En halua tietää kaikkea

Mitä tehdä, kun joudut kuuntelemaan kaiken työkaverisi yksityiselämästä ja vieläpä kerran toisensa jälkeen. Ei auta vaikka näytät, ettet ole innostunut kuuntelemaan. Sitä juttua tulee, tulee, tulee...vuodesta toiseen samat tarinat.

Ei kehtaisi sanoa suoraan, kun juttua suoltavat työkaverit on työkavereina ihan ok. Ei haluttaisi sanoa, että kiitti nyt riitti.

Miten siis toimia?

Hei!!

Meidän työyhteisössä samantapainen tilanne, työkaveri vain valittaa vaivojaan ensimmäisenä kun tulee töihin. Hän käy jokaisen työkaverin kuullen kertomassa, mitä paikkaa milloinkin kolottaa ja mikä on jumissa tai onko jotain vihlassut tosi pahasti. Itse olen kurkkua myöten täynnä hänen vaivojaan ja yleensä koetan olla kommentoimatta hänen valituksiaan. Mutta kun pinna alkaa olla niin tiukalla heti, kun hän oven aukaisee ja töihin saapuu. Osa työkavereista on alkanut piikittelemään hänen vaivojaan ja se ei ole työyhteisön hyvinvoinnin kannalta oikein. Onhan meillä itse kullakin joskus joku paikka kipeä mutta ei siitä tarvi numeroa tehdä. Ärsyttää pian koko työkaveri!!

Kertokaapa te palstan kaiken puhujat, miten teille pitäisi sanoa nätisti että pientä rajaa, että ette loukaantuisi. Ainakaan kovin pitkäksi ajaksi.

Minä en ole onnistunut saamaan hienovaraisesti perille, etten viitsi kuunnella sitä iänikuista perhe-lapsipölötystä.

Tässä jokin aika sitten söin lounasta ja kun sitä tuli ja tuli, jätin kesken ja lähdin vain kävelemään.

Joillekuille työ on jonkinlaista terapiaa: pitää vuodattaa kaikki kotiasiat ulos. Jos joku katsoo sen oikeudekseen, minä katson oikeudekseni poistua paikalta.

Onko kenenkään räpättävä ja ärsyttävä työkaveri mahdollisesti nimeltään Tarja?

Suun voi pitää myös kiinni, jos ei ole mitään tähdellistä sanottavaa.

Miksi se on joillekuille niin vaikeaa?

Pölöttäkää muiden pölöttävien kanssa, jos on pakko pölöttää, mutta antakaa muitten olla pölpötykseltänne rauhassa.

Alkuperäinen kirjoittaja Suu kiinni joskus

Suun voi pitää myös kiinni, jos ei ole mitään tähdellistä sanottavaa.

Miksi se on joillekuille niin vaikeaa?

Pölöttäkää muiden pölöttävien kanssa, jos on pakko pölöttää, mutta antakaa muitten olla pölpötykseltänne rauhassa.

Olen kanssasi samaa mieltä, Joillekin se on äärettömän vaikeaa.

Nykyisin täytyy olla niin sosiaalinen ameriikan malliin ja tuoda itsensä joka käänteessä esille.
kuunella joidenkin vuodatuset ja kertoa johtoa myöden omat asiat pilkulleen ja vielä osallistua panettelu kahvikekkereihin...juu, ei kiitos tämmöist yhteisöä

Minä muistan haikeana, kun aloitin työelämässä nuorena ja kuinka avoin, iloinen ja innostunut olin silloin kaikesta ! Ihan ensinnäisessä työpaikassani sain tuntea olevani hyväksytty ja pidetty ihminen ja nainen kaikkien muiden joukossa ja miten kivalta ja hyvältä se tuntuikaan !
Mutta vuosien mittaan minulle on kertynyt paljon huonoja kokemuksia sekä naispuolisista esimiehistä sekä muista työkavereista. Olen oppinut ainakin sen, ettei mistään omista asioista pidä
puhua työpaikalla, kuten esim. omasta kouultuksesta (jos se on parempi ja korkeampi kuin muilla)
eikä entiistä hyvistä työpaikoista eikä ainakaan omasta yksityiselämästään eli näin naisena esim. ei entisistä eikä nykyisistä mies-suhteista.
Vaikka puhuisitkin jotain positiivista asiaa, niin joku voi kääntää sen aina negtiiviseksi. Varsinkin jos on jossakin paikassa vähän aikaa sijaisena tai muuten määräaikaisessa työsuhteessa niin ei kannata puhua itsestään ja omista asioistaan juuri mitään, niin on kaikkein parasta itselleen.
Muuten, määräaikaisen työsuhteen solminutta ihmistä ei irtisanota, vaan hänen määräaikainen työsuhteensa päättyy, niin kuin alunperin sovittu suullisesti tai kirjallisella työsopimuksella.
Minusta on tullut omien huonojen kokemuksien takia hyvin varautunut ihminen työpaikoilla.

