| |  | | |
15.12.12, 09:58
|
#51 (linkki)
| | (Vierailija) |
Minä 43v 3-lapsen äiti en halua lapsenlapsia. Lapset 16-20 iältään ja en toivo yhtään kokemaani lapsisirkusta ympärilleni kunhan nuorinkin muuttaa kotoa pois. Älä käsitä väärin.
Lapseni ovat minulle kaikista tärkein asia maailmassa ja teen kaiken heidän eteen, autan taloudellisesti ja toivon että kaikki kouluttautuvat, matkustelevat ja nauttivat elämästään.
Olen sanonut jos yksi lapsenlapsi tulee, hyvä niin ja voivat sopia senkin keskenään kuka tekee.
Kun kerroin nämä ajatukset äidilleni vuosia sitten, äiti purskahti itkemään. Oma äitini on Mummo 9 lapsenlapselle, joilla jo omiakin lapsia ja elää vain lasten kautta. Toivon rauhallisia viikonloppuja tulevaisuudessa ja stressittömiä joulua. Uuvuttaa sukun jatkuva sikiäminen ja puhe lapsista.
| |
| | |
15.12.12, 17:10
|
#52 (linkki)
| | (Vierailija) |
Itse olet tehnyt kolme lasta, mutta omilta lapsiltasi toivot, etteivät tekisi yhtään, tai korkeintaan yhden, jonka senkin tekijä pitäisi keskenään "sopia."
Millä oikeudella itse teit kolme?
Jos lapsesi sattuvat olemaan sellaisia, että tykkäävät lapsista ja haluavat niitä itselleen, sulla ei ole siihen sanansijaa. Vaikka tekisivät kymmenen.
Ainoa, mitä voit puolestasi sanoa, on se, että et aio niitä hoitaa etkä ottaa minkäänlaista mummon roolia elämässäsi. Sen voit toki aina sanoa, ja sitä heidän tulee kunnioittaa. Jos sua uuvuttaa suvun jatkuva sikiäminen ja puhe lapsista, niin muista nyt kuitenkin, että itse olet siihen sikiämiseen kolme kertaa osallistunut, hyvin todennäköisesti aivan vapaaehtoisesti vielä. Joten pidä mölyt mahassasi ja anna muiden tehdä miten tykkäävät.
Ei sun tarvitse niiden mahdollisten lastenlasten kautta elää. Itsehän sinä elämäsi luot ja sille suunnan annat. Ja ihan siitä huolimatta, onko sinun lapsillasi omia lapsia vai ei.
| |
| | |
16.12.12, 22:16
|
#53 (linkki)
| | (Vierailija) |
Ihan häiriintynyttä kirjoittelua ÄIDILTÄ, joka ei halua, että omat lapset saavat lapsia. huh huh... Hyvää Joulua vaan sinnekin!
| |
| | |
17.12.12, 18:09
|
#54 (linkki)
| | (Vierailija) |
Asia on Tabu, mutta yllättävän moni äiti ajattelee samoin. Moni äiti toivoo lapsilleen
hyvää elämää, kuuluuko siihen automaattisesti aina lapsia?
Usealta löytyy varmasti se etäinen mummo, joka ei ollut se syliin ottava, laajasydämminen, aina
auttava. Täälläkin kirjoitukset pullollaan omaa elämänsä mummoja, jotka vähät välittäävät
lastenlapsistaan. En halua olla sellainen. En kiellä, mutten halua. Häiriintynyt, tuskin.
| |
| | |
18.12.12, 11:51
|
#55 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja --..-- Ihan häiriintynyttä kirjoittelua ÄIDILTÄ, joka ei halua, että omat lapset saavat lapsia. | Ei se minusta mitenkään häiriintynyttä ole, ei äidinKÄÄN ole pakko haluta lapsenlapsia jos kerran ei halua. Mutta siitä olen eri mieltä nimimerkki "Äidin ajatus" kanssa, että hänellä ei ole silti oikeutta sanella lapsilleen, kuinka monta lasta näillä on lupa hankkia. Jokaisella on oikeus hankkia niin monta lasta kuin haluaa, jos vain kykenee ne asianmukaisesti hoitamaan ja kasvattamaan. Mutta jokaisen kannattaa myös pitää mielessään, että ne ovat nimenomaan hänen lapsiaan, eivät hänen vanhempiensa, jotka eivät välttämättä haluakaan siihen perinteiseen isovanhempien rooliin.
| |
| | |
18.12.12, 15:48
|
#56 (linkki)
| | (Vierailija) |
hyvä Äidin ajatus
Sinä et halua saada lapsenlapsia.
