Ongelmana ystävien loputtomat monologit

Alkuperäinen kirjoittaja Tyttärelle

Olette isäsi kanssa molemmat aikuisia ja isäsi on sukupolvensa kasvatti. Ei vanhoille ihmisille kannata mennä itkemään mielenterveysongelmiaan, sitä varten ovat ammattiauttajat.

Huomaa, olet kasvanut aikuiseksi. Ei isäsi ole enää sitä varten, että hän hoitaisi sinua tai ongelmiasi. Sinun pitää hoitaa ne itse. Sinun pitää myös alkaa asettua siihen asemaan, että "vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään" ja että vanhat ihmiset keskustelevat ehkä taas lapsellisella tasolla.

Koeta pitää omat ongelmasi itselläsi ja seurustele isäsi kanssa vaikka sää- ja maailman tapahtumat -tasoilla. Äläkä missään nimessä mene vuodattamaan hänelle mielenterveyttäsi. Ei isäsi siitä mitään ymmärrä. Kaikkein pahinta on, jos yrität syyllistää isääsi ongelmistasi, vaikka ehkä mielesi tekisikin (paistoi jotenkin teksistäsi läpi).

Kaikilla meillä on ongelmamme, mutta jokaisen täysi-ikäisen on niiden kanssa itse kahlattava.

Jos oma aikuinen tyttöni sairastuisi vakavasti niin kyllä minä kuuntelisin (tai ainakin yrittäisin) hänen ongelmiaan enkä heittäytyisi sairaan ihmisen vaivoiksi. Mutta jokainen tyylillään.

Alkuperäinen kirjoittaja Äiti67

Jos oma aikuinen tyttöni sairastuisi vakavasti niin kyllä minä kuuntelisin (tai ainakin yrittäisin) hänen ongelmiaan enkä heittäytyisi sairaan ihmisen vaivoiksi. Mutta jokainen tyylillään.

Mitä tarkoitat? Mielenterveysasiat ovat kuule maallikolle niin raskasta kampetta, että jos niitä lähtee oikeasti kuuntelemaan ja auttamaan, yhden sijaan uppoaakin kaksi samasta suvusta. Ei kannata luulla olevansa kaikkivoipa.

Alkuperäinen kirjoittaja Hölö hölö

Mitä tarkoitat? Mielenterveysasiat ovat kuule maallikolle niin raskasta kampetta, että jos niitä lähtee oikeasti kuuntelemaan ja auttamaan, yhden sijaan uppoaakin kaksi samasta suvusta. Ei kannata luulla olevansa kaikkivoipa.

Minulla on ollut paljonkin mielenterveysongelmaisia ystäviä eikä ne ole minua minnekään upottaneet. Raskaampaa se on kuunnella joidenkin "terveiden" juttuja.

Mullakin on tällainen monologi-kaveri naapurina. Ihan mukava ihminen, kunhan päivitetään kuulumiset kerran viikossa tms, mutta useammin on liikaa.

Olen joutunut kieltäytymään monista hänen ehdottamistaan puuhista juuri noiden loputtomien jaaritusten takia. Käyn esimerkiksi saunassa ihan mielelläni, mutta en tämän naapurini kanssa. Hän on suihkussa tunnin ja saattaa samalla käydä läpi vaikka jonkun minulle täysin vieraan kaverinsa raskaustestin tekemistä ja asian eteenpäin kertomisen vaiheita yksityiskohtaisesti. Itse peseydyn murto-osassa tästä ajasta ja sitten loppu on pitkästyttävää odottamista. Omasta elämästäänkin hän kertoo kaiken, jos jaksaa kuunnella - heräämis- ja nukkumaanmenoajat ja mitä on ostanut kaupasta ja mitä on syönyt, ja myös mitä EI ole syönyt tai mitä EI ole jaksanut tehdä sinä päivänä.

En pidä noita puheenaiheita sinällään pahoina tai täysin mielenkiinnottomina, mutta monet asiat voisi mielestäni käsitellä nopeasti tunnin kestävän kuvailun sijaan.

Olen kokeillut erilaisia juttuja, mutta hyvää ratkaisua en ole keksinyt. Joskus ihan vaan raakasti vaihdan puheenaihetta, joskus alan kertoa omasta elämästäni jotain yhtä mielenkiintoista juttua, joskus vaan lähden tilanteesta tai sanon, että nyt pitää lopettaa puhelu. Sellaista en oikein osaa sanoa suoraan, että kuule, tuo asia ei nyt kiinnosta juurikaan, joten lyhyt versio kiitos.