Alkuperäinen kirjoittaja ahistaa

Olen kanssasi samaa mieltä, Joillekin se on äärettömän vaikeaa.

Nykyisin täytyy olla niin sosiaalinen ameriikan malliin ja tuoda itsensä joka käänteessä esille.
kuunella joidenkin vuodatuset ja kertoa johtoa myöden omat asiat pilkulleen ja vielä osallistua panettelu kahvikekkereihin...juu, ei kiitos tämmöist yhteisöä

Ei sellainen sosiaalisuus ole kovin korkeassa kurssissa, että hölpötetaan kahvitunnilla hermostunesti kaikki mitä päästä tulee mieleen ja vähän muutakin. Mutta kun on tilaisuus sanoa jotain, niin ei saada suuta auki.

Sitten näillä hölpöillä on joku ihan kauhea esiintymisjännitys. Miksi ihmeessä? Saahan ne suun auki muutoinkin, miksei sitten yleisön edessä.

Mistähän siitä oikein aamukahvilla pitäisi puhua?

Kreikan taloustilanteesta, optioista, valtion budjetista, yrityksen tilanteesta, yt-neuvotteluista xxx firmassa...
Minua ei haittaa ollenkaan kenekään vaivat, koska jokaiselle niitä tulee kremppoja. Odota vaan ZeiZei, kun tulet tiettyyn ikään. Jos joku paikka ei aamulla kolota, olet kuollut!!!

Alkuperäinen kirjoittaja Violet57

Mistähän siitä oikein aamukahvilla pitäisi puhua?

Kreikan taloustilanteesta, optioista, valtion budjetista, yrityksen tilanteesta, yt-neuvotteluista xxx firmassa...
Minua ei haittaa ollenkaan kenekään vaivat, koska jokaiselle niitä tulee kremppoja. Odota vaan ZeiZei, kun tulet tiettyyn ikään. Jos joku paikka ei aamulla kolota, olet kuollut!!!

Voihan sitä puhua mistä vain, mutta kepeästi jäämätä jankkaamaan. Minua ei huvita kuunnella sitä yhtäsamaa vuosikausia ikään kuin jatkokertomusta.

Keskustelu voisi liikkua vaivatta aiheesta toiseen, jolloin siinä menee se valtion budjetti ja lasten mahavaivat kutakuinkin samassa lauseessa.

Alkuperäinen kirjoittaja Violet57

Mistähän siitä oikein aamukahvilla pitäisi puhua?

Kreikan taloustilanteesta, optioista, valtion budjetista, yrityksen tilanteesta, yt-neuvotteluista xxx firmassa...
Minua ei haittaa ollenkaan kenekään vaivat, koska jokaiselle niitä tulee kremppoja. Odota vaan ZeiZei, kun tulet tiettyyn ikään. Jos joku paikka ei aamulla kolota, olet kuollut!!!

Olen vielä kotona, mutta tarkoitus on mennä kaupan kautta töihin. Ostan lounaseväät mukaani.

Eilen istuin hiljaa kahvihuoneessa ja työkaveri avasi keskustelun. Hän kysyi kastuinko rankkasateessa.
Sanoin, että olin töissä vähän pälle kahdeksan ja silloin vain hieman tihuutti loppumetreillä. Ohitin edessä hitaasti kävelevän ja tupakkaa polttavan naisen. Ihmettelin onko minulla niin hyvä kunto vai miksi nainen jäi kauaksi jälkeeni. Sitten juttu lähti liikkeelle ja hän kyseli lasteni kuulumisia.
Vertailimme eri asioiden hintoja ja sitten otin puheeksi netissäkin uusintana pyörivän miljönääriäidit. Siteerasin käsikirjoittajan puheita ja sitten naureskelimme hyväntahtoisesti.
Olisihan se elämä toisenlaista, jos ei tarvitsisi venyttää senttiä.