Sinä et haluaa hoitaa lapsenlapsiasi.
Haluat lapsillesí paremman elämän kuin itsellesi ja sitä se heillä olisi nimenomaan lapsettomana.
Siitä päätellen sinun elämäsi laatu on heikentynyt ja kaikki negatiivisuus elämässäsi on pelkästään lastesi syytä. Aikamoinen taakka lapsillesi kannettavaksi. Ovat pilanneet äitinsä koko aikuiselämän.
No, rakastat lapsiasi kaikkein eniten maailmassa, he ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä ihmisiä maailmassa, etkä halua heille samanlaista kurjaa paskaelämää kuin mitä itselläsi on ollut..
no eihän siinä sitten muuta kuin silloin kun olette kaikki 4 samanaikaisesti koolla, sinä avaat suusi ja sanot..
"tiedoksenne rakkaat lapseni, minä en halua saada lastenlapsia. No, yhden jos ihan pakko on, päättäkää keskenänne kuka teistä saa sen tehdä. Oikeasti en halua yhtään. Mutta jos niitä syntyy, niin en halua nähdä niitä, en halua hoitaa niitä, enkä halua tietää niistä mitään."
Loppuun lisäät "inä ajattelen pelkästään teidän parasta ja rakastan teitä yli kaiken, mutta teidän lapsianne en halua rakastaa ikinä".
Siinä se sinun tähän astisen rakkautesi laatu ja määrä punnitaan saman tien lastesi taholta.
| |
| | |
19.12.12, 12:24
|
#57 (linkki)
| | (Vierailija) |
Joidenkin naistenlehtien yleisönosastolla törmää välillä mummojen kirjoituksiin, joissa he ovat kyllästyneet olemaan alinomaa lastenlapsiensa lastenpiikana. He eivät uskalla kuitenkaan hommasta kieltäytyä, koska sitten loukkaannutaan ja suututaan kun eivät lastenlapset olekaan aina niin kaivattua seuraa. Joillakin on mennyt suhteet solmuun kokonaan, kun on mummo joskus uskaltanut pestistä kieltäytyä.
Vexi Salmi on todennut omista lapsenlapsistaan ettei hoida heitä muuta kuin äärimmäisen hädän hetkellä. Hän on kuulemma todennut lapsilleen, että on aikanaan hoitanut heidät ja nyt on lapsien aika huolehtia omasta jälkikasvustaan.
Ja onko mitään ärsyttävämpää kuin mummelot jotka eivät osaa puhua yhtään mistään muusta kuin omista lapsenlapsistaan. Ja ne lapsenpalset ovat jokaisella aina niitä maailmankaikkeuden fiksuimpia ja kauneimpia ja etevimpiä jne... Toki näinhän se kuuluu mennäkin, että juuri ne omat lapsenlapset ovat kaikki kaikessa, mutta jos elämää kaventuu vain heihin niin surullista jotenkin sekin.
| |
| | |
19.12.12, 12:25
|
#58 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja MieVuan Joidenkin naistenlehtien yleisönosastolla törmää välillä mummojen kirjoituksiin, joissa he ovat kyllästyneet olemaan alinomaa lastenlapsiensa lastenpiikana. He eivät uskalla kuitenkaan hommasta kieltäytyä, koska sitten loukkaannutaan ja suututaan kun eivät lastenlapset olekaan aina niin kaivattua seuraa. Joillakin on mennyt suhteet solmuun kokonaan, kun on mummo joskus uskaltanut pestistä kieltäytyä.
Vexi Salmi on todennut omista lapsenlapsistaan ettei hoida heitä muuta kuin äärimmäisen hädän hetkellä. Hän on kuulemma todennut lapsilleen, että on aikanaan hoitanut heidät ja nyt on lapsien aika huolehtia omasta jälkikasvustaan.
