ”turvatilaan” jossa käyttävissä olevia tehoja rajoitetaan selvästi. Sain auton kulkemaan enintään 80km/h ja kiihtyvyys ei päätä huimannut. Nilkuttelin rauhallisesti kotiin. Noin tunnin päästä hinauspalvelu toi sijaisauton tullessaan ja vei Volvon lavetilla mennessään. Katselin kun Volvo lähti kohti korjaamoa kuin teurasauton kyydissä - eikä tullut kovin ikävä olo. Paskan möivät.
| |
| | |
26.02.10, 12:53
|
#21 (linkki)
| | (Vierailija) | Pamsterin talvivarustelista (TM) uuden diesel Volvon omistajille
Tässä kokemusperäinen talvivarustelista, mikä tulisi löytyä jokaisen uudehkon diesel Volvon peräluukusta. Siis eräänlainen survival –kit, jolla varmistat hengissäpysymisesi arktisessa talvi-ilmastossa. Huomaathan että uudessa V70 mallissa on peräkontissa kätevä välikansi, jonka alle nämä kaikki tarpeelliset varusteet mahtuvat vallan hyvin ensiapulaukun seuraksi.
Pamsterin talvivarustelista (TM) uuden diesel Volvon omistajille:
- Kännykkä ja autolaturi. Näillä voit soittaa Volvon tiepalveluun ja pyytää hinauspalvelua paikalle kun Volvosi jättää tien päälle. Löytyy autostani.
- Volvon tiepalvelun numero. Itse olen tulostanut sen tarrakirjoittimella ja liimannut sen näkyvään paikkaan auton kojelautaan. Käyttäähän autoa satunnaisesti muutkin, jolloin numero on oltava helposti saatavilla. Löytyy autostani.
- Akkulaturi, mallia ”automaatti”. Tätä tarvitset alle -20 pakkasilla, jolloin Volvosi on ”kertakäynnisteinen”. Akun virta kun riittää Webastoa käytettäessä vain yhteen käynnistykseen per päivä. Näppärä laite, jota tarvitset työpaikalla, pitemmällä kyläreissulla, lomareissulla jne. Muistathan myös jatkoroikan! Löytyy autostani.
- Käynnistyskaapelit. Näitä voit tarvita esim. kaupan pihalla tai milloin olet unohtanut kytkeä edellä mainitun akkulaturin paikoilleen. Muista pysäköidä Volvosi aina keula tielle päin jotta apuvirran antaminen on helpompaa! Löytyy autostani ja muistan pysäköidä Volvoni aina keula tiellepäin.
- Korvatulpat. Näitä tarvitset kun parkkitutkasi hajoaa ja alkaa vinkua kovaäänisesti aina kytkiessäsi peruutusvaihteen päälle. Löytyy autostani.
- Paksut toppakamppeet, lämpimät saappaat ja karvahattu. Näissä on mukavampi värjötellä apua odotellessa. Laitan nämä aina päälle kovemmilla pakkasilla. Stockmannille ei tosin ole sitten asiaa. Löytyy autostani.
- Tulitikut. Jos Volvosi hyytyy eikä apu ole lähellä, niin voit aina raapaista tulet jotta pysyt lämpimänä pelastajia odotellessa. Löytyy autostani.
- Litra sytytysnestettä ja hyvässä terässä oleva saha. Jos et ole kovin taitava tulentekijä, niin näillä varmistat asian. Koska Volvosi peräkontti on iso, mahtuu mukaan kyllä myös kasa halkoja, mikäli et pyhävaatteisillasi viitsi lähteä rankamettään puiden hakuun. Jos nämä unohtuvat, niin muista että palaa se Volvokin. Sen varaan olen itse laskenut.
Pamsterin lisätalvivarustelista (TM):
- Mäyräkoira (= iso sixpack) tarjousolutta jääkaappiin jotta voit ottaa muutaman saunakaljan ja muistella hassunhauskoja hetkiä Volvosi parissa. Aika kultaa muistot! Löytyy jääkaapistani.
| |
| | |
02.03.10, 15:35
|
#22 (linkki)
| | (Vierailija) | Auto taas ajoon
1.3.2010 Käväisin hakemassa iltasella auton pois Wetteriltä.
Olivat puuhastelleet seuraavia asioita:
- umpeen jäätyneen turbon välijäähdyttimen sulattaminen (!)
