Lasinsirpale

Itse olen juuri kokenut eron myös,tosin siitä on vasta viikko ja elämä on yhtä helvettiä koska exäni käy samaa koulua ja on vielä samalla luokassa..käyn amk:ta! Näin exäni ensimmäisen kerran eron jälkeen tänään koulussa ja voin sanoa että se sattui ja kovaa.
Seurustelua kesti melkein kaksi vuotta ja tiedän että rakastan tätä miestä yhä ja tuntuu tosi pahalta kun tietää että ei enää aamuisin herää se sama ihana ihminen siitä vierestä.
Erot on niin masentavia ja jokainen käsittelee ne tosiaan omalla tapaa,ei siihen ole yhtä tiettyä tapaa olemassa.
Itse harkitsin vielä pari päivää sitten muuttavani pois kaupungista,koska tämä missä asun on niin pieni kaupunki että täällä väkisin törmää kyseiseen ihmiseen.
Minulla varmasti kestää kauan että pääsen taas jaloilleni koska tunteet ovat vielä todella vahvat.Minut siis jätettiin julmasti toisen ihmisen paskanpuhumisen takia ja syyt tuli tietenkin minun niskaan.
Pahinta tässä on se että se joka levitti kaikkea paskaa minusta oli paraskaverini,joten menetin myös toisen ihmisen kaiken tämän takia.
mutta,tästä ei ole kun suunta ylös päin vaikka nyt tuntuukin vaikealta.
tsemppiä kaikille eronneille ja jos joku haluaa ruveta mailikaveriksi ja jakamaan kokemuksia enemmän,niin kertokaa se täällä :)
Elämä voittaa vielä

C-85

Nyt tuli hieman minun tilannettani liippaavaa tekstiä.

Lauantaiaamun kunniaksi tuli railakas tieto, että rakastamani tyttöystävä oli edellisenä iltana yhteisen tuttavaporukkamme kanssa bilettämässä ollessaan lähtenyt erään heikäläisen luo yöksi ja pettänyt minua. Oli viimeksi minun tykö ihan tässä viikko sitten ja sitten yhtäkkiä, täysin varoittamatta (suhteen ongelmista ja jatkumisesta puhuttiin kyllä aika vakavasti tuossa pari kuukautta sitten, mutta nyt olimme viettäneet aikaa todella onnellisesti) hän tekee jotain noin sanoinkuvailemattoman hirveää.

En ole nyt pystynyt sen jälkeen ajattelemaan mitään muuta (luonnollisesti) ja alun järkytyksen ja suunnattoman pettymyksen ja epäuskoisuuden sijaan raivo, viha ja katkeruus ovat alkaneet ottamaan paikkaa. Ex katuu kyllä kovasti tekoaan, pahoittelut syvästi heti kyseisestä aamusta lähtien ja on hirvittävissä omantunnon tuskissa (haha, oikein sille, toivottavasti kärsiikin tyhmyydestään), mutta epäkypsyyttään ja teinimäistä ajattelemattomuuttaan nämä eivät sitten sattuneet tulemaan mieleen tapahtumailtana. "Minä pidän nyt kivaa, murehditaan sitten aamulla" oli juoni suunnilleen mennyt. Voi pyhä Sylvi sanon minä tuollaista aivottomuutta. Lopulta ilmeni, että häntä todellakin saattaisi kiinnostaa tuollainen sinkkusekoilu enemmänkin, mutta olisi nyt piru vieköön jättänyt minut hyvissä ajoin eikä pilannut elämääni tuolla käsittämättömän itsekkäällä ja v-mäisellä tempauksellaan.

Olen ollut nämä päivät aivan poissa tolaltani ja kuitenkin pitäisi keskittyä koulunkäyntiin ja muuhun. Selvää on, että mitää vakavempaa naisten kanssa ei tule kaivattua pitkään aikaan ja vielä huomattavasti pidempään aikaan kuin jos suhde olisi päättynyt ilman petosta. Aika näyttää kauanko siinä menee ja millainen on luottamukseni naisia kohtaan tulevaisuudessa.

