röyhkeä työtoveri

meillä on yksi nainen 60 vee töissä mikä komentelee aiheetta, nolaa toisen kertomalla kahvipöydässä tämän heikkoudesta ja joutuu naurunalaiseksi, komentelee minne menee toinen istumaan seminaarissa ("meillä on täällä tietyt säännöt"), utelee, kyseenlaistaa toisen elämänvalintoja, omat lapset on ääriälykköjä. Olen niin täynnä tätä naista etten kestä! Kevään sain olla rauhassa kun ärähdin loppuun väsyneenä jouluna että älä komentele mua!

Olen töissä Tanskassa, mutta ongelmat knasinvälisiä. Mietin itsekin miten ottaa etäisyyttä (työ)kaveriin, joka on myrkynkylväjä, utelias, asioihin sekaantuja ja pompottaja. Voin itsekin olla tämän mielestä ärsyttävä, enkä väitäkään olevani täydellinen. Jopa laitoksemme johtaja pitää henkilöä pompottajanaan muttei ole puuttunut asiaan.

Tehokas irtiottoalku oli kun sanoin kerran tälle henkilölle että älä määräile minua, en jaksa (mieheni oli hyvin sairas ja henkilö pompotti jollain naurettavalla asialla, vaikkei ole pomoni). Toinen irtiotto oli kun vältin joutumasta henkilön seuraan, jolloin vältin hänen utelunsa ja pakolliset "elämänohjeensa". Ennen nainen ohjeisti vaateostokseni, miten minun olisi pitänyt itkeä äidin kuolemaa (en itkenyt "kunnolla") tai miten haudata hänet. Nainen paheksui ruokapöydässä kun tanskalainen sukulaispappimme ei haudaanut vaan muu pappi. "Meillä siunaa vihkii jne aina sukulaispappimme, miksei teillä?" Poikani morsiamia nainen myös arvostelee, vaikkei nämä ovat iha ok (lääkäri ja DI). Jostakin udellut tietoja heistä. Nainen toi jopa hääpuvun kuvan mihin miniäni pitäisi pukeutua!

Alkuperäinen kirjoittaja samakokemus

Olen töissä Tanskassa, mutta ongelmat knasinvälisiä. Mietin itsekin miten ottaa etäisyyttä (työ)kaveriin, joka on myrkynkylväjä, utelias, asioihin sekaantuja ja pompottaja. Voin itsekin olla tämän mielestä ärsyttävä, enkä väitäkään olevani täydellinen. Jopa laitoksemme johtaja pitää henkilöä pompottajanaan muttei ole puuttunut asiaan.

Tehokas irtiottoalku oli kun sanoin kerran tälle henkilölle että älä määräile minua, en jaksa (mieheni oli hyvin sairas ja henkilö pompotti jollain naurettavalla asialla, vaikkei ole pomoni). Toinen irtiotto oli kun vältin joutumasta henkilön seuraan, jolloin vältin hänen utelunsa ja pakolliset "elämänohjeensa". Ennen nainen ohjeisti vaateostokseni, miten minun olisi pitänyt itkeä äidin kuolemaa (en itkenyt "kunnolla") tai miten haudata hänet. Nainen paheksui ruokapöydässä kun tanskalainen sukulaispappimme ei haudaanut vaan muu pappi. "Meillä siunaa vihkii jne aina sukulaispappimme, miksei teillä?" Poikani morsiamia nainen myös arvostelee, vaikkei nämä ovat iha ok (lääkäri ja DI). Jostakin udellut tietoja heistä. Nainen toi jopa hääpuvun kuvan mihin miniäni pitäisi pukeutua!

No jopas avaudut töissä omista asioista. Kannattaa ehkä pitää suu kiinni. Ei tulisi mieleenkään puhua työpaikalla tuollaisia. Omat asiat on omat asiat ja työssä puhutaan kevyesti päivänpolttavia, ei mitään henkilökohtaisuuksia. Onhan tuo nyt peräti outoa että annat työkaverin ohjeistaa noin omaa elämääsi. Ei tulisi kuuloonkaan!

Onko nuo sellaisia ämmiä, joiden lapset on lentäneet pesästä pois, ja pitävät nyt perheenään työyhteisöä? Mielenterveyshän heillä on jollain tavalla häiriintynyt.

