kanavointia tai muu apu

Elämä toi tiellä vastaan ihmisen, joka löysi lähemmäksi minua kuin kukaan toinen. Sinne lukittuun paikkaan, johon on kätketty mutkikkaan elämäni kivut ja surut. Paikkaan, jota en ole avannut koskaan kenellekään, en oikein edes itselleni.

Rakastuin samalla mieheen voimakkaan yhteenkuuluvuuden tunteen kanssa. Hän jatkoi matkaansa, ei halunnut rakkauttani ja minä jäin yksin avoimen sydämeni kanssa, auki koko maailman eteen ja nyt käy kaikki kovin kipeää. En saa suljettua itseäni ja tämä on tuskallista ja päivittäistä itkua. Aika tavallisetkin koskevat voimakkaasti erilaisiin kipukohtiini.

Ikävöin häntä, mutta pahinta on se, kun olen kaiken aikaa omien kipeiden asioiden kanssa vastakkain. Ei ole ihmisiä, jotka tuntuisi yhtä turvalliselta ja joiden rinnalla tuntisin olevani ehyt ja turvassa kuin hänen lähellään olin. Tätä on kestänyt jo melko kauan. Huomaan, että taidan olla tavallista herkempi ja koska lapsuudesta asti on elämässä ollut turvattomuutta ja rakkaudettomuutta, on tavalliset ihmissuhteetkin mutkikkaita monesti. Elin vuosikausia itseeni käpertyen ja kai vähän haaveillenkin siitä suuresta ihmisestä, joka muuttaisi kaiken. Ajattelin silti, että ei tässä maailmassa ole ketään sellaista joka näkisi minun syvimpäni. Sitten tuli tuo ihminen, ihan vahingossa. Nyt en halua lähelleni ketään, sillä pelkään sitä, että kaikki menee kuitenkin pilalle ja taas sattuu vain enemmän. Enkä usko, että näin voimakkaan kokemuksen jälkeen innostaa edes tavalliset tunteet. Tämä ei ole vain sydänsuru asia vaan liittyy koko identiteettiini, syvimpään kokemukseen siitä kuka olen.

En usko olevani terapian tarpeessa. Tämä on enemmän sielutason ja henkimaailman asia, mitä minussa tapahtuu. Avauduin samanaikaisesti enemmän ja enemmän aistimaan asioita. Kolmannen silmän aktivoitumista, energioiden herkkää aistimista ja sellaista.

Mitä minun pitäisi tehdä päästäkseni eteenpäin? Miksti tämä kokemus tuli näin voimakkaana ja mitä tässä on edessä? Haluaisin toisaalta olla näin avoin, nautin sen kokemuksen tuomista hyvistä puolista, mutta tämä kipu, se on sietämätöntä eikä helpotu kuukausienkaan saatossa. Kaipaan myös miestä, sillä hänestä syntyi vahva tunne, että hänen kuuluisi olla lähelläni lopun elämän. En käsitä miten tämmöinen on mahdollista. Menee aivan ylitse oman ymmärrykseni, joka ei ole elämänkokemusteni takia mitenkään suppea edes.

Mutkikas asia, mutta tuntuu että täällä voisi olla joku ihminen, joka osaisi tästä jotain sanoa näkemällä minut, tuomalla viestiä tai jotain, joka selkeyttäisi oloani. Miten näistä asioista selvitään ja mennään yli? En usko olevani ainoa, joka on kokenut näin voimakkaasti.

Onko henkimaailmasta viestiä minulle? Jotain on pakko tehdä, ennen kuin pakahdun kokonaan.

Koin itse samaa kuin sinä, tämä aika on sellainen, että sydäntietous nousee monillakin esiin, älä pelkää sitä, koet ehkä asioita jotka tuntuvat kipeiltä ja menetyksen tunne nousee pintaan.
Aikanaan koin myös olevani yksin tämän asian kanssa ja sydämmeni on ehkä vieläkin auki monesti liikaa, siellä on myös ihminen joka on päässyt minua lähemmäs kuin kukaan.
Se voi olla pelottavaa sillä vanhat pelot nostetaan pintaan käsiteltäviksi, se auttaa ja sieltä kuoriutuu uusi ihminen, entistä vahvempi ja valmis niihin koitoksiin joita varten tänne synnyimme.
Älä epäile itseäsi, äläkä anna pelon vaikuttaa tai jos näin käy, muista se ei ole ikuista vaan menee ohi, tunne kipu ja koe se, se lakkaa vaikuttamasta.
olet sitten valmis valonkanavana.
Uusia kanavia aukeaa meissä näiden kokemusten myötä.
Muista ettet ole yksin, vaan meitä on monia.
Valoa ja voimaa sinulle tiellesi joka kannattaa käydä läpi, vahvuudesta huolimatta ja juuri siksi.
kysy lisää jos jotain tuli mieleen, vastailen mielellään.

Alkuperäinen kirjoittaja divine

Koin itse samaa kuin sinä, tämä aika on sellainen, että sydäntietous nousee monillakin esiin, älä pelkää sitä, koet ehkä asioita jotka tuntuvat kipeiltä ja menetyksen tunne nousee pintaan.
Aikanaan koin myös olevani yksin tämän asian kanssa ja sydämmeni on ehkä vieläkin auki monesti liikaa, siellä on myös ihminen joka on päässyt minua lähemmäs kuin kukaan.
Se voi olla pelottavaa sillä vanhat pelot nostetaan pintaan käsiteltäviksi, se auttaa ja sieltä kuoriutuu uusi ihminen, entistä vahvempi ja valmis niihin koitoksiin joita varten tänne synnyimme.
Älä epäile itseäsi, äläkä anna pelon vaikuttaa tai jos näin käy, muista se ei ole ikuista vaan menee ohi, tunne kipu ja koe se, se lakkaa vaikuttamasta.
olet sitten valmis valonkanavana.
Uusia kanavia aukeaa meissä näiden kokemusten myötä.
Muista ettet ole yksin, vaan meitä on monia.
Valoa ja voimaa sinulle tiellesi joka kannattaa käydä läpi, vahvuudesta huolimatta ja juuri siksi.
kysy lisää jos jotain tuli mieleen, vastailen mielellään.

Kiitos sinulle <3 En osaa juuri nyt kysyä mitään. Tämän kirjoittaminen laukaisi minussa voimakkaan tunnereaktion ja kävin mielikuvien kautta läpi vahvoja tunteita. Olen nyt sen takia melko uupunut.

Olen kuullut sieltä täältä, että tämä aika on sellainen, että tiettyjen ilmiöiden määrä on lisääntynyt ja se vetää ihmisiä kohti henkisiä kokemuksia.