Olin suhteessamme luvalla sanoen aivan suunnattoman kiltti, avulias, ystävällinen ja kultainen sekä todellakin täydestä sydämestäni siihen panostava ja rakastava poikaystävä ja tässä on palkkio, jonka kaikesta tarjoamastani avusta, tuesta ja lohdusta tarjosin vaikeina hetkinä, joita meillä on paljon ollut. Myöskin minulle sanottiin, että olen liiankin kiltti ja siinä juuri homma yhtyy Hippi-Henkan kokemaan ja sitä on kyllä v-mäistä kuulla. Haluaisin kieltämättä olla vähemmän kiltti ja narusta talutettava helposti nöyrtyvä ja miellyttämisen haluinen lammas, jotta voisin tuoda paremmin omia mielipiteitäni esiin, mutta minkäs sitä luonteelleen voi, kun tällaiseksi on kasvanut...Entistä musertavammaksi olon vain tekee juuri se, kuinka täysillä suhteeseen panostava ja tyttöystävääni kunnioittava olin suhteessani - juuri siksi minä jos kuka en noin julmaa kohtelua ansaitsisi.

Kaikki keskittyminen menee siis tällä hetkellä siihen, että saan taas ruoan maistumaan ja kouluasiat hoidettua. Toivottavasti ajan mittaan asiaan tulee etäisyyttä sen verran, että elämän rytmi normalisoituu edes jollain tapaa. Olo on vain nyt niin kertakaikkisen petetty ja musertunut. Suuresti arvossa pitämäni parisuhteen arvot on poljettu lokaan raskaimman kautta. Selväähän on, ettei tuollainen pahuksen itsekäs ja ajattelematon tapaus ansaitse näin hyvää miestä - hyvä jos minkäänlaista. Aina meitä kilttejä sorretaan, mutta ne naisia nyrkin ja hellan välissä pitävät hirviöt, joilta ei apua kotitöihin kuulu, senkun porskuttavat. Sellainenko sen miehen pitäisi olla?

tgb

...eiköhän se kuitenki selviä vahvemmasti elämässä eteenpäin, jolla on päätä ja sydäntä. Elämä voi satuttaa ja tuntua kurjalta, mutta luulen, että jos niiden tunteiden antaa tulla ja ajallaan mennä... niin ne on vahvistaneet. Pääasia, ettei heitä itsekin pyyhettä kehään tyyliin mitä väliä... Aina on väliä, eikä itseään kohtaan kannata rikkoa, sit hajoaa vaan lisää... Toisten tekemisiin et voi vaikuttaa, omiin voit.

Kattie

Erottiin ihan vasta, 2 vuotta olisi tullut täyteen tässä kuussa. Muutin tän miehen perässä 500 km päähän ystävien ja sukulaisten luota, enkä tuntenut ketään täältä. Nyt hän sitten jätti minut, syynä ettei hän jaksa enää seurustella, että hän on väsynyt tähän suhteeseen. Meillä on ollut tosi paljon vaikeuksia, mies on pari kertaa erehtynyt suutelemaan toisten naisten kanssa, asuttiin yhdessä 1,5v. ja muutettii erilleen elokuussa 07. Ja nyt sitten lopullinen niitti. Tavallaan sitä oli jo tuudittautunut ajatukseen että jossain vaiheessa ero tulee. Paljon tappeluita, riitelyä, nahistelua, erouhkailua (tositosi typeriä!), syyttelyä, mustasukkaisuutta... Mutta niiiiiin paljon kaikkea hyvää, joka koskee kun sitä ajattelee! Tuntuu ettei itkusta tule loppua. Ja täällä "vieraalla" paikkakunnalla olen asustanut 1,5 v. ja silti täällä ei ole ketään läheistä ihmistä joka tulisi ja lohduttaisi. Kaikki ne asuu siellä 500 km päässä. Mä en oikein tiedä mitä tekisin. Tää on vaan niin tuskallista, uskomattoman tuskallista. Toivottavasti tästä selviää, joudun yksin käymään läpi kun ei ole oikein kelle puhua. Toivottavasti en hajoa kokonaan. Kriisikeskusta olen harkinnut, mutta en tiedä, onko voimia sinne asti lähteä. Tekisi vain mieli ottaa puhelin kouraan ja soittaa hänelle ja kertoa pahasta olosta. Mutta ei se taida olla järkevää. Vaikka hän sanoi että haluaa olla ystäväni, mutta en tiedä pystynkö siihen. Yksinäisyys raastaa...

ehjätty

Parempi tehdä jotain kuin hajota. Hajoaminen on huono vaihtoehto :) Pakko siis löytyä voimia.

