|
Minulla on kaksi jo lähes aikuista lasta, mutta muistan vauva-ajan toki kuitenkin. Molemmat lapset nukkuivat huonosti mm. koliikin takia, joten olin aika väsynyt. Jossain vaiheessa oma äitini ryhtyi hoitamaan ensimmäistä lastani päivisin, että sain edes silloin nukuttua.
Varsinaista liikuntaa en harrastanut sen kummemmin lukuunottamatta pitkiä kävelylenkkejä, en nimittäin kyllä olisi jaksanutkaan, vaikkakin tuolloin olin ollut hyvinkin liikunnallinen.
Lapsen odottaminen ja saaminen on elämän ihaninta aikaa, mutta kyllä se on fyysisesti myös rasittavaa. Ota liikuntaharrastuksesi siis ihan rauhallisesti, äläkä huolehdi kuntosi mahdllisesta taantumisesta, se kyllä palautuu. Onnea elämäänne!
|