Alkoholismi <--> ruokaholismi

Perintötekijät vaikuttavat siihen kuinka paljon nautintoa saa alkoholista. Jos tuo nautinnon määrä on suuri, henkilöstä tulee todennäköisemmin alkoholin suurkuluttaja tai kunnon alkoholisti kuin sellaisesta, joka saa alkoholista vähemmän nautintoa.

Suomalaisessa perimässä on aika paljon noita alkoholista suurta nautintoa aiheuttavaa tekijää ja se näkyykin täkäläisessa ravintolakulttuurissa. Esimerkiksi Aasiassa moni ei kestä alkoholia juuri ollenkaan eikä pidä humalatilasta.

Voisiko perintötekijät selittä myös se, miksi joku ei kykene olemaan syömättä niin paljon? Eli voiko joku saada ruoasta niin paljon nautintoa, että sitä on pakko mättää yli tarpeen?

No onhan meillä myös lihavuusgeeni todettu mutta ei se silti ole syy kansan ylipainoon. Tottakai perintötekijät, ympäristötekijät ym vaikuttavat käyttäytymiseen mutta se ei ole syy ylipainoon.

Ensinkin minun on pakko sanoa, että geneettisestä perimästä huolimatta alkoholin liikakäyttö tai liikaa syöminen on joka tapauksessa oma valinta. Joillakin kohtuuden valitseminen vaan on helpompaa (tai vaikeampaa) kuin toisilla.

Itse väittäisin, että geneettinen perimä suureen ruokahaluun on aika pieni tekijä siinä vaiheessa kun etsitään syitä liikapainoon. Sen sijaan uskon, että suurta vaikutusta on opituissa toimintamalleissa. Ylipainoisissa perheissä kasvaa todennäköisesti useammin ylipainoisia lapsia: opitaan jo nuorena syömään vääränlaista ruokaa, napostelemaan, juomaan limsaa veden sijaan jne. Jos perheessä ei arvosteta lainkaan liikuntaa ja kuljetaan lyhyetkin matkat autolla, ei lapsikaan ehkä koe kannustusta aktiiviliikuntaan tai hyötyliikuntaan. Tällaisista tavoista on varmasti äärettömän vaikeaa päästä eroon myöhemmällä iällä ja oppia fiksumpia tapoja.

Tietyllä tapaa kaikki riippuvuudet ovat sukua toisilleen. Monet kehittävät itselleen toisen riippuvuuden, jos pääsevät yhdestä eroon. Esimerkiksi raitistuneesta alkoholistista voi tulla työhullu.

Ruoka on kuitenkin sikäli ongelmallisempi asia kuin tupakka, alkoholi, huumeet, pelaaminen tai mikään muu, mihin voi jäädä koukkuun, että sitä ilman ei voi olla. Jokaikinen ihmisolento maan päällä on ruokariippuvainen, koska tarvitsemme ruokaa elääksemme. Mistään muusta riippuvuudesta irtautuminen ei merkitse hengenlähtöä.

Ihmisen fysiologia ei ole kehittynyt tekniikan ja talouden mukana, vaan meillä kaikilla on luolamiehen geenit. Ne käskevät syödä aina, kun ruokaa on tarjolla, koska ei voi tietää, milloin sitä saa seuraavan kerran. Tästä johtuu osittain myös laihduttamisen vaikeus: jos syö liian vähän, kroppa pitää kiinni viimeisestäkin rasvanmureneesta, koska se "luulee", että on nälänhätä.

Ruoka voi olla nautinto, mutta ahmimishäiriöiselle se on samanlainen pakko kuin alkoholistille viina. Ruualla tyydytetään monenlaisia muitakin tarpeita kuin nälkää, "mielen nälkää". Moni syö ahdistukseen, jotkut ajan kuluksi, turhautumiseen, kiukkuun tai mihin tahansa epämukavaan mielentilaan. Hyvä maku ja ruuan tuntuma suussa tekee olon hetkeksi hyväksi.

Kun puhutaan laihduttamisesta, puhutaan aivan liian vähän syömisen psykologiasta. Ei ylensyöjä sillä parane, että tietää syövänsä liikaa. Hänen pitäisi päästä käsiksi niihin mielen mekanismeihin, jotka juuri hänellä aiheuttavat syömistä yli oman tarpeen.

Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota siihen, mikä on yleisin asia, jonka esimerkiksi tv:n laihdutusohjelmissa laihduttavat joutuvat korjaamaan? Ei ylenpalttinen sokerinsyönti, ei liikunnan puute, ei liiallinen kaljanjuonti eikä roskaruoka. Melkein kaikilla suurin ongelma on säännöllisen ruokailurytmin puute, se, että napsitaan mitä sattuu pitkin päivää, mutta ei rauhoituta kunnolla pöydän ääreen syömään oikeaa, kunnon ruokaa. Jos ihmiset söisivät vain ruoka-aikoina (ml. 2-3 välipalaa päivässä), ylipaino olisi paljon pienempi ongelma.

Olen itse työssäni huomannut, että ateriarytmi on melkein aina hukassa, kun aloitetaan laihduttaminen. Toinen on se, onko ruokailu aamu-vai iltapainoitteista. Yleensä ylipainoisilla se on iltapainoitteinen. Itse olen hoikka ja syön iltapainoitteisesti muun päivän rytmin vuoksi, mutta en siltikään skippaa aamupalaa.