|
Ihmetellä täytyy kuinka lepsuksi on kokoomuksen kärki mennyt, Urpilaiselle, Guzeninalle, Kumpula-Natrille tulee kotimaassa hirveästi ilmaista näkyvyyttä, kun isännän ääni hallituksesta puuttuu.
Samoin vasemmistoliiton Arhinmäki, Kyllonen ja Lapintie saavat ääntään kuluviin jopa esimiestään moittien.
Ville Niinistö myönsi vihreiden vaikutusmahdollisuuksien olevan nyt paremmat kuin edellisesä hallituksessa, vihreät arvot istuvat myös vasemmistolaisiin edustajiin luontevammin kuin Kokoomuksen ja Keskustan kumppanina.
Ville Niinistö totesi myös suoraan, että vasemmisto lyö julkisuudessa lukkoon tiukkoja peruuttamattomia kantojaan, kuitenkin ne sitten päätösväiheessa joutuvat niistä luistamaan, realiteettien edessä. Kansalaisille jää kuitenkin käsitys, että vasemmisto haluaisi tehdä kansalaisille enemmän hyviä tekoja mutta muut vastustavat niitä.
Tällaisena tuo vasemmiston puuhastelu on nähtävä.
|