Mike30

Kuulostaa niin tutuilta ihmisten kertomukset. itselläni on erosta noin 6kk aikaa. 5 ja puolen vuoden seurustelusta. Luulin että olin löytänyt sen oikean. Kun sitten kävi ilmi että naiseni ei haluakaan enää seurustella meni koko elämä uusiksi, nyt pitäisi tottua olemaan yksin, suunnittelemaan lomat, matkat, mökkien vuokraamiset, kaikki mitä nyt parit suunnittelee yhdessä. ei osaa tehdä oikein mitään yksin kun on niinkin kauan tehnyt kaiken kahdelle. Meillä ei tosin lapsia ollut joten ehkä mun ongelmat eivät tunnu aivan niin murskaavilta kuin perheellisillä pareilla jotka ovat eronneet. Olemme vielä ystäviä, viestejä ynnä maileja vaihdellaan, se on ehkä auttanut mutta välillä tuntuu että se vain lisää tuskaa. Olen aloittanut uuden harrastuksen, tanssitunneilla käynnin mutta välillä tulee olo että mitä helevettiä mä täällä teen heilumassa. Hammasta purren pitää käydä töissä, millään ei välillä tunnu olevan mitään merkitystä. Tiedän että tässä ei auta kuin sitkeys, odotan vain sitä aamua kun herään yksin ja huomaan etten enää kaipaakaan exääni. Viimeviikolla koin ensimmäisen onnellisuuden tunteen aikoihin, join aamukahvia parvekkeella, arska paistoi nätisti ja kaikki tuntui selkeältä ja kirkkaalta. Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan, ei suuria suunnitelmia. Ehdottaisin Kattielle että muuttaa takaisin kotiseudulle missä vanhat ystävät jne on mutta se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. luulisin kuitenkin että vieraalla paikkakunnalla asuminen jo itsessään muistuttaa sinua vanhasta suhteesta etkä pääse siitä eroon niin kauan kuin siellä oleilet.

sohvis

Hei.Tuttu juttu.Itse kokenut eron,kumppani häippäsi noin vaan,voitte kuvitella miltä tuntuu
vuosien yhdessäolon jälkeen,hylkää kuin käytetyn luutturätin.Siitä ei toivu koskaan.Uuden
naissuhteen luominen ei ole tollasen kokemuksen jälkeen helppoa,ei voi luottaa ja uskoa edes
itseensä.Tsemppiä teille kaikille,ketkä olette joutuneet kokemaan eron tuskan.Älkää heittäkö
"pyyhettä kehään",eihän sitä koskaan tiedä,mitä huominen tuo tullessaan,ehkä sen todellisen
onnen,tapaat sen todella oikean.

Jupecsadxxzczxc

Kuinka selvitä avioerosta - Vinkkejä avioerosta selviytymiseen | Artikkelitietokanta

tessulandia

Jotkui toipuu kun lyö oven kiinni ja lähtee lätkii toiset ei koskaan,paljon riippuu itsestä me kun ollaan kaikki erilaisia

insight

Löysin toisesta ketjusta mielenkiintoisen näkökulman suhteista. Liitän tähän:

""
Suhteissa, kuten elämässä yleensäkin, ongelma on se että opimme jo lapsuudesta lähtien ajatuksia mm siitä minkälaisia meidän tulisi olla ja miten meidän tulisi käyttäytyä. Kopioimme siis roolin jota alamme esittämään. Mutta koska se on vain rooli, niin myös suhteista tulee teatteri, eli epäaito, siis valhe. Tavallisesti tämä tapaoppi on tapahtunut jo niin nuoresta lähtien ja niin kauan, että ihminen uskoo olevansa se henkilö, joksi hänet on kasvatettu. Parisuhteissa siis esitellään rakkautta, mutta se ei ole aitoa.