Kerran olin työreissulla myös monologitaipumuksen omaavan kollegan kanssa, joka halusi kuvailla yksityiskohtaisesti kaikki työrupeamien asiat ja selostaa jokaisen kohtaamansa ihmisten kommentit. Tällöin oli suht helppoa sanoa hänelle, että työ työnä ja nyt meillä on vapaa-aikaa, joten puhutaan muusta, kiitos.

Huomaan kyllä, että päädyin nyt itse pitämään täällä monologia... no edellämainittu työkaverini kerran sanoi, että minusta näkee kyllä selvästi, milloin en ole lainkaan kiinnostunut jostain puheenaiheesta. Näytti eleenikin ;). Paitsi, että hätkähdin läpinäkyvyyttäni, ihmettelin kuitenkin, miksi tuo ihminen sitten jatkoi juttua kyseisistä aiheista, jos kerran näki, ettei toista kiinnosta.

Hyvä ketju ! Olen itse painiskellut jo vuosia, lopettaako ystävyys tai vain kestää, nimittäin jakuvaa yksityiskohtaista tilitystä ! Puheena on yleensä ystäväni omat tekemiset ja kaikki mikä liittyy jollainlailla hänen elämäänsä.

Pahinta on, kun ystäväni on käynyt vaikkapa lomamatkalla, tai ollut mökillä, päälleni kaatuu viikon yksityiskohtainen selostus jokaisesta lomapäivästä. Viikon tilityksen vielä jotenkin kestän, mutta kahden tai useamman viikon lomapäivien tapahtumien vuolaan selostuksen, kuunteleminen on jo aivan sietämätöntä.

Myös minun ystäväni on muuten ihan ok, ja olemme tunteneet jo 25 vuotta. Muutaman kerran olen ollut hänen kansaan lomamatkalla, ja ikävä sanoa, että matkat menivät muuten hyvin, mutta ystäväni jatkuva monologi oli iso ongelma. Nykyisin kieltäydyn jollain tekosyyllä lähtemästä tämän tilittäjä ystäväni kanssa matkoille.

Eräs yhteinen ystävämme sanoi kerran tälle tilittäjä ystävällemme, hyvin suoraan, mitä mieltä on tästä jatkuvasta puhetulvasta, aloitti jopa karjaisemalla : ole nyt hiljaa ! - minä puhun nyt. Välithän siinä meni, eli tilittäjä ystäväni ei ole enää tämän sanojan kanssa tekemisissä.

Olen harventanut tapaamisiamme, ja ihan aina en jaksa vastata ystäväni puheluihin. Puhelimessa myös minä syyllistyn tuohon : joo, ajatella, no voi että, semmosta se on, enkä kuuntele vaan teen jotain muuta. ( Mieheni sanookin, että jonain päivänä jään kiinni tuosta )
Usein olen henkisesti väsynyt , ja korvat soivat, kun olemme tavanneet.

Olen miettinyt kohteliasta tapaa sanoa ystävälleni asiasta, mutta se on ollut todella ison kynnyksen takana, en vain saa sanottua.

Naapurini tai siis naapuripariskunta on aivan samanlaisia. Olemme tunteneet n. 15 v. ja tein hidasta torjuntatyötä niin, että kutsut viinilasilliselle ja ateroille alkoivat loppumaan. Tosin siippani on kiltimpi ja lähti jopa samalle lomareissulle heidän kanssaan, jossa loputonta paapatusta riitti kymmenen päivää. Kääks!

Koin naapurini lapsellisiksi ja ajattelemattomiksi. Pesäero tuli sitten siitä kun annoin tulla ihan jostakin toisesta asiasta heille ikävää palautetta.

Sen olen kuitenkin pälättäjissä huomannut, että kysymyksillä voi ohjata ja jopa hiljentää. Inhoan kaikkea, mikä kerrotaan jossitelen tai taivastellen ja tinkaan hyvin nopeasti, miksi et toiminut toisin tai mitä varten naapuri niin korjasi kattonsa tai oletko nyt aivan varma,mitä uskot tapahtuneen. Tai jos kerrotaan hotellista lomareissulla saata ryhtyä jankuttamaan alueen kulttuurihistoriallisista nähtävyyksistä sekä ällipuhelimesta ryhtyä etsimään samalla siihen liittyvää, jolloin puhe automaattisesti siirtyy ihan toisiin sfääreihin ja puhuja itse joutuu miettimään, mitä seuraavaksi kehtaa kertoa.