Koskee sydämeen

Se koskee sydämeen vaikka minä en virallisesti siitä tiedäkään. Sain asian sattumalta selville kun kannettava oli rikki ja puoliso otti koetulosteita jotka jätti printteriin (vahingossa) Luin viestit ensin tajuamatta että ne olivat kirjeenvaihtoa. Puoliso flirttailee avoimesti, vastapuoli (16 v nuorempi) vastailee hillitymmin. Nyt kun asian homasin niin tajusin, että aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi puoliso hyökkää koneelle.
En ole mikään hermoheikko. Mutta aiemmat kokemukset: entinen puoliso löytyi sinkkusivuilta. Erosimme kun hän etsi jatkuvasti naisia sinkkusivuilta, kävi tapailemassa ja suunnitteli kesälomia ym.

Onko ohjeita?

maia

Kaikissa asioissa on aina kaksi puolta. Niin hyvältä tuntuva kuin tämä virtualimaailman seuranhaku onkin niin juuri sen kirottu puoli on seuranhaun helppous ja siihen koukkuun jääminen. Hausta itsestään tuleekin itsetarkoitus. Sitä vaan jatka ja jatkaa ja seurauksena saattaa olla uusi tuttavuus, joka taas vaihtuu ja vaihtuu ja vaihtuu..

täti

Hälytyskellot soivat!
Ei ole mielestäni perusteita sille, että parisuhteessa oleva tarvitsee itseään 16 vuotta nuoremman tai vanhemman eri sukupuolta olevan salaista sähköpostiystävyyttä. Mielestäni se on merkki siitä, että jokin hiertää omassa suhteessa. Miksi ei voisi puhua kumppanilleen asioista, joita kaipaa tai toivoo yhteiseloon? Miehesi tuntuu testaavan riittävyyttään, vetovoimaansa, miehisyyttään, hakevan jännitystä, hyväksyntää, seksiä (?) tai jotain...Tuskin mitään tarkoitusperätöntä arkipäivän small talkia tai isällistä neuvontaa nuorelle naiselle. Jokin on luultavasti vialla tai kateissa.

Ystäviähän meillä saa olla. Työkaverit työaikana ja naapurit yms. rehdisti kohdattaessa ovat asia erikseen. Heidän kanssaan puhutaan mistä milloinkin (syvällisestikin tarvittaessa) ja ikäerosta huolimatta.

Nosta kissa pöydälle rohkeasti! Yrittäkää ensin keskenänne selvittää, mistä on kysymys. Varsinainen apu tuskin löytyy näiltä sinkkupalstoilta. Jos omat keinot eivät riitä, perheneuvoja voisi auttaa.

Narsistiko???

Hyvä että erositte.
Itse olin 15 vuotta vahemman miehen kanssa joka haki suhteemme aikana kanssa netti seuraa(Mies löysi minut netistä myös).Ero ei ollut ihan selvä vielä kun aloimme tapailemaan, sai kuitenkin asunnon puoleden vuoden sisällä.Asuimme puolitoista vuotta saman katon alla.
Aavistelinkin aika ajoin että jotain oli pielessä, miehen käytös oli hermostunutta ja heräili yöllä milloin sattui, kävi tupakalla, vilkuili kännykkäänsä jne....kuulostaa niin tutulta vaikka erostamme on nyt kulunut kohta vuosi.Mitään hänen menoistaan ei saanut ikinään udella muuten sai jonkin raivokohtauksen.
En kyllä udellutkaan, loppu pelissä olin hänelle pelkkä talonmies/taloudenhoitaja/rahoittaja niin kun hän "netti ystävilleen?" oli kirjoittanut, myöskin näin hän sanoi että, Kai hän nauttii siitä kun minä palvon häntä.Niin ja sainhan nukkua myöskin aina sohvalla kun tyttärensä tuli vkloppu kylään ja tytär(10) nukkui isänsä vieressä,viikolla kyllä kelpasin hänen viereensä.Kyllä nettiystäviä saa olla mutta kun se koskee meidän kahden asioita, jotka hänen olisi pitänyt pystyä keskustelemaan MINUN kanssani.
Mitään ongelmia meillä ei pitänyt olla(seksi toimi ja koti ok...jne) mutta kun mainitsin että tytölle hankittaisiin oma sänky, siitähän se riemu sitten syntyi,
sanoi että saman katon alla emme tytön kanssa enään ole(tytöllä ja minulla oli kuitenkin hyvät välit).
Tälläisen netti ystävän minä löysin...kyllähän näitä löytyy joka lähtöön..

elli.noora

Olen samaa mieltä. Virtuaalimaailman seuranhaku on kyllä ihan hyvä juttu ja moni on varmaan onnistunutkin, mutta siinä on juuri se toinen puoli myös. Haetaan ja haetaan. Itse haku onkin tärkeämpää. Tähän koukkuun saattaa jäädä yhtä hyvin mies kuin nainenkin. Kun menee treffeille, niin voihan toki ottaa asian esille. Varsinkin, jos treffit ovat onnistuneet ja molemmilla on tunne, että voisi tavata uudestaankin. Kun rohkeasti kertoo mitä etsii ja toivoo, niin säästyy monilta pettymyksiltä. Sitähän se paljon mainostettu avoimuus juuri on. Suurimalle osalle meistä on kuitenkin tärkeää luottamus ja uskollisuus kumppania kohtaan.

m48

Näinhän se on, valitettavasti.
Olemme olleet vaimoni kanssa naimississa jo yli 26 vuotta ja viime kesänä hän jäi kiinni nettisuhteistaan joita kait oli aika paljonkin. Tiedän , että ainakin yhden kanssa hän on ollut yhteydessä myös puhelimitse , tekstareilla ja sähköpostilla . Sitä en tiedä harrastaako hän tätä touhua sähköpostilla vieläkin, itse hän ainakin asian kieltää.