Eipä tässä oikein puheripuli vaivaa. Tein taas viikonloppuna lisätyötä. Kyllä se vetää aika väsyneeksi. Sunnuntaina makoilin sohvalla ja kuuntelin klo 10 jumalanpalveluksen. Sitten nukahdin Joensuun ortodoksisen messun ajaksi. Heräsin virkeänä. Ehkä sain jotain taivaalllista energiaa. Olo on vieläkin hyvin mukava.

En tiedä mistä ihmisten väsymys johtuu. Vastasin eilen eräälle ellille Ihminen hädässä palstalla.
Hän tuntuu roikkuvan liikaa netissä.

Kivahan täällä elleissä olisi porista, mutta kun luen vanhoja ketjuja oikein ihmettelen miksi käyn kaivamassa täällä verta nenästäni.

Nykyinen huonekaverini päivätyössä on aika rasittava. Välttelen yhtä aikaa huoneessa oleskelua.
Mutta tämän asian setvimiseen en halua ellien taustatukea. Olenhan jo aikuinen ihminen ja monessa vedessä keitetty tapaus.

Alkuperäinen kirjoittaja Suu kiinni joskus

Ei sellainen sosiaalisuus ole kovin korkeassa kurssissa, että hölpötetaan kahvitunnilla hermostunesti kaikki mitä päästä tulee mieleen ja vähän muutakin. Mutta kun on tilaisuus sanoa jotain, niin ei saada suuta auki.

Jos teitä todella häiritsee tämä hölpöttäjä, niin avatkaa ihmeessä oma suunne! Kun hän hölpöttää keskustelkaa ikäänkuin häiriintymättä keskenänne niistä asioista, joista haluatte keskustella. Korottakaa ääntänne jos menee kilpapuheluksi, puhukaa päälle jne. Kyllä muutaman session jälkeen hölpöttäjä ymmärtää joko osallistua vuorovaikutteiseen keskusteluun tai on sitten hiljaa, jollei omaa mitään aiheeseen liittyvää sanottavaa. Ss.

Alkuperäinen kirjoittaja Suu siis auki

Jos teitä todella häiritsee tämä hölpöttäjä, niin avatkaa ihmeessä oma suunne! Kun hän hölpöttää keskustelkaa ikäänkuin häiriintymättä keskenänne niistä asioista, joista haluatte keskustella. Korottakaa ääntänne jos menee kilpapuheluksi, puhukaa päälle jne. Kyllä muutaman session jälkeen hölpöttäjä ymmärtää joko osallistua vuorovaikutteiseen keskusteluun tai on sitten hiljaa, jollei omaa mitään aiheeseen liittyvää sanottavaa. Ss.

Ei koko aikaa tarvitse puhua.

Eikä pitäisi myöskään joutua kuuntelemaan pelkkää hölinää. Miksi ihmeessä ihmiset tuottavat äänisaastetta?

sehän se kivaa on kun 2 muuta ihmistä istuu saman pöydän äärellä 10 minsaa 2 kertaa päivässä + safkiksen 30 minsaa ja kumpikaan ei puhu kuin lauseen tai kaksi tauon aikana. Istutaan ja tuijotetaan mykkänä omaan kahvikuppiin.
Mätetään sapuska napaan tappotahtia ja luetaan samalla iltapäivälehteä.
Ainoa lause mitä työkavereitten suusta kuului on "täytyy tästä lähteä takaisin töihin".
Sama toistui päivästä toiseen.. ei helvetti.

Onneksi oli koeaika. Duuni olisi ollut kivaa, mutta se seura. Otin lopputilin saman tien.

Uuden työpaikan löysin vajaassa viikossa. Siinä duunissa olen ollut nyt jo yli 10 vuotta. Rehellisesti voin sanoa, että minulla on maailman ihanimmat työkaverit. Hullutellaan ja nauretaan ääneen viikossa enemmän kuin monet ihmiset koko ikänään.