Teen tässä samalla siivousta elämässäni ja se kaiketi johtaa siihen uudempaan minään.
Olen pannut välejä poikki hyvienkin ystävien kanssa. Toisilta pyytänyt anteeksi, toiset ovat ymmärtäneet kun tuntevat historiaani ja tietävät, millainen luonne olen. Tämä aiheuttaa lähellä olevilleni hämmennystä. Olen aika paljon vihainen ja kiivastun helposti, on vaan tarve saada paineetkin purettua kun tuntuu pahalta. Silti en voi kertoa oikein kellekään, mitä koen tässä syvällä minussa samalla. Selitän temppujani näillä ilmeisillä hankaluuksilla, joita elämässä on ollu paljon, sairastumista, työn menettämistä jne. Hirveän kovaa elämänkoulua käyn. Kaikki tuntuu kaatuvan yhtäaikaa.

[Erendil]

Tämä mies tuli elämääsi, jotta saisit sydämesi auki, jotta saisit itsesi auki ja löytäisit sen elämäsi kaikista tärkeimmän ihmisen......eli itsesi.

Hänessä oli juuri sinulle tarvittava energialataus, mikä sai lukot sydämessäsi aukeamaan. Koska juuri nyt on aika tämä työ itsesi kanssa tehdä.

Tärkeintä on se, että et itse ole itsesi tiellä vaan annat kaiken sen, mikä sisältäsi sinulle tietoisuuteen haluaa nousta, myös nousta sieltä itsellesi työstettäväksi. Ota kaikki sisältäsi kumpuavat tunteet vastaan, tiedosta ne, anna ne tulla käymään luonasi ja vain sitten tunnustelet miten sinä niihin reagoit. Mitä tunteesi haluavat, että sinä niiden kanssa teet? Yksi osa tätä työtä itsensä kanssa on vain tiedostaa, että nyt tunnen näin, nyt juuri tämä tunne halusi nousta itsestäni esille.

Olet matkalla kohti sitä, joka oikeasti olet. Olet matkalla kohti omaa todellista voimaasi/valoasi. Olet kasvattamassa siivet selkääsi.

Kysymyksessä on suuri lahja itsellesi, ja kun uskallat ottaa vastaan sen, eli uskallat ottaa sydämessäsi olevat asiat itsellesi vastaan/uskallat olla läsnä vain itsellesi, alkaa elämässäsi tapahtumaan asioita, jotka eivät olisivat muuten elämääsi pystyneet tulemaan.

Sydämesi kyllä tulee jälleen kokonaiseksi, kun sinä itse ensin tulet kokonaiseksi, siksi joka sinä oikeasti olet:)

Ja muista, kaikella on tarkoituksena.......ilman tätä työtä sydämesi kanssa/ilman tätä miestä et olisi päässyt kulkemaan sinne, minne elämä haluaa sinua kuljettaa. Ja mennäksesi kohti uutta, on sinun ensin saatava itsesi värähtelemään uutta.

Ja yksi työ sydämesi kanssa on myös oppia kuinka kaikki etsimäsi löytyy sisältäsi. Kaikki se rakkaus ja turva, mitä elämääsi ikinä olet halunnut saada, tulee sinun ensin löytää itsesi sisältä. Siksi tie kulkee oman itsensä kautta. Sitä kautta löytyy ne avaimet ja saa niitä ovia elämässä auki.....

Olet tekemässä ihanaa valontyötä itsesi kanssa, mikä on johdattava sinut sydämesi toiveitten äärelle............mutta kunhan vain ensin jaksat tämän hetken itsesi kanssa, ja annat itsellesi juuri sen tarvittavan ajan, mitä sinä muuttuaksesi/parantuaksesi tarvitsetkaan.

<3

Joskus rakkauden kaipuumme saa meidät tekemään arviointivirheitä tai halumme saada rakkautta ja tulla rakastetuksi näkemään ihmiset sellaisina kuin toivoisimme heidän olevan ja jättävän merkit erilaisuudesta tai varoitusmerkeistä huomioimatta. Ehkä heidän kauttaan tavoitamme sitä ihmisistä itsessämme, jollainen toivoisimme olevamme ja kun tämä henkilö on mennyt pois, jäämme seisomaan kuin tyhjälle laiturille, jossa ei muita ihmisiä enää näy.

Joskus mystifioimme elämään kuuluvia asioita, jotta niille tulisi merkitys mikä antaisi myös merkityksen kärsimykselle - hienon ja henkisen. On upeaa ajatella, että kohtalo toi minulle tämän ihmisen ja tämä kärsimys jalostaa ja tekee minusta paremman ihmisen - suoranaisen uljaan valotyöntekijän, mutta onko se näin. Voi tietysti ollakin ainakin joltain osin.

Suurin tie ja vaikein tie on löytää syy omaan kärsimykseen, hukassa olemiselle, omaan sydämeensä ja ihmisyyteensä. Sanoit jotenkin, että menneisyytesi vaikuttaa asioihin. Pitäisikö sinun samalla ratkoa nyt menneisyyden suruja, kun ne ilmeisti ovat nousseet tämän uuden haavan myötä voimkkaasti pintaan. En siis tarkoita mitään terapioita, vaan ihan itsensä ja tunteidensa tutkiskelua, mitä muuta surun takaa nousee pintaan. Nouseeko muitakin hylkäyskokemuksia, tunnetko itsesi tärkeäksi, tarpeelliseksi ja rakastetuksi muutenkin kuin että olisit ollut olemassa täydellisenä ja ehyenä vain tuon ihmisen kautta ja kuitenkin hän lähti.

Perusolemukseensa kuka minä olen ja mitkä ovat tunteeni ja tarpeeni sekä menneisyyden kokemuksien jättämät arvet seuraavat ihmisellä aina mukana, ehkä erivahvuisina ja kokemuksellisesti eriarvoisina, mutta ne seuraavat mukana - varsinkin jos ei niitä tiedosta.

Alkuperäinen kirjoittaja Erendil

Tämä mies tuli elämääsi, jotta saisit sydämesi auki, jotta saisit itsesi auki ja löytäisit sen elämäsi kaikista tärkeimmän ihmisen......eli itsesi.

Hänessä oli juuri sinulle tarvittava energialataus, mikä sai lukot sydämessäsi aukeamaan. Koska juuri nyt on aika tämä työ itsesi kanssa tehdä.

Tärkeintä on se, että et itse ole itsesi tiellä vaan annat kaiken sen, mikä sisältäsi sinulle tietoisuuteen haluaa nousta, myös nousta sieltä itsellesi työstettäväksi. Ota kaikki sisältäsi kumpuavat tunteet vastaan, tiedosta ne, anna ne tulla käymään luonasi ja vain sitten tunnustelet miten sinä niihin reagoit. Mitä tunteesi haluavat, että sinä niiden kanssa teet? Yksi osa tätä työtä itsensä kanssa on vain tiedostaa, että nyt tunnen näin, nyt juuri tämä tunne halusi nousta itsestäni esille.

Olet matkalla kohti sitä, joka oikeasti olet. Olet matkalla kohti omaa todellista voimaasi/valoasi. Olet kasvattamassa siivet selkääsi.

