| Niinpä
Kumpa teksti olisikin ollut vain tylyä.. se oli mielipuolisen sairasta. No asia on jo hallussa.. Koska tiedän kuka tämä mies oikeasti on, ja nyt tietää myös virkavaltaa edustava ihminen, on asia kohtuullisen helppo hoitaa jos lisäongelmia tulee. Olen treffatessani ylipäätäänkin aina kertonut jollekin läheiselle kenen kanssa menen ja minne, jotta ainakin toinen joutuisi edesvastuuseen, jos jotakin tapahtuu. Jos en ole saanut varmistettua toisen henkilöllisyyttä puhelin numerosta tai muuten, niin en tapaa ollenkaan. Samaa suositelen muille deittailijoille. Tosiasiahan on, että ihminen voi osoittautua psykopaatiksi, väkivaltaiseksi, vainoajaksi tmv. vaikka pitkän liiton aikana, tai eron jälkeen. Elämässä mikään ei siis ole varmaa, kun ihmisistä on kyse.. Kriminaalipsykologia ja rikostilastot ovat tuttuja jo oman ja ex-puolison ammatin vuoksi.. Siksi olenkin ollut yleisesti ottaen hyvin varovainen, mutta silti vaan pääsee sattumaan virheitä. Turvallista nettideittailua kaikille.. Suurin osahan meistä on kuitenkin aivan tavallisia ihmisiä, hyvine ja huonoine puolinemme, aitoa kumppania etsimässä.
|