Jos ei ole mitään sanottavaa, ei mielestäni pidä pakottaa puhumaan.

Ihmisten sietokyky hiljaisuuden suhteen on jostain syystä kovin alhainen. Minun mielestäni voi vallan hyvin istua hiljaa muiden seurassa. Nautin siitä, että turhia ääniä ei ole.

miks mennä muiden seuraan yleensä ollenkaan, jos kerran kaikki istuvat tuppisuuna?
Eikö jokainen voi istua hiljaa omassa työpisteessään?

Mun mielestä on aika hirveää, jos pöydän ääressä istuu 3-5 ihmistä päivästä ja viikosta toiseen eikä heillä ei ole koskaan mitään sanottavaa toisilleen.

Ehkä sinä nautit sellaisesta, minä en.

Ymmärrän että kirkossa ja retriiteissä hiljennytään, samaten kotona, mutta jos on pakko hiljentyä töissä joka ikisellä tauolla muiden läsnäollessa, niin ehkä kannattaisi hakeutua sellaiseen työhön, jossa ei tarvitse olla työkavereiden kanssa tekemisissä.

No ei kai sinne tule mentyä kuin pakon sanelemana. Joskus on tilanteita, joihin on pakko mennä ja jossa ollaan koolla yhdessä. Yritän välttää niitä, mutta ei se aina ole mahdollista.

Minua ei ollenkaan vaivaa, jos työkaverit juttelevat omia asioitaan. Päinvastoin kahvihuoneessa käydään usein parhaat ja hauskimmat keskustelut. MUTTA kun olet aina se määräaikainen, sijaisen sijainen, harjoittelija tms. niin vakioporukka katsoo sinua kieroon ja pahimmassa tapauksessa jättävät sinut tylysti keskustelun ulkopuolelle. Ainoa mitä määräaikaisen kanssa puhutaan on työsuhteen alussa, että jaa sinä oletkin uusi ja se vaihtuu sitten siihen että lasketaan päiviä lähtöön "niin kauanko sä vielä olit täällä"... Tämä oli minulle järkytys. Sentään olen ollut nuorempana aika monessa eri kesätyöpaikassa ja siellä oli paitsi muitakin nuoria kesätyöläisiä niin vakiporukka otti aina innoissaan vastaan satunnaiset työntekijät kun heidän mielestään piristimme ilmapiiriä. Tätä toivoisi kohtaavansa nyt aikuisenakin, mutta ei. Useimmat vakituiset näkevät määräaikaisessa työntekijässä vain uhkan, johon täytyy suhtautua negatiivisesti. En ymmärrä miksi.

Ei siis ole kokemusta näistä jatkokertomuksista, mutta niissä tapauksissa voi varmaan vain harmitella muutamalla sanalla ja sitten vaihtaa puheenaihetta tai keksiä itselleen jotain hyvin tärkeää tekemistä ja poistua paikalta.

Suu kiinni joskus-nikille
oikeestiko, sinua ei huvita puhua koskaan mistään, kenellekään, ainakaan töissä, ja sen vuoksi
sun mielestä kaikkien muidenkin pitäisi olla myös hiljaa?

Alkuperäinen kirjoittaja räpätäti

Suu kiinni joskus-nikille
oikeestiko, sinua ei huvita puhua koskaan mistään, kenellekään, ainakaan töissä, ja sen vuoksi
sun mielestä kaikkien muidenkin pitäisi olla myös hiljaa?

Tottakai huvittaa, mutta ei aina niistä yksistä ja samoista aiheista. Hermostus pajatus rasittaa. Jotkut käyttävät työpaikkaa terapiahuoneena. Aihetta on turha vaihtaa, kun tietää, kenen kanssa mistäkin voi puhua. On joitakuita, joista tietää, että voi puhua kutakuinkin mistä tahansa.

Mutta minua ei haittaa, jos ollaan hiljaa, jos mitään puhuttavaa ei tule mieleen. Ei minulla koko ajan liiku päässä jotain. Hiljaisuus saattaa olla rentouttavaa sen ajatustyön vastapainoksi, jota joutuu työssä tekemään.