Kysymyksessä on suuri lahja itsellesi, ja kun uskallat ottaa vastaan sen, eli uskallat ottaa sydämessäsi olevat asiat itsellesi vastaan/uskallat olla läsnä vain itsellesi, alkaa elämässäsi tapahtumaan asioita, jotka eivät olisivat muuten elämääsi pystyneet tulemaan.

Sydämesi kyllä tulee jälleen kokonaiseksi, kun sinä itse ensin tulet kokonaiseksi, siksi joka sinä oikeasti olet:)

Ja muista, kaikella on tarkoituksena.......ilman tätä työtä sydämesi kanssa/ilman tätä miestä et olisi päässyt kulkemaan sinne, minne elämä haluaa sinua kuljettaa. Ja mennäksesi kohti uutta, on sinun ensin saatava itsesi värähtelemään uutta.

Ja yksi työ sydämesi kanssa on myös oppia kuinka kaikki etsimäsi löytyy sisältäsi. Kaikki se rakkaus ja turva, mitä elämääsi ikinä olet halunnut saada, tulee sinun ensin löytää itsesi sisältä. Siksi tie kulkee oman itsensä kautta. Sitä kautta löytyy ne avaimet ja saa niitä ovia elämässä auki.....

Olet tekemässä ihanaa valontyötä itsesi kanssa, mikä on johdattava sinut sydämesi toiveitten äärelle............mutta kunhan vain ensin jaksat tämän hetken itsesi kanssa, ja annat itsellesi juuri sen tarvittavan ajan, mitä sinä muuttuaksesi/parantuaksesi tarvitsetkaan.

<3

<3 -kiitos Erendil. Hirveän paljon rakkautta ja valoa sinun sanoissasi. Sitä tulvahti ympärilleni näistä kaikista sanoista <3

Alkuperäinen kirjoittaja Ajatuksia

Joskus rakkauden kaipuumme saa meidät tekemään arviointivirheitä tai halumme saada rakkautta ja tulla rakastetuksi näkemään ihmiset sellaisina kuin toivoisimme heidän olevan ja jättävän merkit erilaisuudesta tai varoitusmerkeistä huomioimatta. Ehkä heidän kauttaan tavoitamme sitä ihmisistä itsessämme, jollainen toivoisimme olevamme ja kun tämä henkilö on mennyt pois, jäämme seisomaan kuin tyhjälle laiturille, jossa ei muita ihmisiä enää näy.

Joskus mystifioimme elämään kuuluvia asioita, jotta niille tulisi merkitys mikä antaisi myös merkityksen kärsimykselle - hienon ja henkisen. On upeaa ajatella, että kohtalo toi minulle tämän ihmisen ja tämä kärsimys jalostaa ja tekee minusta paremman ihmisen - suoranaisen uljaan valotyöntekijän, mutta onko se näin. Voi tietysti ollakin ainakin joltain osin.

Suurin tie ja vaikein tie on löytää syy omaan kärsimykseen, hukassa olemiselle, omaan sydämeensä ja ihmisyyteensä. Sanoit jotenkin, että menneisyytesi vaikuttaa asioihin. Pitäisikö sinun samalla ratkoa nyt menneisyyden suruja, kun ne ilmeisti ovat nousseet tämän uuden haavan myötä voimkkaasti pintaan. En siis tarkoita mitään terapioita, vaan ihan itsensä ja tunteidensa tutkiskelua, mitä muuta surun takaa nousee pintaan. Nouseeko muitakin hylkäyskokemuksia, tunnetko itsesi tärkeäksi, tarpeelliseksi ja rakastetuksi muutenkin kuin että olisit ollut olemassa täydellisenä ja ehyenä vain tuon ihmisen kautta ja kuitenkin hän lähti.

Perusolemukseensa kuka minä olen ja mitkä ovat tunteeni ja tarpeeni sekä menneisyyden kokemuksien jättämät arvet seuraavat ihmisellä aina mukana, ehkä erivahvuisina ja kokemuksellisesti eriarvoisina, mutta ne seuraavat mukana - varsinkin jos ei niitä tiedosta.

Näen sanoissasi samaa lähestymistapaa, jota mihinkään henkiseen sitoutumaton tuottaa. Olen kulkenut hyvin pitkän tien ja kohdannut hyvin vaikeita asioita. Käynyt läpi vaikeita asioita, mutta silti niistä on jäänyt jälki, kipujälki, joka nousee nyt pintaan menetyksen surun kanssa.

Olen mielestäni jo pitkällä omassa matkassani itseeni. Ymmärrän ja annan meerkitykset monelle tunteelle, mutta nyt vastassa on se syvin kohta minua ja siellä on se kokemus siitä, että en ole kokenut koskaan saavani kehenkään ihmiseen syvää yhteyttä, sitä yhteyttä jonka sain em. miehen kanssa. En ole koskaan kokenut olevani oikeasti rakastettu, vaikka minulla on ihmisiä joille olen tärkeä ja jotka näyttävät sen myös. Ajattelen niin, että pystyn käsittelemään ja ymmärtämään melko pitkälle ajatuksia ja tunteita, joita itsessäni käyn läpi mutta en pysty kohtaamaan vielä niitä niin, että en väistäisi kipua ja pelkoa jota voimakkaat tunntekokemukset tuovat. Itken valtavan paljon. Olen itkenyt päivittäin jo lähemmäs puolitoista vuotta.

Olen kokeillut montaa tietä elämässä ja aina epäillyt. Samalla tavalla kuin kirjoitat, että johtaako sydämen tie lopultakaan sydäntietoisuuteen, valaistuuko minuuteni lopultakaan. Olen kulkenut puhtaasti kristillisissä piireissä, käynyt pakanatietä ja kaikenlaista. Aina kaikessa on ollut jotain, johon en ole voinut sitoutua syvemmin. Aina jokin on pistänyt vastaan. Tieni on kulkenut tuon miehen myötä sellaisiin asioihin ja paikkoihin, jossa enemmän ja enemmän tulee eteen henkisiä asioitoa, henkistä tiedostamista. En edelleenkään osaa vain hengata mukana, vaan minun täytyy saada sellainen syvä rauhan kokemus sisälläni, että olen itseni keskellä siinä mitä teen ja missä olen, mitä aatetta kannatan. Oikeastaan eilen, vähän ennen kuin kirjoitin aloitusviestin oivalsin sen itsekin, mitä tässä on tapahtumassa minulle. Tunnen sen sydämessäni tällä hetkellä oikeaksi, että minä kuljen sitä tietä mistä Erendil tuossa kirjoitti.

Tämän tekee mutkikkaasi se, että kaipaan itse itseni rakastamisen ja sydäntietoisuuden löytymisen rinnalla myös ihmisten välistä rakkautta ja läheisyyttä. Kaipaan kipuun asti. Sen lisäksi tässä tapahtuu konkreettisen elämän alueella koko ajan muutoksia, jotka ottavat omansa. Taistelen päivittäin kahden tunteen välillä, kumpaan uskoa enemmän, kumpaa pitää todennäköisempänä: löydän rakkauden itseeni ja eheydyn vai sen, että minulle ei ole tarkoitus käydä hyvin, vaan elän lopun eläämääni itseäni (syvällistä hyvää oloa ja sisäistä rauhaa) etsien ja joudun vain tyytymään.