Minä katsoin telkasta viime lauantaina Voimala- nimistä ohjelmaa, jossa tuli uusinta jakso, jossa
käsiteltiin perhesurmia, työttömyyttä, häpeää ja menestymistä. Ohjelmasta kävi selväksi, että
nykyään pitää olla menestynyt työelämässä ja yksityiselämässä, tulisi olla uraa ja harmonista perhe-elämää.
Minä itse olen yli neljänkymmenen ikäinen nainen, enkä minä ole menestynyt työelämässä eikä minulla ole omaa perhettä. Minulla ei ole koulutustani vastaavaa vakituista työpaikkaa, vaan minun kaikki työsuhteet ovat olleet määräaikaisia ja sijaisuuksia. Mutta olen tehnyt työni aina niin hyvin kuin olen osannuta ja pystynyt eli aina parhaan kykyni mukaan. Minä en ole koskaan puuttunut muiden työntekijöiden työntekoon, olen tehnyt aina koko työajan työtä, enkä ole tietoisesti haukkunut ketään esimiestä tai työkaveria, vaan olen aina käyttäytynyt erittäin hvyin, joten minulla on ainakin hyvä omatunto kaikista työpaikoitastani. Minä en koe olevani mitenkään
epäonnistunut työntekijänä tai ihmisenä.
Näiden työasioiden takia en ole voinut säästää itselleni omaa autoa enkä asuntoa, muttei se vaivaa minua. Nykyään naisenkin tulsi olla menestynyt työelämässä, sen huomaa kyllä omassa
yksityiselämässään ja seurustelu yrityksissä miesten kanssa. Miehetkin kysyvät naiselta tämän ammattia ja mahdollisesta työpaikasta, ja jos kertoo jollekkin miehelle, ettei ole koulutustaan vastaavassa työpaikassa tai on kokonaan työttömänä, niin jotkut miehet eivät halua tavata enää. Mutta jos minä en kelpaa jollekkin miehelle työttömänä, niin minua ei saa työssäkäyvänä-
kään !
Työttömyys sulkee paljon portteja ihmisen elämässä, eli ei kutsuta juuri mihinkään. Muutenkin työttömiin ihmisiin suhtaudutaan edelleen hyvin penseästi, vaikka hiljattain on irtisanottu tuhansia hyvin koulutettuja ihmisiä. Ehkä jotkut suhtautuvat työttömään ihmiseen penseästi, koska pelkäävät omaa työttömäksi joutumistaan ja arvostuksen pudotusta. Työttömyys ei ole mikään häpeä eikä se tee kenestäkään ihmisestä huonompaa ihmistä.
Jos menettää jonkun työpaikan, niin menettä työkaverit ja sen työpaikan tuoman arvostuksen,
muttei kuitenkaan omaa koulutuksen tuomaa osaamistaan ja omaa ammattitaitoaan.
Esim. Minä itse tiedän tarkkaan mitä osaan ja pystyn tekemään ja mitä en, eli olen realistinen.
Jos joku ihminen ei ole naimisissa ja ei ole omia lapsia, niin ei naimaton ja lapseton ihminen ole
perheellistä ihmistä huonompi. Minulle sanoi tosin kerran eräs esimies, että sinussa täytyy olla jotakin vikaa, kun olet noin hyvännäköinen nainen etkä ole edes naimisissa ! Minusta tämä oli
hölmösti sanottu. Joku mies tai nainen voi olla niin täysillä paneutunut opiskeluun, työuraan,
omiin harrastuksiin tai muihin tärkeiksi katsomiin velvotteisiin, ettei ole jäänyt tarpeeksi aikaa tai halua tai voimia etsiä aktiivisesti mahdollista vakituista seurustelusuhdetta tai kumppania.
Naimaton ihminen ei ole varmaan työntekijänä yhtään huonompi kuin naimissa oleva joskaan ei parempikaan.
Minä olen siis köyhä, minulla ei ole vakituista työpaikkaa, mutten koe olevani epäonnistunut.
Olen pyrkinyt olemaan hyvä ihminen ja miusta saisi erittäin hyvän työntekijän. Omaa elämää ei
pitäisi pyrkiä elämään muiden ihmisten odotusten mukaisesti, eli niin, että näin kuuluu tehdä:
Tulisi olla oma asunto ja auto ja tietynlaiset ystävät ja harrastukset, jokavuotiset lomamatkat
ja sukujuhlat ja sukupäivääliset. Mutta mitään tällaisia asioita ei kuulu tehdä, vaan kaikki on
aivan vapaaehtoista.

Ulkona sataa edelleen vettä, mutta eipä tuo minua haittaa.

