|
Virtsarakon tähystyksessä käytetään paksumpaa rassia, koska sen läpi täytyy mahtua kameran kaapelin lisäksi myös näytteenottopää ja jotain, millä sen pään saa kääntymään eri suuntiin.
Siinä vaiheessa kun kaksi naishoitsua pesi terskan ja levitti puudutusaineen, oli kyllä tekemistä kun toimenpide tuntui niiiiin hyvältä. Pieni ja ohut kaluni yritti ensin vetäytyä sisään, mutta se vanhempi nainen arvasi aikeet ja nopeasti otti terkasta kiinni ja venytti naperoa samalla kun se nuorempi teki paperipyyhkeestä näppärän mansetin kalun ympärille. Ei päässyt napukka enää mihinkään karkuun.
Sitten vaan pesuaine ja puudusaine virtsaputkeen. Pesu tuntui niin mukavalta, että piti ajatella itse toimitusta, etten olisi kasvattanut vehettä tyttöjen käsiin.
Mutta sitten kun naispuolinen lääkäri tuli sen putken kanssa, niin hymy hyytyi. Lekuri sanoi, että tämän ei pitäisi koskea, kun se puudutusaine on jo vaikuttanut. Mutta kun nainen näki, kuinka pieneen kaluun se letku on survottava, niin varoitti että virtsaputken alkuosa näyttää niin pieneltä ja ahtaalta, että kyllä se ainakin hetken koskee. Toinen hoitsu piti kiinni nakista, kun lekuri puoliväkisin survoi letkua sisään. Luulin, että penis halkeaa, mutta se antoi periksi ja kivun säestämänä se viimein pääsi myös virtsarakon puolelle.
Näky oli irvokas. Ihan kuin olisi pajunoksasta vuoltu makkaratikku tungettu prinssinakin päästä sisään. Missään vaiheessa en tuntenut kiihotusta tai muuta miellyttävää. Ehkä hoitsun olisi pitänyt vielä tunkea rasvattu sormi persreikään :)
Kun tutkimus viimein oli ohi, veti lekuri varovasti letkun ulos, ettei särkisi paikkojani. Letkulla "raiskatusta" naperostani vuosi reippaasti verta, eli jotain sieltä oli revennyt. Hoituri haki jostakin lasten vaipan ja laittoi sen housuihini, ettei veri sotkisi vaatteita. Ohjeeksi sain, että jos verenvuoto ei seuraavaan päivään mennessä lakkaa, niin pitää tulla takaisin ja katsoa, mikä meni rikki ja miten pahasti. Onneksi vuoto lakkasi, mutta muna oli kipeä velä monta päivää siitä venytyksestä.
Tärkeintä oli kuitenkin se, että mitään hälyttävää ei löytynyt. ( turha reissuko ? )
|