Koska en ole ollut kukaan muu kuin minä, en tiedä miltä tunteen toisissa ihmissä tuntuu, miten ihmiset kokevat asiat. Pällepäin näyttää monesti, että ihmiset vain ottavata asiat tapahtumina ja jatkavat matkaansa. Minä tunnun olevan toisenlainen, jään vähän kaikkeen jumiin, koen kaiken hirveän syvästi ja pidän sitä itsessäni vikana. Koska kukaan toinen ei tunnu olevan yhtä hauras ja kivulias kuin minä. Tiedäthän, että ihmiset hakautuvat aina iloa ja hyvää mieltä kohti, minä en ole luontaisesti sellainen ilmeisessä toiminnassani. Ne, jotka näkevät syvemmälle toiseen ihmiseen, näkevät myös minut ja kauneuteni, jonka tiedän olevan olemassa, mutta joka ainakaan vielä ei ole päässyt täyteen loistoonsa. Pääseekö koskaan, sitä ajattelen usein.

Näin syvistä kokemuksista on vaikea kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi.

Alkuperäinen kirjoittaja sydän liian auki

Näen sanoissasi samaa lähestymistapaa, jota mihinkään henkiseen sitoutumaton tuottaa. Olen kulkenut hyvin pitkän tien ja kohdannut hyvin vaikeita asioita. Käynyt läpi vaikeita asioita, mutta silti niistä on jäänyt jälki, kipujälki, joka nousee nyt pintaan menetyksen surun kanssa.

Olen mielestäni jo pitkällä omassa matkassani itseeni. Ymmärrän ja annan meerkitykset monelle tunteelle, mutta nyt vastassa on se syvin kohta minua ja siellä on se kokemus siitä, että en ole kokenut koskaan saavani kehenkään ihmiseen syvää yhteyttä, sitä yhteyttä jonka sain em. miehen kanssa. En ole koskaan kokenut olevani oikeasti rakastettu, vaikka minulla on ihmisiä joille olen tärkeä ja jotka näyttävät sen myös. Ajattelen niin, että pystyn käsittelemään ja ymmärtämään melko pitkälle ajatuksia ja tunteita, joita itsessäni käyn läpi mutta en pysty kohtaamaan vielä niitä niin, että en väistäisi kipua ja pelkoa jota voimakkaat tunntekokemukset tuovat. Itken valtavan paljon. Olen itkenyt päivittäin jo lähemmäs puolitoista vuotta.

Olen kokeillut montaa tietä elämässä ja aina epäillyt. Samalla tavalla kuin kirjoitat, että johtaako sydämen tie lopultakaan sydäntietoisuuteen, valaistuuko minuuteni lopultakaan. Olen kulkenut puhtaasti kristillisissä piireissä, käynyt pakanatietä ja kaikenlaista. Aina kaikessa on ollut jotain, johon en ole voinut sitoutua syvemmin. Aina jokin on pistänyt vastaan. Tieni on kulkenut tuon miehen myötä sellaisiin asioihin ja paikkoihin, jossa enemmän ja enemmän tulee eteen henkisiä asioitoa, henkistä tiedostamista. En edelleenkään osaa vain hengata mukana, vaan minun täytyy saada sellainen syvä rauhan kokemus sisälläni, että olen itseni keskellä siinä mitä teen ja missä olen, mitä aatetta kannatan. Oikeastaan eilen, vähän ennen kuin kirjoitin aloitusviestin oivalsin sen itsekin, mitä tässä on tapahtumassa minulle. Tunnen sen sydämessäni tällä hetkellä oikeaksi, että minä kuljen sitä tietä mistä Erendil tuossa kirjoitti.

Tämän tekee mutkikkaasi se, että kaipaan itse itseni rakastamisen ja sydäntietoisuuden löytymisen rinnalla myös ihmisten välistä rakkautta ja läheisyyttä. Kaipaan kipuun asti. Sen lisäksi tässä tapahtuu konkreettisen elämän alueella koko ajan muutoksia, jotka ottavat omansa. Taistelen päivittäin kahden tunteen välillä, kumpaan uskoa enemmän, kumpaa pitää todennäköisempänä: löydän rakkauden itseeni ja eheydyn vai sen, että minulle ei ole tarkoitus käydä hyvin, vaan elän lopun eläämääni itseäni (syvällistä hyvää oloa ja sisäistä rauhaa) etsien ja joudun vain tyytymään.

Koska en ole ollut kukaan muu kuin minä, en tiedä miltä tunteen toisissa ihmissä tuntuu, miten ihmiset kokevat asiat. Pällepäin näyttää monesti, että ihmiset vain ottavata asiat tapahtumina ja jatkavat matkaansa. Minä tunnun olevan toisenlainen, jään vähän kaikkeen jumiin, koen kaiken hirveän syvästi ja pidän sitä itsessäni vikana. Koska kukaan toinen ei tunnu olevan yhtä hauras ja kivulias kuin minä. Tiedäthän, että ihmiset hakautuvat aina iloa ja hyvää mieltä kohti, minä en ole luontaisesti sellainen ilmeisessä toiminnassani. Ne, jotka näkevät syvemmälle toiseen ihmiseen, näkevät myös minut ja kauneuteni, jonka tiedän olevan olemassa, mutta joka ainakaan vielä ei ole päässyt täyteen loistoonsa. Pääseekö koskaan, sitä ajattelen usein.

Näin syvistä kokemuksista on vaikea kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi.

Kirjoitat todella syvällisesti, herkästi ja kauniisti. Kyllä sieltä sinut tavoittaa.

En kai ole mihinkään henkiseen sitoutunut, ainakaan niin, että totuuden ja rakkauden sekä itseni tunteminen ja etsiminen loppuisi. Ei se lopu koskaan, jos kokee juuri tuollaisia arvottomuuden ja rakkaudettomuuden kokemuksia, mitä minäkin koen silloin tällöin.

Aika pitkälle olen kulkenut tuota sydämen tietä, vaikkei teksteistä heti uskoisikaan. Nyt on vaan enemmän oman psyyken vahvistaminen, tunteiden ja todellisen Minä olen - olemuksen tunnistamisen ja käsittelyn vuoro. Jotta tunnistaisin ne mekanismit ja syöverit, mihin ajaudun ja mitkä alitajuntaisesti vaikuttavat elämässä kuten tuo arvottomuus. Ehkäpä sinäkin olet samalla tiellä tai sitten toisenlaisella tiellä, mutta se vaikuttaa hieman samankaltaiselta.