Suhteet eivät ole ainoa asia mihin ulkoiset ajatukset vaikuttavat, sillä nämä ulkoiset ajatukset alkavat ohjaamaan myös elämän suuntaa, ja vähitellen oma tahto vajoaa tiedottomuuteen.

Olin itsekin eron jälkeen aivan rikki ja tosi hämmentynyt, enkä tiennyt mitä tehdä. Kompastuin sattumalta kirjaan, jonka avulla sain selkeyttä mieleeni, ja ymmärsin miten, niin suhteissa kuin elämässäkin, opitut ajatukset vaikuttavat meihin. Kirja kuvailee ajatusten ja mielen toiminnot todella tarkalla tavalla, ja antaa työkalut joiden avulla tulee tietoiseksi omasta itsestään, sekä omasta alkuperäisestä tahdostaan. Kirjan nimi on Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja ja voin sanoa että omalla kohdallani olen saanut aitoa toimivuutta elämääni. Se on kyllä vaatinut kovaa työtä itseni kanssa, mutta tuloksena on elämä jota tahdon. Kannattaa lukea! Tilasin kirjan täältä: Alkuajatus - Elmn pieni ksikirja ""

marsilla

Avomieheni jätti minut 10 vuoden jälkeen. Matto vedettiin alta. Menetin ex mieheni lisäksi hänen sukulaisensa. Onneksi opiskeli tuohon aikaan ja sain asua koulun asuntolassa 2 kuukautta. Mitään en paljon noista ajoista muista mutta surkea olin ja asuntolassa vietetyn yksinäisyyden ja jatkuvan sairastelun muistan, opinnoista en mitään. Kun olin toipunut pahimmasta järkytyksestä aloin etsiä asuntoa ja pääsin aika pian omaan pikku yksiööni, seuranani (onneksi) rakas kissani, joka auttoi osaltaan eroprosessissa. :) Erosta on nyt noin puolitoista vuotta ja ikävöin exääni vieläkin kovasti. Hän tulee uniini ja viikonoppuna saunan lauteilla häntä muistelen ja joskus menee kokonainen viikonloppu häntä kaivatessa. Surun ja vihan tunteiden tilalle on tullut ikävä ja syyllisyys. Toisaalta olen onnellisempi kuin koskaan. Yhdessäolomme aikana sairastuin masennukseen, mikä osaltaan kertoi parisuhteestamme. Eromme jälkeen en ole ollut masentunut ja vaikka ero olikin shokki. En ole ollut kenenkään kanssa eron jälkeen ja en harrasta yhden yön juttuja. Läheisyyttä kaipaan ja rakkautta , mutta vastaan ei ole tullut sopivaa miestä jonka kanssa olisi synkannut. Suhteeni miehiin on tällä hetkellä vain kaverillinen. En uskalla päästää miehiä lähelle, senkään takia että kaipaan paljon vielä exääni. Loppuuko tämä loputon kaipaus joskus, ja jos saisin uuden mahdollisuuden exäni kanssa, jos hän seisoisi oveni takana joku päivä.. en tiedä mitä tekisin, ottaisin varmaan takaisin... Hänellä on ollut toinen nainen erostamme lähtien ja mietin että merkitsikö hänelle meidän 10 vuotta mitään jos pystyy siirtymään lennosta uuteen suhteeseen. Ja syyllisyyttä tunnen niistä kaikista virheistä, teoista ja sanoista, kun olisin voinut tehdä toisin, olisimme vielä yhdessä. Hän ei halunnut parisuhdeterapiaa, hän halusi uuden naisen, minä olisin halunnut jatkaa ja yrittää.

jätetty

[QUOTE=MsJones;7731405]Sinkkuelämää on takana puolitoista vuotta, erosin pitkästä suhteesta. Melkein heti erottuani tapasin miehen johon ihastuin ensinäkemältä ja pidemmän päälle kovasti rakastuin. Mies ei halunnut sitoutua minuun mutta jatkoi epämääräistä suhdettamme silloin tällöin tapailua ja tätä jatkui vuoden päivät. Välillä mietti vakavampaa suhdetta kanssani, mutta veti puheensa aina takaisin ja vetosi siihe ettei pysty seurustelemaan.