Ja onko mitään ärsyttävämpää kuin mummelot jotka eivät osaa puhua yhtään mistään muusta kuin omista lapsenlapsistaan. Ja ne lapsenpalset ovat jokaisella aina niitä maailmankaikkeuden fiksuimpia ja kauneimpia ja etevimpiä jne... Toki näinhän se kuuluu mennäkin, että juuri ne omat lapsenlapset ovat kaikki kaikessa, mutta jos elämää kaventuu vain heihin niin surullista jotenkin sekin. | No juu "lapsenlapset" eikä lapsenpalset. ;)
| |
| | |
19.12.12, 12:33
|
#59 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja MieVuan Joidenkin naistenlehtien yleisönosastolla törmää välillä mummojen kirjoituksiin, joissa he ovat kyllästyneet olemaan alinomaa lastenlapsiensa lastenpiikana. He eivät uskalla kuitenkaan hommasta kieltäytyä, koska sitten loukkaannutaan ja suututaan kun eivät lastenlapset olekaan aina niin kaivattua seuraa. Joillakin on mennyt suhteet solmuun kokonaan, kun on mummo joskus uskaltanut pestistä kieltäytyä. |
Kai se on vähän sosiaalinen pakko. Tuttavapiiriini kuuluu ihminen, joka on jäänyt sairauseläkkellee jo suhteellisen nuorena. Käytänössä hän reumaattisena ja kipuisena on 24/7 lapsenpiika lapsenlapsilleen. Tällä perheellä on myös kiva tapa lähteä äkkilähdöillä matkoille, ja kipata lapsi mummonsa luo hoitoon ilmoittamatta.
| |
| | |
19.12.12, 13:28
|
#60 (linkki)
| | (Vierailija) |
Tai kuten eräs tuttavaperhe teki ; kustansi aina mummon mukaan etelänmatkalle silloin kun lapset oli pieniä. Siis koko konkkaronkka lomalle yhdessä, siskokset miehineen ja lapsineen + mummo.
Kunnes mummo viimein tajusi homman todellisen luonteen. Nuoret parit sai bailata etelän yössä mielin määrin ja nukkua aamulla puoliin päiviin. Mummo oli paikalla lapsenvahtina. Todella rentouttavaa mummollekin...
Kerran sitten vaan kun taas lomaa suunnteltiin, mummo oli ilmoittanut suoraan, että ei aio lähteä teidän kanssa lomalle, vaan lähtee ihan itsekseen oman ystävättärensä (eli mun äidin) kanssa kahdestaan. Siihen se loppui. Olivat tietysti ihmetelleet, että mikä on, kun ei ilmainen loma kelpaa. Vaikka varmasti tiesivät, mistä oli kyse.
Kyllä tuota mummojen hyvänahkaisuutta ja rakkautta lapsenlapsiin käytetään paljonkin hyväksi. Yksi ystäväni on ihan liemessä, koska hänellä on omatkin nuorimmat lapset vielä peruskoulussa ja dementoituva isä, jonka asioita ja sairaalareissuja joutuu hoitamaan, ja siihen sitten vielä vanhin lapsi tuo oman ipanansa vähän väliä hoidettavaksi. Jos ei muuta niin kunhan tulee sinne entiseen kotiinsa aikaa viettämään lapsensa kanssa. Saa siinä istua valmiiseen ruokapöytään ja puhua kavereitten kanssa puhelimessa ja katsella telkkaria kaikessa rauhassa, äiti hoitaa muksun.
Nämä nykyiset mummo- ja vaari-ikäiset ihmiset on itse aikanaan joutuneet hyvinkin hankalissa olosuhteissa aloittamaan oman aikuisen elämänsä. Esim. kun itse olin nuori äiti, ei meillä ollut omaa autoa, vesi kannettiin kaivosta eikä sitä "omaa aikaa" ollut oikeastaan ollenkaan. kai sitä sitten omalle lapselleen toivoo, että tämä pääsisi vähän helpommalla. Mutta siinä voi tosiaan käydä niinkin, että koko homma pyörähtää päälaelleen ja yhtäkkiä sitä mummo ja vaari huomaakin olevansa täystyöllistettyjä, vaikka eihän sen niin pitäisi mennä.
| |
| | |
19.12.12, 14:28
|
#61 (linkki)
| | (Vierailija) |
eihän Äidin ajatus.. viestissä ollut kyse lastenlasten hoitamisesta.