Minäkin tunsin kerran miehen, johon yhteys oli kuin sielunyhteyttä. Itselläni vaan oli haavoja, jotka saivat minun psyykeni elämään vielä enemmän ruusunpunaisissa kuvioissa. Kun tuo sadunomainen rakkaustarina johdatuksineen ei toteutunutkaan surun todella pitkään, koska luulin, että se oli siinä ja meni. Kukaan ei varmaan enää tule rakastamaan ja ymmärtämään minua samoin, enkä rakastu enää keneenkään samoin. Halusin jättää käsittelemättä negatiiviset piirteet ja itsekkyyden tuossa miehessä, joka kuitenkin oli käyttänyt minua ja sinisilmäistä haluani rakastua hyväksi tunnetasolla. Ehkä hänkin etsi jotain sisältöä elämäänsä.

Jos todella tuo mies olisi rakastanut sinua, ei hän olisi sinua jättänyt, mutta jokin tarkoitus tällä oli. Ehkä juuri toipumisen kannalta, että lopulta kivunkin kautta eheydyt. Voi olla, että kirjoitamme samaa asiaa eri puolilta eri sävyillä. Itse en oikein jaksa käyttää rakkaus ja valo tulvahduksia, kun puhun ihmisyydestä ja kivusta kasvaa. Haluan, että se on normaalia välittämistä ilman tulvahduksiakin tai sydäntietoisuudesta puhumista tai ylistämistä, kuinka oletkaan tulossa pitkälle ja mitä vielä pitää läpikäydä, että tulet perille, mutta tämä on minun tapani olla sinulle läsnä ja kertoa asiani. Onneksi meitä kirjoittajia on niin erilaisia ja kaikista saa jotain.

Silti sinusta tulee kuva, että vielä pitää tehdä matkaa itsearvostukseen ja rakastamiseen. Jotain surua läpielämätöntä on selvästi läsnä, kun niin paljon itket. Ehkä sinun pitää oppia vielä enemmän tulemaan sinuiksi sen kanssa, mitä tarvitset ja mitä tunnet. Oppia rakastamaan ensin aidosti itseäsi ja näin aidosti myös alkaa näkemään elämän valintasi, toimintasi, tunteesi ja muiden ihmisten valinnat ja tunteet - heidän minänsä ja haavansa.

Ehkä et löydä samaa yhteyttä muihin tai sitten löydät ajan kanssa. Ainakin mahdollisuudet löytää sopiva ihminen kasvavat, mitä enemmän tulet eheäksi itsesi kanssa omien tarpeiden, toiveiden, luonteenpiirteiden, kipujen. Henkinen tarkoitus voi kuitenkin olla vain lumetta, että tulet nyt sydäntietoisemmaksi ja ymmärtävämmäksi universaalisti. Näin ei ehkä käykään tai sitten käy, enhän minä tiedä, mutta se, että opit ymmärtämään itseäsi ja reaktioitasi auttaa sinua aina läpi elämän.

Alkuperäinen kirjoittaja Ajatuksia

Kirjoitat todella syvällisesti, herkästi ja kauniisti. Kyllä sieltä sinut tavoittaa.

En kai ole mihinkään henkiseen sitoutunut, ainakaan niin, että totuuden ja rakkauden sekä itseni tunteminen ja etsiminen loppuisi. Ei se lopu koskaan, jos kokee juuri tuollaisia arvottomuuden ja rakkaudettomuuden kokemuksia, mitä minäkin koen silloin tällöin.

Aika pitkälle olen kulkenut tuota sydämen tietä, vaikkei teksteistä heti uskoisikaan. Nyt on vaan enemmän oman psyyken vahvistaminen, tunteiden ja todellisen Minä olen - olemuksen tunnistamisen ja käsittelyn vuoro. Jotta tunnistaisin ne mekanismit ja syöverit, mihin ajaudun ja mitkä alitajuntaisesti vaikuttavat elämässä kuten tuo arvottomuus. Ehkäpä sinäkin olet samalla tiellä tai sitten toisenlaisella tiellä, mutta se vaikuttaa hieman samankaltaiselta.

Minäkin tunsin kerran miehen, johon yhteys oli kuin sielunyhteyttä. Itselläni vaan oli haavoja, jotka saivat minun psyykeni elämään vielä enemmän ruusunpunaisissa kuvioissa. Kun tuo sadunomainen rakkaustarina johdatuksineen ei toteutunutkaan surun todella pitkään, koska luulin, että se oli siinä ja meni. Kukaan ei varmaan enää tule rakastamaan ja ymmärtämään minua samoin, enkä rakastu enää keneenkään samoin. Halusin jättää käsittelemättä negatiiviset piirteet ja itsekkyyden tuossa miehessä, joka kuitenkin oli käyttänyt minua ja sinisilmäistä haluani rakastua hyväksi tunnetasolla. Ehkä hänkin etsi jotain sisältöä elämäänsä.

Jos todella tuo mies olisi rakastanut sinua, ei hän olisi sinua jättänyt, mutta jokin tarkoitus tällä oli. Ehkä juuri toipumisen kannalta, että lopulta kivunkin kautta eheydyt. Voi olla, että kirjoitamme samaa asiaa eri puolilta eri sävyillä. Itse en oikein jaksa käyttää rakkaus ja valo tulvahduksia, kun puhun ihmisyydestä ja kivusta kasvaa. Haluan, että se on normaalia välittämistä ilman tulvahduksiakin tai sydäntietoisuudesta puhumista tai ylistämistä, kuinka oletkaan tulossa pitkälle ja mitä vielä pitää läpikäydä, että tulet perille, mutta tämä on minun tapani olla sinulle läsnä ja kertoa asiani. Onneksi meitä kirjoittajia on niin erilaisia ja kaikista saa jotain.

Silti sinusta tulee kuva, että vielä pitää tehdä matkaa itsearvostukseen ja rakastamiseen. Jotain surua läpielämätöntä on selvästi läsnä, kun niin paljon itket. Ehkä sinun pitää oppia vielä enemmän tulemaan sinuiksi sen kanssa, mitä tarvitset ja mitä tunnet. Oppia rakastamaan ensin aidosti itseäsi ja näin aidosti myös alkaa näkemään elämän valintasi, toimintasi, tunteesi ja muiden ihmisten valinnat ja tunteet - heidän minänsä ja haavansa.

Ehkä et löydä samaa yhteyttä muihin tai sitten löydät ajan kanssa. Ainakin mahdollisuudet löytää sopiva ihminen kasvavat, mitä enemmän tulet eheäksi itsesi kanssa omien tarpeiden, toiveiden, luonteenpiirteiden, kipujen. Henkinen tarkoitus voi kuitenkin olla vain lumetta, että tulet nyt sydäntietoisemmaksi ja ymmärtävämmäksi universaalisti. Näin ei ehkä käykään tai sitten käy, enhän minä tiedä, mutta se, että opit ymmärtämään itseäsi ja reaktioitasi auttaa sinua aina läpi elämän.