- moottorin ilmanoton muuttaminen, ilmeisesti estämään lumen pääsy moottoriin
- akun vaihto, kuulemma yksi kenno oli ollut rikki
- jonkin keskusyksikön (Webaston?) uudelleenohjelmointi
- takaovien lukkojen liian paksujen tehdasrasvojen poisto, kuivaus ja uudelleenrasvaus
- reunimmaiset parkkitutkat koteloitu puskurin sisäpuolelta ja ilmeisesti vasen anturi vaihdettu (?)
Tulisikohan näillä virityksillä tästä autosta ”talvikelpoinen” yksilö?
Kotiin ajaessani ihmettelin moottorin hieman ”nuhaista” käyntiä. Vaan näyttipä tuo pöläyttävän kunnon savupilvet aina kiihdytettäessä. Olisikohan dieselin hiukkasloukulla ”savusaunapäivä” näin kovempien pakkasten jälkeen vai mikähän se nyt niin savuttaa? Toivottavasti lopettaa kohta, on aika nolon näköistä...
| |
| | |
03.03.10, 21:48
|
#23 (linkki)
| | (Vierailija) | Paskanjauhajalle Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pamsteri 1.3.2010 Käväisin hakemassa iltasella auton pois Wetteriltä.
Olivat puuhastelleet seuraavia asioita:
- umpeen jäätyneen turbon välijäähdyttimen sulattaminen (!)
- moottorin ilmanoton muuttaminen, ilmeisesti estämään lumen pääsy moottoriin
- akun vaihto, kuulemma yksi kenno oli ollut rikki
- jonkin keskusyksikön (Webaston?) uudelleenohjelmointi
- takaovien lukkojen liian paksujen tehdasrasvojen poisto, kuivaus ja uudelleenrasvaus
- reunimmaiset parkkitutkat koteloitu puskurin sisäpuolelta ja ilmeisesti vasen anturi vaihdettu (?)
Tulisikohan näillä virityksillä tästä autosta ”talvikelpoinen” yksilö?
Kotiin ajaessani ihmettelin moottorin hieman ”nuhaista” käyntiä. Vaan näyttipä tuo pöläyttävän kunnon savupilvet aina kiihdytettäessä. Olisikohan dieselin hiukkasloukulla ”savusaunapäivä” näin kovempien pakkasten jälkeen vai mikähän se nyt niin savuttaa? Toivottavasti lopettaa kohta, on aika nolon näköistä... |
Aika erikosta tarinointia -90 luvulta lähtien 9 uutta volvoa, eikä moisia ongelmia ole koskaan ollut, 2001 mallissa koiranluut kolisti ja ne vaihdettiin takuuseen 60000 km:ssä. Että näitä pellejä riittää kaikkialle !
| |
| | |
05.03.10, 11:20
|
#24 (linkki)
| | (Vierailija) | talviongelmat jatkuvat
5.4.2010 talviongelmat jatkuvat
Eilen vinkui vasemman laidan parkkitutka taas koko päivän aina peruuteltaessa, mutta tänä aamuna sitten ei. Toisaalta tänä aamuna vasen takaovi ei sitten auennut. Joten tilannehan on sikäli tasainen että joku ongelma tuppaa olemaan aina päällä.
Reunimmaisten parkkitutka-anturien kotelointi Wetterin tapaan ei siis tainnut olla patenttiratkaisu tehtaan suunnitteluvirhettä (?) paikkaamaan. Ei mennyt Wetteriltä ihan putkeen takaovien lukkojen rasvauskaan. Oven lukon nuppi nousi aamulla vain puoliväliin (lämpötila -15 astetta), joten taitavat olla rasvat liian paksua vieläkin. Joutaahan nuo lapset kulkea taas sisään oikean puolen ovesta. Onneksi eivät ole enää turvakaukaloiässä…
| |
| | |
05.03.10, 14:59
|
#25 (linkki)
| | (Vierailija) | Volvo s80 di aut.
Viisaat kerto volvosta että laita lokilämmitin -laitoin ja akku ei kuulema kestä lisälämmitintä joten ostin lisäakun kuljetin akkua autossa parivuotta sitten jätin pois.Olen nyt autolla ajanut 650000km auto käynistyy pakkasesta kuin kesällä .Lisälämmitin huolletaan syksyisin ei ongelmia talvella Lokilämmitin mielestni oli turha satsaus. Huollot on tehty Wetterillä ..Kiitos hyvästä palvelusta Pitäiskö vaihtaa merkkiä ?? Moi.
| |
| |  | Selaa myynti-ilmoituksia ja löydä oma
Volvo.
| | | |