Siinä oli kyse siitä, että HÄN EI halua, että hänen lapsensa saavat lapsia. Äidin ajatus ei halua olla mummo/mummi/isoäiti ei mikään.
Jos näin vahvasti on sitä vastaan että omat lapset, käsittääkseni he kuitenkin olivat terveitä ja tervepäisiä ihmisiä, eivät saisi tehdä lapsia.. niin.. kyllähän tuollainen ajatus pitää niille omille rakkaille kullanmuruille kertoa.
| |
| | |
19.12.12, 20:54
|
#62 (linkki)
| | (Vierailija) |
[QUOTE=samaa mieltä;11377888]eihän Äidin ajatus.. viestissä ollut kyse lastenlasten hoitamisesta.
Siinä oli kyse siitä, että HÄN EI halua, että hänen lapsensa saavat lapsia. Äidin ajatus ei halua olla mummo/mummi/isoäiti ei mikään.
-Okei, lue: En halua lapsisirkusta ympärilleni, siis uhrata itseäni lapsialttarille enää.
Kyllähän se tarkoittaa juuri jatkuvaa lastenhoitoa ja rahanjakamista. Mietinkin tänään ääneen
töissä miten ihanaa onkaan nyt joulunvietto kun osa lapsista viettää Esim. poikakavereiden vanhemmilla joulut tai omassa kotonaan ja Aaton yhteisen aterian jälkeen saan lysähtää sohvalle miehen kanssa ja viettää aikuisten joulua tekemättä mitään, ihan kaksistaan.
Ja mitä tulee yhden lapsenlapsen "vaatimukseen" se on ilmaan heitetty ja kaksi lapsistani huokasi helpotuksesta, antaa sitten tämän nuorimman aidosti lapsirakkaan lapseni hoitaa naisen PERUStehtävä. Huoh, onhan se raakaa, mutta ainakin olen rehellinen teoissani ja puheissani.
| |
| | |
20.12.12, 10:56
|
#63 (linkki)
| | (Vierailija) |
katsopa peiliin hyvä Äidin ajatus.
Oikeastiko sinä kasvattanut lapsesi siihen, että naisen PERUSAJATUS on tehdä lapsia!
Ei helvetti miten vanhakantaista shittiä olet kersoillesi syöttänyt.
Lapsiperhe-elämä on juuri sellaista millaiseksi kukin äiti ja isä itse sen tekevät.
Se ei ole sirkusta jos siitä ei itse tee sirkusta.
Jos lapset kasvattaa pienestä pitäen siihen, että äiti tekee heille kaiken valmiiksi eteen, niin totta helkkarissa sitä saa juosta itsensä uuvuksiin vuosikymmenet. Ja passata myös aikuisena ja hoitaa heidän lapsiaan kaikki vapaa-aikansa. Tollasten vanhempien pitäisi mennä peilin eteen ja miettiä miten väärin sitä on oman jälkikasvunsa kasvatuksen hoitanut. Miten niistä on tullut itsekkäitä ja minkä vuoksi he odottavat äitinsä hoitavan kaiken. Vastaus löytyy sieltä peilistä.
Kun lapset kasvattaa siihen, että tehdään yhdessä tai jokainen tekee oman osansa, mies mukaanlukien, niin elämästä voi nauttia päivittäin. Kaikilla perheenjäsenellä on velvollisuuksia ja vastuita myös perheen sisäisissä asioissa. Kukaan ei odota, että kaikki tuodaan hänelle eteen valmiina. Ei edes ne vävypojat ja miniät.
Kun aloittaa oikeanlaisen kasvatustyön lapsen ensimmäisistä elinvuosista alkaen, äidin ei tarvitse odottaa sitä aikaa kun muksut lähtevät ovesta ulos. Sellaisessa elämässä on ikinen päivä aikaa myös itselle ja sille paljon puhutulle parisuhteellekin.
Jos lapsia hankkii, ne on yleensä itse elätettävä.
Tuliko se sinulle yllätyksenä, että kolmeen lapseen menee enemmän rahaa kuin yhteen?
Tai se, että hyvänen aika, niitähän pitää elättää vähintään 18 vuotiaaksi asti, jopa kauemmin?