Hei alkuun pyydän anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut arvottaa sinun tapaasi käsitellä asiaa. En osannut kirjoittaa kaikesta syvyydestäni tulvivan keskellä kovin tarkasti mitä tarkoitin. Joitain asioita on vain tavattoman vaikea pukea ymmärrettäviksi sanoiksi :) Sinun kirjoituksesta tuli tunne, että jos puhuisin näistä kokemuksistani esim. koululääketieteen edustajalle, vastaanotto olisi tuon kaltainen. Asiaa käsiteltäisi sulkemalla siitä osa pois. Näin sanoissasi jotain, joka liittyy omaan mielikuvaani tästä. En tahtonut ja tarkoittanut arvottaa sinun tapaasi kokea ja käsitellä asiaa tavallasi, en missään nimessä.

Olen samaa mieltä, että me puhutaan täysin samasta asiasta, samasta matkasta omaan itseen. Lähestymistavoissamme on vain pieniä painotuseroja ja niin saa olla. Siitä syntyy vuorovaikutuksen rikkaus. Omaa prosessia helpottaa aina kuulla eri tapoja lähestyä, koska suurin osa inhimillisistä ihmisistä kuitenkin näennäesen ja luulemansa laaja-alaisen ja ymmärtävän näkökulman luulosta huolimatta tarkastelevat asioita aika kapean putken läpi. Sen putken, joka syntyy omista mielikuista. mielikuvat aina jossain määrin estävät näkemästä aidommin. Uskon sinun tietävän, mitä tarkoitan tässä :)

Omisssa yksityisissä hetkissä on mahdollisuus ja tila upota näihin syvimpiin syvyyksiin, mutta normaaliarjessa toimiessa matka omaan itseen työstyy enemmän järkiperusteihin painottamalla.

Alkuperäinen kirjoittaja Ajatuksia

Kirjoitat todella syvällisesti, herkästi ja kauniisti. Kyllä sieltä sinut tavoittaa.

En kai ole mihinkään henkiseen sitoutunut, ainakaan niin, että totuuden ja rakkauden sekä itseni tunteminen ja etsiminen loppuisi. Ei se lopu koskaan, jos kokee juuri tuollaisia arvottomuuden ja rakkaudettomuuden kokemuksia, mitä minäkin koen silloin tällöin.

Aika pitkälle olen kulkenut tuota sydämen tietä, vaikkei teksteistä heti uskoisikaan. Nyt on vaan enemmän oman psyyken vahvistaminen, tunteiden ja todellisen Minä olen - olemuksen tunnistamisen ja käsittelyn vuoro. Jotta tunnistaisin ne mekanismit ja syöverit, mihin ajaudun ja mitkä alitajuntaisesti vaikuttavat elämässä kuten tuo arvottomuus. Ehkäpä sinäkin olet samalla tiellä tai sitten toisenlaisella tiellä, mutta se vaikuttaa hieman samankaltaiselta.

Minäkin tunsin kerran miehen, johon yhteys oli kuin sielunyhteyttä. Itselläni vaan oli haavoja, jotka saivat minun psyykeni elämään vielä enemmän ruusunpunaisissa kuvioissa. Kun tuo sadunomainen rakkaustarina johdatuksineen ei toteutunutkaan surun todella pitkään, koska luulin, että se oli siinä ja meni. Kukaan ei varmaan enää tule rakastamaan ja ymmärtämään minua samoin, enkä rakastu enää keneenkään samoin. Halusin jättää käsittelemättä negatiiviset piirteet ja itsekkyyden tuossa miehessä, joka kuitenkin oli käyttänyt minua ja sinisilmäistä haluani rakastua hyväksi tunnetasolla. Ehkä hänkin etsi jotain sisältöä elämäänsä.

Jos todella tuo mies olisi rakastanut sinua, ei hän olisi sinua jättänyt, mutta jokin tarkoitus tällä oli. Ehkä juuri toipumisen kannalta, että lopulta kivunkin kautta eheydyt. Voi olla, että kirjoitamme samaa asiaa eri puolilta eri sävyillä. Itse en oikein jaksa käyttää rakkaus ja valo tulvahduksia, kun puhun ihmisyydestä ja kivusta kasvaa. Haluan, että se on normaalia välittämistä ilman tulvahduksiakin tai sydäntietoisuudesta puhumista tai ylistämistä, kuinka oletkaan tulossa pitkälle ja mitä vielä pitää läpikäydä, että tulet perille, mutta tämä on minun tapani olla sinulle läsnä ja kertoa asiani. Onneksi meitä kirjoittajia on niin erilaisia ja kaikista saa jotain.

Silti sinusta tulee kuva, että vielä pitää tehdä matkaa itsearvostukseen ja rakastamiseen. Jotain surua läpielämätöntä on selvästi läsnä, kun niin paljon itket. Ehkä sinun pitää oppia vielä enemmän tulemaan sinuiksi sen kanssa, mitä tarvitset ja mitä tunnet. Oppia rakastamaan ensin aidosti itseäsi ja näin aidosti myös alkaa näkemään elämän valintasi, toimintasi, tunteesi ja muiden ihmisten valinnat ja tunteet - heidän minänsä ja haavansa.

Ehkä et löydä samaa yhteyttä muihin tai sitten löydät ajan kanssa. Ainakin mahdollisuudet löytää sopiva ihminen kasvavat, mitä enemmän tulet eheäksi itsesi kanssa omien tarpeiden, toiveiden, luonteenpiirteiden, kipujen. Henkinen tarkoitus voi kuitenkin olla vain lumetta, että tulet nyt sydäntietoisemmaksi ja ymmärtävämmäksi universaalisti. Näin ei ehkä käykään tai sitten käy, enhän minä tiedä, mutta se, että opit ymmärtämään itseäsi ja reaktioitasi auttaa sinua aina läpi elämän.

Totta sekin, että minulla on matkaa paljon itsensä arvostukseen ja rakastamiseen. Ajattelen niin, että noiden löytymiseen tarvitaan toisin ihmisiä, joista peilata. Se että, rakastaa ja arvostaa itseään tarvii minun mielestä vahvitamista. Vahvistaminen syntyy vuorovaikutuksesta toisiin ihmisiin. Näin syviin peilauskohteisiin tarvitsee syvästi kokevia peilejä, sellainen tuo mies minulle oli. Voi olla ettei niitä peileja enää tule ja käy kuten kirjoitat; en tule sydäntietoisemmaksi ja osaksi tiettyä universumia. Että tämä kaikki onkin vain lumetta. Se on jopa todennäköistä.

En toisaalta edes tahdo tuoda kielenkäytön tasolle noin hurmoshenkisiä ilmaisuja kuin yhteys ja osuus universumiin. Minulle riittää paljon pienempikin kokonaisuus, minä itse ja kokemus itsestä riittävän hyvänä. Haluan rajata turvallisuuden ja luottamuksen kokemusten takia asiat lähemmäksi itseäni.

Autat paljon minua näyttämällä uusia kohtia, joita tarkastella. Tavallasi palautat maanpinnalle. Henkisyyttä, sydäntietoisuutta voi käyttää hyvinä työkaluina itsensä työstämiseen ja miettiä jälkeenpäin, mikä niiden todellinen merkitys on.

