| (Vierailija) |
Vain vähän nimeksi, erinimisiä toisiaankin / Kristusta Jeesusta kohtaan rakkaudettomasti / sotivasti eläviä, Ei maailmalle valkeudeksi eikä maalle suolaksi olevia, eikä Kristuksen Jeesuksen seurakuntia rakentavia, ns. ”krist.” kuntia löytyy lukuisia. Eri tavoin uskovia, mutta kaikki väärään suuntaan vetäviä ja vieviä, tai jäsenistönsä paikoillaan polkemaan laittavia. Jossa tämän pahan vallassa olevan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivan maailman ruhtinas ”piru” vei ja paha perii, vieden / johtaen päivittäin suuren määrään ihmisiä erilaisiin pahoihin kärsimyksiin, sekä sairauksiin ja onnettomuuksiin saattaen, jotka lähes kaikki on niitä vääryys / pahuus syystä, = Jumalan sanan vastaisuuksista seuraamuksia, jopa suuren osan niistä uhreista ikuiseen kadotukseen johtavasti…
Niitä jotka ei ole Jumalan yhteyteensä, Kristuksen Jeesuksen / ja nimessään kutsuvista, ohjaavista ja vetävistä, päivittäin toistuvista julkisista valistukseksi ja varoitukseksi, sekä oikeaan turvalliseen ja turvattuun suuntaan ohjaavista ja vetävistä sanomista välittäneet, vaan jatkaneet muista ja muusta niin väliä itsekkäällä, saatanaa palvelevalla, luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi / kärsimyksiksi, omaakin oksaa, itselleenkin onnettomuudeksi sahaavalla tavalla…
Niin valinnoillaan, valtuuttamisillaan / vaikuttamisillaan, ym. väärin tavoin, tätä vääryyden ja pahuuden puolesta VALTA ja voima, kaikille suurimmalta osalta pahaksi, ristiriita ja sekasorto myllyä pyörittämällä ja tukemalla ja pystyssä pitämällä. Kukin tähän saatanallisuuteen, toisiaan / Kaikkivaltiasta vastaan sotivaan mukautuva, taipunut / antautunut, osaltaan / osallisuudessa tätä; tämän maailman hirveäksi lopuksi tuomion myllyä pyörittämässä. = Tätä saatanaa palvelevan ihmiskunnan ja kansakuntien ihmisten kärsimyksiksi ja tuhoksi, saatanallisuutta ja sen VALTAA, tuomiokseen YLLÄ ja VALLASSA pitämässä.
Tästä kaikille hyväksi, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden mukaisesta, puhtaaseen Totuuteen perustuvasta, kaikille tarjolla olevasta Krist. vaihtoehdosta, ihmisille pelastukseksi, turvallisesta ja turvatusta Raamatun UT mukaisesta Krist. vaihtoehdosta välittämättä, jonka lähes kaikki ihmiset ovat hyljänneet, ja näin tämän, Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaineen, Jumalan suuren armon hyljänneinä / jalkoihinsa, ikuiseen kadotukseen tuomionsa, kukin tilanneena.
Sillä tämä Jumalan Armon aikakausi on nyt ihan lopussaan, eletään viimeisen sukupolven lopun aikoja!! Tälle saatanaa palvelevalla vääryyden maailmalle / ihmiskunnalle hirveäksi lopuksi tuomion, ns. ”aatossa”. Joka jo erilaisilla pahoilla vitsauksilla puhuttelee / muistuttelee koko ihmiskuntaa. Siitä lopullisesta tuomiosa, joka jo ihan ns. ”ovella” on.
Näin Kristuksen Jeesuksen nimessä valistaen ja muistuttaen tästä Pelastukseksi, Krist. vaihtoehdosta johon nyt kaikkien jotka haluavat pelastua näiltä tulevilta vitsauksilta ja tältä, tämän maailman lopuksi hirmuiselta tuomiolta, kannattaa alkaa vaihtamaan leiriä ja lähtemään tälle Krist. vaihtoehto tielle, ja tälle kaikille hyväksi puolelle, tämän ns. ”Nooan arkki” pelastukseksi vaihtoehdon rakentajaksi.
Puolustaja Pyhä Henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa.
|