Tässä taannoin sain kuulla että nykyisin hän seurustelee ja toivo jota olin elätellyt siitä että jonain päivänä hänet vielä saisin romahti. Sydän särkyi pahsti ja tuntuu vain niin epäreiluta, että kaiken sen jälkeen mitä on kokenut, nyt käy näin! Uskomatonta on että tämä aika on nyt paljon vaikempaa kuin se mitä elin pitkästä suhteesta erottuani! Auttakaa; kuinka kauan vie että sydän tästä topuu? Tällä hetkellä tuntuu siltä ettei koskaan...[/QUOTE

Tekstisi on aivan kuin minun kynästäsi. Erosin 18 vuoden avioliitosta ja samantien löysin elämäni miehen. Tai niin ainakin luulin. Mies oli myös eronnut samoihin aikoihin kanssani. Rakkautemme oli kiihkeää ja aitoa, mutta loppujen lopuksi ero tuli miehen aloitteesta. Meillä oli vaikeita aikoja suhteessamme, mutta minä luulin loppuun asti että niiden yli päästään ja ollaan loppuelämämme yhdessä. Seurustelimme siis 3 vuotta ja vuoden vaihteessa mieheni sanoi, että tämä oli tässä.

Siitä asti olen itkenyt ja surrut, lähetellyt kaipaavia viestejä ja haluaisin aloittaa kaiken alusta. Myös minulle tämä ero on ollut sata kertaa vaikeampi kuin avioliitosta. Mietinkin, että surenko nyt samalla kertaa näitä molempia eroja vai mitä tämä on??

En osaa sanoa miten kauan vie ennen kuin tästä toipuu...todennäköisesti vielä kauan. Nyt on vasta 3 kuukautta mennyt. Exälläni on nyt jo uusi nainen kierroksessa ja elättelen edelleenkin toiveita, että tuo suhde olisi hänelle pelkkä laastarisuhde ja ennemmin tai myöhemmin hän huomaisi kaipaavansa minua ja haluaisi aloittaa kaiken alusta. Onko tällaisessa haikailemisessa mitään järkeä????

Jokuihanmuuvain

Sama homma minulla. tyttöystävä kiristi omalla hengellään jos jätän ja oli myös todella mustasukkainen luoenne. Kilttinä jäin. Lopulta salaa soitin terapeutille kun olin ihan loppu ja se neuvoi että jokainen on vastuussa omasta hengestään ja lähe kun viellä voit. Seuraavana iltana pakkasin vaateet yhteen roskapussiin ja jätin kaiken taakse.minulla oli vain se roskapussi. Sitten aloitin pikkuhiljaa kavereiden tukemena nousun ylöspäin. hankin sen asunnon sattumusten kautta mistä olin aina haaveillut. Vaihoin työtehtäviä ja elin elämää. Reissasin,juhlin ja hankin pikkuhiljaa uusia ystäviä vanhojen rinnalle. Nyt 3 vuoden jälkeen olen vielläkin sinkkuna mutta hienoa on ja nyt vasta käynnyt miettimään että uskaltaisiko sitä jo hiljentää vauhtia. Opin kalliin läksyn aikoinani mutta se kannati, en olisi oppinut koskaan nauttimaan elämästä ilman sitä. Joskus miettinyt kirjan kirjottamista asiasta mutta se on jäännyt


Ps. Eka mietin että olisin heittänyt kihlasormuksen mereen mutta päädyin myymään sen. Sitten pidimme kavereiden kanssa ikimuistoiset juhlat niillä rahoilla, siinä vaiheessa pääsin asian yli. En tiedä miten se sormuksen myyminen pöytälaatikosta pois auttoi mutta kai se siellä hiljaa ja salaa kummitteli ja miksi niillä rahoilla oli pakkoa juhlia.