|
Jep, eivät ole asusteita. Turkis voi tietysti olla, jos sillä tarkoitetaan vaikkapa turkishattua tai -puuhkaa.
Toppahaalari olisikin kätevä! Kävelen työmatkalla kotoa asemalle, asemalta töihin, töistä asemalle ja asemalta kotiin, joten lämmintä pitää olla. Lisäksi meidän "asema" on pikemminkin seisake, eli mitään asemarakennusta ei ole. Junaa voi pakkasilla joutua odottamaan niin pitkään, että on hyvä pukeutua kunnolla. Oikein kylmällä minulla on yleensä toppahousut ja -takki, pipo, kaulahuivi ja kunnon lapaset. Töissä en tietystikään pidä toppahousujakaan, niin kuin en muitakaan ulkovaatteita.
|