En viihdy kahviporukoissa vaikka joskus niissä istunkin.

Yritä kestää ap. ikävää työkaveriasi. Ajattele, että ko. tyypillä on ikää 60 vuotta ja joka
päivä hänellä on yksi piikki kammassa vähemmän eläkepäiville. Otapa joku päivä aihe
puheeksi kahvitunnilla.

Onhan täällä elleissäkin tukalia tilanteita. Mutta kun on kauan pyörinyt näillä palstoilla osaa
väistellä ikäviä kommentteja.

Jotkut vaikuttavan äärettömän katkerilta. Ei sellaiseen viestiin viitsi eikä edes osaa kommentoida.

Yle Areena Terapiassa uusin jakso on tosi hyvä. Terapeuteillakin on ongelmansa.
En taatusti haluaisi olla alalla. Luin juuri muistaakseni Annasta, että nuori naispsykologi vaihtoi alaa.

Olen nyt pättänyt jättää lukemisen kokonaan tällä viikolla. Ja tästä nettisuffailustakin pitäisi päästä eroon. Mutta tuo Coco Chanel jakso oli myös hyvä. Muotihuoneen pitäjän esittäjänä sama nainen kuin ranskalainen Uskomaton uusperhe-sarjassa.

Käsitykseni mukaan Tanska on ihana maa ja myös tanskalaiset. Mutta kai poikkeus vahvistaa säännön.

tanska ok mutta makkara pinkkiä!

Alkuperäinen kirjoittaja Niinkin

Onko nuo sellaisia ämmiä, joiden lapset on lentäneet pesästä pois, ja pitävät nyt perheenään työyhteisöä? Mielenterveyshän heillä on jollain tavalla häiriintynyt.

Kyllä röyhkeän käytöksen miehetkin osaa. Yhdessä naisvaltaisessa työpaikassani kolme noin 40-55-vuotiasta miestä kommentoi ja kyseli henkilökohtaisuuksia. Käyttäytyivät muutenkin tunkeilevasti. Ainut ongelma oli, että yksi noista oli pomoni.

Oma ratkaisuni oli työpaikan vaihtaminen. Tosin tein sen siitäkin syystä, että pääsin ammatillisesti kiinnostavampaan paikkaan. Myöhemmin on ollut huojentavaa olla työyhteisöissä, joissa ei tuollaista käyttäytymistä ole.

Hyväksi havaittu keino välttyä päsmäreiltä on lopettaa puhumasta heille mitään henkilökohtaisesta elämästä. Jos ei kerralla pysty tarinoitaa lopettamaan niin vähentää vähitellen. Vedä siis selkeät rajat sille, mistä keskustelet ja mitä kerrot työpaikalla.

Esimerkiksi oma työtoveri jaksoi jankuttaa ulkomaanmatkoistani kaikkea negatiivista, sillä hän oli mitä ilmeisimmin kateellinen. Hän yritti määrätä, minne minun pitäisi matkustaa ja kenen kanssa sekä missä en missään nimessä olisi saanut käydä. Valitsemani lomakohteet olivat tietysti aina huonoja, vaikkei hän itse ollut niissä koskaan käynytkään. Muutaman lomamatkan hän ehti minulta jossain määrin pilata haukkumisella ja valittamisella, kunnes päätin olla kertomatta matkoistani enää mitään. Siihen loppui valitus ja saarnaaminen. Vähitellen lopetin kertomasta hänelle henkilökohtaisista asioistani yhtään mitään. Keskustelemme nykyisin ainoastaan hänen asioistaan ja yleisistä asioista työasioiden ohella.

Alkuperäinen kirjoittaja lomallakin harmittaa

meillä on yksi nainen 60 vee töissä mikä komentelee aiheetta, nolaa toisen kertomalla kahvipöydässä tämän heikkoudesta ja joutuu naurunalaiseksi, komentelee minne menee toinen istumaan seminaarissa ("meillä on täällä tietyt säännöt"), utelee, kyseenlaistaa toisen elämänvalintoja, omat lapset on ääriälykköjä. Olen niin täynnä tätä naista etten kestä! Kevään sain olla rauhassa kun ärähdin loppuun väsyneenä jouluna että älä komentele mua!

Tuttua. Ollaankohan samassa paikassa töissä?

Ei todellakaan tarvitse/eikä ole sopivaakaan kertoa työpaikalla yksityiselämästään juurtajaksain kaikkea. Riittää kun hoitaa työnsä, ja on ystävällinen kaikille.