pahalta tuntuu

Olemme seurstelleet viisi vuotta. olimme 16-vuotiaita kun aloimme seurustelemaan. olemme taistelleet suhteemme kestämisen vuoksi (välimatka, vaihtuvat elämäntilanteet, hankalat perheet... ei mitään pettämiskiemuroita). sain kuitenkin tietää, että avopuolisoni kävi panemassa toista naista kaverinsa luona. tämä oli kännipano. olemme muuttaneet yhteen vasta muutama kuukausi sitten ja olen elänyt onnellisinta aikaa elämässäni. olin varma, että hän on se oikea. hän oli kuulema aikonut kosia jouluna (tieto siitä koskee vielä enemmän).
uskon hänen katuvan ja olen aina luottanut häneen 120 %. en aio tehdä mitään nopeaa, radikaalia ratkaisua. olemme nähneet vaivaa yhdessäolon eteen, enkä halua heittää kaikkea raivopäissäni pois. uskon, että hän on sitä harvinaislaatuista joukkoa, joka oppii virheistä. itse olen aikoinani oppinut.
olenko typerä, jos haluan antaa anteeksi?

passing by...

Teet oikein jos et hätiköi! Olen avioliitossa ja taustalla on 9 vuotta yhdessäoloa, joskin naimisiin mentiin varsin äskettäin.

Itse miehenä ymmärrän puolisosi. Itse en ole pettänyt, mutta on useita kertoja jolloin se olisi ollut mahdollista. Satunnaisia houkutuksia tulee vastaan, se on varma. Joskus tilanteet ovat hyvinkin tukalia ja monesti mietin mitä tarvitaan kynnyksen ylittämiseen.

Tuon ajatuksen pyrin syrjäyttämään, ja se onkin helppoa kun ajattelee turvaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta joka on syntynyt pitkän yhdessäolon ansiosta. Sitä ei kannata heittää hukkaan hetken mielijohteesta.

Anna anteeksi, olen itse saanut anteeksi useasti ja se on kasvattanut.

Murrettu

Olen seurustellut kaksi vuotta poikaystäväni kanssa. Sama tarina melkein kuin "pahalta tuntuu". kirjoitti. Poikaystäväni ei mennyt sänkyyn, mutta meni rajan yli. Itse tiedosti pettäneensä, oli lähellä suutelemista, joka kuulemma olisi voinut aivan hyvin tapahtua. Lisäksi mukana oli hiplausta ja köyrimistä.
Katuu paljon ja pelkää menettävänsä minut. Miten näin voi käydä? On oksettavaa, että ihmiset oppivat muka aina tällaisten tapausten kautta. Miten sitäpaitsi voi oppia ettei saa pettää? Eikö sen pitäisi olla jokaisen selkäytimessä ja eikö jokaisella tulisi soida hälytyskellot, jos joku tulee jotain edes ehdottelemaan, että "minä rakastan omaa kultaani".
En tiedä mitä tilanteessa tekisi. Monta vuotta olemme taistelleet yhdessä olosta ja rakastaneet enemmän kuin kukaan tässä maailmassa. Nyt kun kaikki olisi hyvin, on samapaikkakunta, omat elämät mutta yhteisolo on helpompaa, minusta tuli itsestäänselvyys.
Vihaan tätä maailmaa. Tämä on ruma!