On kasvun paikkoja meillä kaikilla, ei ole enempää eikä vähempää kuin sydäntietoisuus, joka on meille tulossa. tai joka jo on.
Arkea elämme silti ja rakastamme, sinäkin vielä.
Kohtaamme sielunkumppaneita, kyllä.
Saamme karmattomia lapsia.
Uusi aika alkaa ja on jo alkanut.

Alkuperäinen kirjoittaja divine

On kasvun paikkoja meillä kaikilla, ei ole enempää eikä vähempää kuin sydäntietoisuus, joka on meille tulossa. tai joka jo on.
Arkea elämme silti ja rakastamme, sinäkin vielä.
Kohtaamme sielunkumppaneita, kyllä.
Saamme karmattomia lapsia.
Uusi aika alkaa ja on jo alkanut.

Mistä tietää onko sydäntietoinen? Miten ei ole olemassa enempää tai vähempää kuin sydäntietoisuus ja miten se poikkeaa muista tietoisuuden muodoista?

Mistä on tullut tuo näkemys, että saamme karmattomia lapsia?

Mistä tietää, että uusi aika alkaa ja on jo alkanut? Milloin sen pitäisi alkaa ja miksi se alkaa?

Alkuperäinen kirjoittaja kysymyksiä...

Mistä tietää onko sydäntietoinen? Miten ei ole olemassa enempää tai vähempää kuin sydäntietoisuus ja miten se poikkeaa muista tietoisuuden muodoista?

Mistä on tullut tuo näkemys, että saamme karmattomia lapsia?

Mistä tietää, että uusi aika alkaa ja on jo alkanut? Milloin sen pitäisi alkaa ja miksi se alkaa?

Nämä ovat ihmisten keksimiä termejä ja voin kertoa vain miten itse asian koen ,joku toinen voi kokea asian erilailla.
Minulle siis sydäntietoisuus ei poikkea tietoisuuden tiloista vaan ne ovat olemassa sulassa sovussa kekskenään.
Tietoisuus on valtava alue ja tietoisuuden lisääntyminen, itse koen sen kaikilla osa- alueilla, esimerkkinä chakrat, kun olen tietoinen saan tietoa kaikesta kokonaisvaltaisemmin.
Sydäntietous on kokemista nimenomaan rakastavammin koko elämää, emme ole niin suljettuja enää vaan olemme pudottaneet suojaavat kuoremme pois ja vastaanotamme myös enemmän rakkautta ja saamme/koemme sitä vahvemmin.

Karmattomat lapset syntyvät kun vanhemmat ovat selvittäneet omat karmansa.
He vaan eivät ole meihin niin sidoksissa kuin karmalliset lapsemme.
Uusi aika on alkanut jo kauan sitten kun ihmiset ovat jo kollegtiivisesti muuttaneet maapallon tulevaisuutta, se alkoi meidän halustamme muuttaa maapallon tulevaisuutta.
Muuta en osaa sanoa kuin miten itse tämän koen, joku muu voi olla erimieltä asiasta.

Alkuperäinen kirjoittaja divine

Nämä ovat ihmisten keksimiä termejä ja voin kertoa vain miten itse asian koen ,joku toinen voi kokea asian erilailla.
Minulle siis sydäntietoisuus ei poikkea tietoisuuden tiloista vaan ne ovat olemassa sulassa sovussa kekskenään.
Tietoisuus on valtava alue ja tietoisuuden lisääntyminen, itse koen sen kaikilla osa- alueilla, esimerkkinä chakrat, kun olen tietoinen saan tietoa kaikesta kokonaisvaltaisemmin.
Sydäntietous on kokemista nimenomaan rakastavammin koko elämää, emme ole niin suljettuja enää vaan olemme pudottaneet suojaavat kuoremme pois ja vastaanotamme myös enemmän rakkautta ja saamme/koemme sitä vahvemmin.

Karmattomat lapset syntyvät kun vanhemmat ovat selvittäneet omat karmansa.
He vaan eivät ole meihin niin sidoksissa kuin karmalliset lapsemme.
Uusi aika on alkanut jo kauan sitten kun ihmiset ovat jo kollegtiivisesti muuttaneet maapallon tulevaisuutta, se alkoi meidän halustamme muuttaa maapallon tulevaisuutta.
Muuta en osaa sanoa kuin miten itse tämän koen, joku muu voi olla erimieltä asiasta.

Kiitos vastauksista! Oli hienoa, että vastaukset pohjautuivat omiin kokemuksiisi. Olen pitkälti samaa mieltä sydäntietoisuudesta ja tietoisuuden olemuksesta.

Karmallisten lasten käsite on itselleni vielä vieras. On vaikeaa ajatella, millainen elämä käytännössä on karmattomalla ihmisellä. Tekeekö hän vain hyviä tekoja, kohtelee kaikkia ihmisiä rakkaudella ja miten hän voi olla saamatta uutta karmaa dualismin maailmassa?

Uusi aika käsite on paljon käytetty, mutta kuinka moni näkee muutoksia nykypäivän menossa ja suurten massojen käyttäytymisessä? Muutokset ilmeisesti vievät vielä tuhansia vuosia. Henkilötasolla voi sitten edistymistä tapahtua nopeamminkin?

Maailman menoa kun seuraa tuntuu siltä, ettei olisi tapahtunut mitään mutta on ja tapahtuu koko ajan,ihmiset tulevat aina vain tietoisimmiksi ja loput kuihtuvat pois, tällä tarkoitan ne jotka jatkavat kohoavat ja loput poistuvat tavalla taikka toisella.
Ihmisillä on kuitenkin kova halu hyvään vaikka ovatkin hämmennyksissä.
Olen tavannut karmattoman ihmisen ja hän on ihan kuin mekin mutta postiivinen asenne vie häntä eteenpäin ja hän menestyy, ei myöskään murehdi turhia vaan elää hetkessä ja on kypsä nuoresta iästään huolimatta, valoisa kaveri.

Koen, karmaa ei synny enää kaikille, tietoisille ihmisille.
Koen sen niin, että kun olemme ylittäneet tietyn kehityksen rajan, karmaa ei synny sillä me emme mene niihin tekoihin enää jos ajatuksista koituu karmaa, sen kuittaamme pois samantien.
koen sen olevan siis sitä ajatuksella vatvomista lähinnä.
Karmaton ihminen opettaa olemuksellaan ja varmasti työtä riittää siltikin, mikää ei muutu hetkessä.

Alkuperäinen kirjoittaja divine

Maailman menoa kun seuraa tuntuu siltä, ettei olisi tapahtunut mitään mutta on ja tapahtuu koko ajan,ihmiset tulevat aina vain tietoisimmiksi ja loput kuihtuvat pois, tällä tarkoitan ne jotka jatkavat kohoavat ja loput poistuvat tavalla taikka toisella.
Ihmisillä on kuitenkin kova halu hyvään vaikka ovatkin hämmennyksissä.
Olen tavannut karmattoman ihmisen ja hän on ihan kuin mekin mutta postiivinen asenne vie häntä eteenpäin ja hän menestyy, ei myöskään murehdi turhia vaan elää hetkessä ja on kypsä nuoresta iästään huolimatta, valoisa kaveri.