Kun vahingossa sain selville hänen nettitouhunsa , niin se loukkasi minua kyllä syvästi, en olisi sitä voinut uskoa todeksi ja pahalta unelta , kuin painajaiselta se tuntuu vieläkin.
Oli järkyttävää lukea hänen kirjoittavan toisille miehille kaikkea sitä mitä hän kirjoitti...tuntui kuin pohja koko elämältäni olisi yhdessä sysäyksessä pyyhitty pois.
Asiasta on keskusteltu ja ammattiauttajan puoleenkin on käännytty , mutta en tiedä saanko elämääni enää koskaan järjestykseen kaiken kokemani jälkeen. Häntä ei asia tunnu niinkään painavan, ainoa mikä häntä kait harmitta on se, että jäi kiinni teostaan.
jatkaako,jääkö uudestaan kiinni ja jos niin mitä sitten.....Joulua odottelen aika epätoivoisissa tunnelmissa....eipä taida joulumieli ainakaan minun sydämmeeni saatua vaikka sitä kuinka toivoisinkin......kunpa pystyisi edes unohtamaa koko asian mutta....

Micka

Älä ihmeessä heitä 26 vuotta yhteistä elämää kirjoittelun ja puhelujen takia hukkaan,
vaakakupissa 26v vaatii paljon enemmän. Jos haluat vastauksia kysymyksiin "miksi"
katso peiliin mitä sieltä näet vaimosi silmin ajateltuna, ole rehellinen itsellesi.
Jos näky miellyttää sinua, niin kysy vaimoltasi millyttääkö sitä, vai onko kysymys jostain muusta.
Pohtikaa yhdessä tulevaisuutta, maltti on valttia tässäkin asiassa. Pyörittelet asiaa mielessäsi että pystyykö unohtamaan.
Sanoisin että pystyt jos haluat, onhan vain kysymyksessä kirjoittaminen tai puhuminen
toisen ihmisen kanssa, se ilo ihmiselle suotakoon.
Toki täytyy olla rehellinen tarkoituksesta. Monet ihmiset purkavat pahaa oloaan ja
sisäistä yksinäisyyttä tätä kautta. Älä vaivu synkkyyteen, lue näitä palstoja niin
huomaat että on niitä koviakin kohtaloita ihmisillä, niin vain elämä jatkuu.
Toivon sinulle voimia jatkaa yhteiseloa sovussa vaimosi kanssa .
Joulumieltä t:micka

m48

Kiitos sinulle !!!
Juuri näin minäkin asiaa ajattelen enkä nyt ihan jaksa uskoa sitäkään että ajatukseni olisivat mitenkään yksipuolisia.
Olen kyllä yrittänyt vaimoni kanssa asioista keskustella , mutta hän on meillä se osapuoli jonka on vaikeampaa sisintään avata. Juuri siksi ehdotinkin hänelle että ottaisimme yhteyden perheneuvontaan ja näin myös teimme. Vuoden alkupäivinä olemme menossa parisuhdekurssille jolla käsitellään kaikenlaisia parisuhteeseen ja sen ongelmiin liittyviä asioita.
Meillä yhteistä elämää on takana jo 31 vuotta joista naimisissa olemme olleet ...no..ensi kesänä tulee 27 vuotta.
Olet aivan oikeassa siinä , että nyt ei pidä heittää kirvestä kaivoon. Liian usein annetaan periksi heti, kun pieniäkin vastoin käymisiä tulee eteen. Elämähän on täynnä kaikenlaisia koetuksia, eivätkä parisuhteen, avioliiton koettelemukset ole siinä suhtessa mikään poikkeus.
Minä olen omasta mielestäni tehnyt aina parhaani mutta jos se ei riitä niin mikä sitten. Ehkäpä on sitten niin, että kaikista yrityksistäni huolimatta jotain on jäänyt puuttumaan....jotain sellaista jota en itse ole huomannut, osannut tai käsittänyt.....sitä tässä nyt yritetään selvittää.
Minä olen kuitenkin valmis tekemään kaikkeni, jotta asiat saataisiin selvitettyä; ei elämää kaikkien näiden yhteisten vuosien ja yhteisten kokemusten jälkeen voi eikä mielestäni saakkaan heittää menemään noin vain. Jos tämäkin kokemus vaatii työtä ja taisteluakin, niin mikäs siinä sitten; niin on tehtävä.
Kiitos Sinulle kauniista sanoistasi ja Hyvää Joulun odotusta.
T:m48