| |  | |
05.07.12, 21:47
|
#1 (linkki)
| | (Vierailija) | Kuollut serkkuni
23 vuotiaana, noin 10 vuotta sitten kuollut serkkuni näyttää minulle tapahtumia unissani. Olen nähnyt mm thaimaan tsunamin unessa ennalta. Paljon muitakin asioita. Hän ei koskaan puhu unissa mitään, vaan seisoo ja osoittaa kädellä.
Lapsena minulla oli vahva side äitini kanssa. Sattui usein, että äitini oli ajatellut jotain asiaa (esim ajatellut, että toivottavasti en putoa kaivoon, kun leikimme autiotalon pihalla ja samaan aikaan minulla ollut sama ajatus) Tätä tapahtuu vielä nykyisinkin.
Lapsena, 9 vuotiaana taisin nähdä ensimmäisen asian ennakkoon. Oli ilta, tädin mies lähti hakemaan vanhempiani, jotka olivat palaamassa matkalta. Näin mielessäni tilanteen, onnettomuuden. Parahdin itkuun ja sanoin tälle miehelle, että aja todella varovasti. Kun hän palasi, oli auto rutussa, joku oli törmännyt pimeällä tiellä auton takapäähän.
Olen nähnyt unessa minun ja kahden serkkuni raskaudet. Jos joku lähellä oleva on raskaana, tiedän sen, usein, ennenkuin tämä henkilö tietää sen edes itse.
Näin unessa, että lapseni syntyy keskosena ja on sairas. Näin kävi, pelastuimme täpärästi.
Itse pidän näitä asioina normaaleina, onhan tätä jatkunut lapsesta asti. Onko tämä selvänäköisyyttä vai mitä?
Unet, etiäiset, ennakkoaavistukset. Näiden kanssa elän. Haluaisin osata katsoa auroja. Voiko sen oppia vai onko se "sisäsytyinen" lahja?
Koskaan en ole pelännyt tai säikähtänyt omia "näkyjäni" vaan olen kokenut niillä olevan jonkun tarkoituksen.
Haluaisin keskustella samantyyppisten asioiden kanssa elävien ihmisten kanssa.
| |
| | |
05.07.12, 23:52
|
#2 (linkki)
| | (Vierailija) |
Rekisteröidy ja avaa keskustelu kristallipallon puolella. Tämä vapaa puoli on eräänlainen "mellestyskenttä"....
| |
| | |
06.07.12, 18:16
|
#3 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kyllä se on normaalia ja luonnollista. Kertomuksesi osoittaa että Voima virtaa sinussa hyvin. Ja kun Voima virtaa avoimesti ja selkeästi niin voit harjaantua niin paljon kuin vain haluat näiden asioiden suhteen, kun teet sen vapautuneesti ja aikaasi käyttäen.
Hyvä.
| |
| | |
08.07.12, 12:55
|
#4 (linkki)
| | (Vierailija) |
Kyllä niitä auttajia on elämässä, joidenkin enemmän toisten vähemmän.
Itselläni on myöskin niin päiväelämässä kuin unessakin. Unessa minulle on "ennustanut" ja oikein sanonut että tämä on ennustus sinulle: oppaani sanoi olevansa tämä itämainen nainen, ja kyllä se piti paikkansa, tosin sitten muutaman vuoden viivellä jotta osasin asiaan suhtautua ennalta, myös muuta hän on käynyt unessa neuvomassa, ja myös parantamassa minua joka johti siihen että polilla oltiin suu auki kun ei mitään löytynytkään parennettavaa minulta naistenvaivoista.
Tärkeämpi ennustus unessa oli miehestäni ja minun terveydestäni, ja niin vain mies sai sydänkohtauksen jonka ennakoinkin tulevan, vaikka miehellä ei ollut mitään lääkkeitä, ei verenpainetta, ei kolesterolia ei mitään ennakoivaa, mutta unessa annettu tieto oli oikea, minä yritin unen jälkeen miestä lääkärille monesti ja kävikin vaan kun kaikki labrakokeet oli tasan niin hyviä kuin 30 vuotiaalla, niin lääkärit oli vain hyvillään. Mutta kuinka ollakaan eräänä aamuna se vaan tuli tänä vuonna , ja tuli myös ambulanssia ja suoraan veivät leikkaussaliin joka kotoa käsin soitettiin valmiiksi, tulevaakin on tiedossa, mutta päivä kerrallaan, suurille asioille emme voi kuitenkaan mitään se on Korkeimman asia. Näillä mennään nyt on miehellä lääkkeet ja kontrollit, en ole juuri huomannut hänen itse olevan "jatkoajalla"
| |
| | |
08.07.12, 17:49
|
#5 (linkki)
| | (Vierailija) | Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Sem. Kyllä se on normaalia ja luonnollista. Kertomuksesi osoittaa että Voima virtaa sinussa hyvin. Ja kun Voima virtaa avoimesti ja selkeästi niin voit harjaantua niin paljon kuin vain haluat näiden asioiden suhteen, kun teet sen vapautuneesti ja aikaasi käyttäen.
Hyvä. | Miten oppisin näkemään auroja? Tunnen, että minulla olisi paljon annettavaa muille, mutta en osaa lähestyä ihmisiä. Miehelläni on käsissään hyvä energia, hän on hoitanut selkääni.
Olen aika herkkä, herkistyn helposti. Itken paljon , nauran paljon. Tavallaan olen erakko, mutta kaipaisin vierelleni ihmistä, joka ymmärtäisi näitä asioita. Tuntuu, että suurin osa ihmisistä on täysin tietämättömiä näistä asioista. Siihen on turha mennä mitän sanomaan. Tuntuu, ett ihmiset eivät tajua, miten itsekkääsi elävät ja kuluttavat maapallon loppuun. Olen tästä vihainen ja toisaalta ihmeissäni, miten he voivat olla niin typerän ajattelemattomia.
Tuntuu, etten kuulu kenenkän "porukkaan" onko muilla tällaisia tuntemuksia?
| |
| | |
08.07.12, 18:38
|
#6 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 01/2007 Sijainti: ´SATEENKAARIGALAKSI
Viestejä: 2844
| MIETÄ tähtienlapsia on jo paljon koko ajan myötä koko maapallon väki on tähtienlapsia aliensieluja. Mutta ei se että on aliensielu ei ei välttämättä tee toisesta hyvää , jotkut aliensielut haluaa elää pinnallisesti unohtaen oman henkisen taustansa. mutta se kyllä parantaa maapallo tilaa ku kaikki ovat aliensieluja kosmiset arvot ymmärretään paljon paremmin. t KARS SKYWALKER JEDI MESTARI VOIMA OLKOON KANSSANNE | |
| | | | |