Koen, karmaa ei synny enää kaikille, tietoisille ihmisille.
Koen sen niin, että kun olemme ylittäneet tietyn kehityksen rajan, karmaa ei synny sillä me emme mene niihin tekoihin enää jos ajatuksista koituu karmaa, sen kuittaamme pois samantien.
koen sen olevan siis sitä ajatuksella vatvomista lähinnä.
Karmaton ihminen opettaa olemuksellaan ja varmasti työtä riittää siltikin, mikää ei muutu hetkessä.

Voihan se olla noinkin. Mietin vain tuota paratiisi-asetelmaa, jossa maapallon tulee olla kohoamassa ja ihmiset sen mukana siirtyen kevyempiin värähtelyihin tai sitten lähtö tulee muualle, jos ei pysty tai halua kohota uuden ajan koittaessa. Miksi sen kohoamisen tulee tapahtua täällä - paikassa joka on dualismin kehto ja oppimiskeskus? Mikä on se paikka, mihin lähtö tulee muille, kun ei maapallolle ole enää asiaa?

Niin pitkään on maapallo toiminut oppimispaikkana kaikille olennoille, että tuntuisi kummalliselta ajatukselta, että siitä tulisi porttikieltokohde niille, jotka eivät ole kyenneet muuntumaan. Samalla vapaan tahdon ajatus ja erilaiset roolit joutuisivat kummalliseen asemaan? Miten voi hankalissa elämässä välttyä negatiivisuudelta samalla tavalla kuin helpossa ja kannattelevassa elämässä ja ihmissuhteissa? Kuinka käy karmansuorittamisen - loppuuko se uuden ajan koittaessa kuin seinään ajan loppuessa. Game over.

Olen miettinyt sellaista mahdollisuutta, etteivät karmavelat ole suoraan nähtävissä elämän vaikeuksista tai helppoudesta, ihmisten kohtelusta, valintojen onnistumisesta tai epäonnistumisesta tms. Enemmän niissä näkyy persoona, tuen määrä muilta ihmisiltä, itsetunnon ja psyyken osuus, kuinka henkilö on käsitellyt haavojansa, kuinka paljon vaikeuksia tai haasteita on tai onko niitä edes ollut, vai onko valittukin elämään ns. helppo välielämä, jossa saa huilia ja nautiskella. Vaikeudet voivat olla myös valittuja testejä ymmärtää elämää syvemmin sekä ihmissuhteet ja niistä johtuvat hankaluudet.

Jos ajatuskin on energiaa, karmavelkaahan tulee koko ajan. Ei kai elämä niin makeaa ja mukavaa ole kenelläkään, etteikö kotityöt harmita, ole pettynyt itseensä ja toisiin ihmisiin välillä ja etteikö tunne vihaa, kiukkua, surua tai tuskaa, pettymystä, tylsyyttä, kateutta tms. joskus. Tai sitten jos voi olla, niin sellainen ihminen tuntuisi aika utopistiselta noin omiin korviin kuultuna. Voi olla myös, että tuollainen ihminen välttelisi vaikeuksia, vastuuta, elämän kärsimystä ja kurjuutta ja etsisi helppoja ratkaisuja, tai olisi syntynyt ns. kultalusikka suussa tai kulkisi itsekkäästi elämää eteenpäin vain omaa hyvää hakien tai käyttäisi psyykkisesti torjuntakeinoja nähdäkseen kaiken selkeästi ja totuudenmukaisesti.

Tuon voisin ymmärtää, mitä lopussa ajattelit, että ihminen opettaa olemuksellaan - mutta tarvitseeko silti olla karmaton ihminen tai karmallinen. Voiko vaan olla ihminen toiselle, kun kuitenkin kaikilla on hyvät ja huonot hetkensä elämässä ja työtä tosiaan riittää jokaisella, oli tietoisuus mikä vain. Onpa vain mukava kanssasi pohtia näitä asioita ja virkistäviä ajatuksia sinulla onkin herännyt, kiitos niistä.

Mahtava jatkoa on tänne syntynyt aloitukseni jatkoksi. Itse huomaan helposti ajattelevani elämän vaikeuksista tapaan 'mitähän minä olen tehnyt tämänkin ansaitakseni'. Kyllä varmasti edellä kuvatu asiat vaikuttaa paljonkin siihen, miten elämä sujuu varsinaisen karman lisäksi.

Mitä sydäntietoisuuteen tulee, olen huomannut sen tuntuvat ajatukselta joka resonoi minussa voimakkaasti. Se ajatuksena tuntuu vain omalta. Mitä tulee taas elämän kärsimykseen, ajattelen suurelta osin esim. ihmissuhdevaikeuksien johtuvan egosta. Luen paraikaa Eckhard Tollen Läsnäolon voima kirjaa, ja siellä kerrotaan hyvin seikkaperäisesti, miten itseään voi auttaa egon tappamisessa. Onko se mahdolista, sitä en voi tietää mutta sitä kohti pyrkiminen tuntuu vaihtoehdolta, jota haluan kokeilla. Kärsimyksen minimoiminen, johtuupa se mistä syystä tahansa, voi olla vain hyvä päämäärä elämälle.

Palaanpa aiheeseen vielä tuonnempana lisää :)

karmasta olen kanssasi samaa mieltä juuri noin sen koen, karmattomuus on jotain,
koen sen vaan tavallaan asenteena, joka auttaa elämään helpommin, en osaa ajatella sen pidemmälle karmatonta ihmistä kuin se, että on ehkä vaikeaa käsittää häntä täysin kuten emme kai voi ymmärtää narsistia täysin koskaan, koen että ovat vain erilaisia ja eri kapasiteetilla varustettuja.
Tuo dualismi mitä mietit, koen sen jotenkin näin, että tietoisella ihmisella se käy niin, että tänne ei enää synnytä ja tämä muutos on ollut käynnissä jo niin kauan, että tapahtuu, olemme jo 4d:ssä mutta kaikki eivät koe sitä vahvasti.
Mietitään kanssaluomista, ajatuksemme ilmenevät jo vauhdilla mutta ,myös vanhat asenteemme siellä näkyy välillä.
Aika on niin ihmeellinen käsite, että näkemisasioissa sitä on vaikeaa määritellä, koen että ne jotka ovat tietoisia kokevat 4d nyt jo ja heidän määrä lisääntyy ja jos ei ole karmaa, ei ole myöskään tarvetta vastakkainasettelulle, milloin olla paratiisi vaiheessa, sitä on vaikea sanoa.
Oli kivaa vaihtaa näkemyksiä kanssasi, olen vähän laiska kirjoittamaan joten yritän aina nopeasti jotain, kiva kun jotain kiinnosti.
Toivottavasti myös on apua muille jotka näitä miettii.