Tämän nyt luulisi olevan itsestään selvää tervepäiselle ihmiselle.
Sinun lapsesi ovat käsittääkseni jo lähes kaikki aikuisia, alle 10 vuotiasta ei ole yhtään.
Mikä teitä estää viettämästä aikuisten joulua keskenänne?
Ei mikään muu kuin sinun vanhakantainen kasvatuksesi ja luutuneet asenteet!
| |
| | |
22.12.12, 19:32
|
#64 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 09/2008
Viestejä: 3790
| Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Äidin ajatus
-Okei, lue: En halua lapsisirkusta ympärilleni, siis uhrata itseäni lapsialttarille enää.
Kyllähän se tarkoittaa juuri jatkuvaa lastenhoitoa ja rahanjakamista. Mietinkin tänään ääneen töissä miten ihanaa onkaan nyt joulunvietto kun osa lapsista viettää Esim. poikakavereiden vanhemmilla joulut tai omassa kotonaan ja Aaton yhteisen aterian jälkeen saan lysähtää sohvalle miehen kanssa ja viettää aikuisten joulua tekemättä mitään, ihan kaksistaan. | No tottahan sinä saat viettää tuollaista aikaa jatkossakin! Ei siihen liity se, saatko lapsenlapsia vai et. On täysin oma asiasi päättää, haluatko osallistua heidän elämäänsä vai et. Jos lapsesi ovat aikuisia (omassa taloudessaan asuvia yli 18-vuotiaita) niin he viettävät omaa elämäänsä, sinä omaasi. Jos et halua lapsisirkusta, niin kieltäydy siitä. Hyvä juttu on, jos puhut tästä lastesi kanssa. Et tietenkään voi estää heitä hankkimasta lapsia, mutta voit kertoa, että sinusta ei sitten välttämättä ole lastenhoitoon mitään apua.
Tuo on muuten yksi tärkeä syy, miksi itse haluan olla vela. Ei tule niitä lastenlapsiakaan.
| |
| | |
28.12.12, 10:44
|
#65 (linkki)
| | (Vierailija) |
käsittääkseni miehelläsi on poika. Vai oletko nykyään eronnut?
Leikitäänpä vähän tulevaisuudella, miehesi poika saa lapsia.
Kiellätkö miehesi poikaa käymästä lapsiensa kanssa teillä isäänsä tapaamassa?
Millaisen suhteen luot näihin lapsiin, vai otatko heihin minkäänlaista kontaktia?
Voisiko teillä olla esim. jouluaattoja joissa miehesi poika perheineen olisi läsnä ja sinä toimisit emäntänä?
Voisiko teillä olla esim. miehesi syntymäpäiväjuhlat joissa mukana olisi miehesi poika perheineen, ja sinä toimisit emäntänä?
Huomioisitko sinä miehesi pojan lapsia antamalla omasta puolestasi heille joululahjan tai syntymäpäivälahjan?
| |
| | |
31.12.12, 11:14
|
#66 (linkki)
| | (Vierailija) |
...lapseni ei itsekään halua lapsia. Järki pelaa!
| |
| | |
02.01.13, 12:12
|
#67 (linkki)
| | (Vierailija) |
pelaa. Siis järki.
Jostain syystä jotkut ihmiset kokevat lapset hirveinä peikkoina ja elämää suurempana onnettomuutena. Ei tolla tunteella ole järjen kanssa mitään tekemistä.
Onneksi tämä ominaisuus ei siirry sukupolvelta toiselle.
| |
| | |
02.01.13, 13:19
|
#68 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja ilmeisesti ei Jostain syystä jotkut ihmiset kokevat lapset hirveinä peikkoina ja elämää suurempana onnettomuutena. Ei tolla tunteella ole järjen kanssa mitään tekemistä. | Ei myöskään sillä hörhökuvitelmalla, että lapset (etenkin ne omat) on jotain ylimaallisia ihmeolentoja, viisaita pikku opettajia joiden kaikenlainen käytös on puhtaan hyvyyden läpäisemää, aitoa ja vilpitöntä ihmisyyden ilmaisua jonka paatuneet aikuiset on unohtaneet jne.
| |
| | |
03.01.13, 12:53
|
#69 (linkki)
| | (Vierailija) |
kuka tollasta on väittänyt?
| |
| | | | |