Taas sinkkuna

En ole koskaan elämässäni käynyt tällä palstalla. Nyt tuntuu, että haluaisi vaihtaa ajatuksia, eikä tutuille oikein halua näistä puhua. Näin yli nelikymppisenä kun ""joutuu"" taas sinkuksi, ei kaikki tunnu oikein menevän jakeluun. Suru on suuri, vaikka suhde oli raskas ja vaikea. Mihinkään ei osaa lähteä, istun koton ja itken. Päällimmäinen ajatus on, ettei elämällä ole enää mitään annettavaa. Tuntuu raskaalta ja hallitsemattomat itkukohtaukset tulee vähän väliä. Lapset on maailmalla, eikä heitäkään tälläisellä asialla halua rasittaa.
Halusin aina että mieheni olisi paras ystäväni, mutta niin ei käynyt. En jaksa nyt muiden ystävien seuraa ja kuitenkin tuntuu, että yksin ajatustensa kanssa on kohta kuollut.
Miten te muut jaksatte?

consuelo

Tuttuja tunteita, mutta ihme kyllä, vanha sanonta siitä, että mikä ei tapa, vahvistaa, pitää paikkansa. Oma ukkoni vaihtoi toiseen 25 avioliittovuoden jälkeen. Luulin, että ihan varmasti kuolen, edessäpäin ei ollut kuin mustaa. Ilman lapsia ties mitä olisin keksinyt. Selvisin vähitellen, hirveän itkun jälkeen tuli lopulta päivä, jolloin joku hauska sattumus nauratti. Eron jälkeen oli kova hinku löytää joku, ihan kuka tahansa, ja ehdin jo kihloihinkin, kunnes huomasin, että sillä lähtökohdalla ei mikään suhde toimi. Täällä istun lauantai-iltana ihan yksin, ja olen tyytyväinen elämääni. Ei onni ole lopultakaan kiinni toisesta ihmisestä, ensin pitää pärjätä itsensä kanssa. Kukaan muu ei voi pelastaa meitä itseltämme. Kuuntele itseäsi, tee asioita, joista nautit, arvosta itseäsi! Aurinkoisia päiviä sinulle!

kataja

Kylläpä luin kirjoitustasi, kuin omaa elämääni olisin katsonut taakse päin. Noin minullekin kävi, olin vain viisi vuotta pitempään aviossa ja kihloihin en eron jälkeen ole ehtinyt.
Vanha totuus, että aika parantaa haavat, pitää tässäkin paikkansa, vaikka sitä ei eronhetkellä mitenkään jaksa uskoa..
Erostani on muutama vuosi, voin jo sanoa nauttivani elämästäni vaikka en olisi sitä ikinä aiemmin uskonut.
Toki miestä kaipaan elämääni mutta en minkälaista tahansa...
Mikä ei tapa, se vahvistaa.Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan, nautitaan jokaisesta päivästä, aina löytyy jokin ilonaihe. Suremalla ja valittamalla elämä on kovin ikävää..
Hyvää ja aurinkoista mieltä kaikille.

Taas sinkkuna

Kiitos ihanista ajatuksista. On se ihmeellistä, miten se helpottaa pelkästään se tieto, että muillakin on ollut vaikeaa, he ovat selvinneet ja se, että joku tietää minun ongelmistani. Joku tuntematon ymmärtää ja lohduttaa, eikä ulos mennessä ole sitä pelkoa, että koko kylä tietää, kuinka kärsin. Jostain syystä olen sellainen ihminen, joka itkee itkunsa yksin ja kaupassa hymyilen ja tuttavat sanoo : sinä olet sitten vahva ihminen.
Oikeasti aika kuluu vielä pääasiassa itkien ja sydän tuntuu tosi raskaalle, mutta varmasti se päivä koittaa, niinkuin koitti teilläkin, että suru on ohi. Kiitos ihanista ajatuksista ja iloisia ja aurinkoisia kevätpäiviä teillekkin :).

Esa

Taas sinkkuna:

Hyviä ajatuksiahan sitä jo tuli tuossa ylempänä. Ja sama täällä, tunnen hyvin tyhjyyden tunteen, joka on sinullekin juuri nyt ajankohtainen. Mutta myöskin minä voin vakuuttaa sinulle, että se on vain yksi vaihe koko prosessissa. Se vain kuuluu siihen ja loppuu sitten, kun olet surrut ja murehtinut tarpeeksi.

Henkilökohtaisesti uskon, että kevät on se raskaampi aika tällaiselle. Kesä edessä ja se pitäisi viettää yksin.
Mutta mutta… kesästä voi saada paljon irti, yksinkin! Muistan kerran, kun olin samassa tilanteessa kuin sinä. Ostin maalia ja tapettia, korjailin asuntoni ja kalustelin sen uudelleen. Näin myös edessäni kuukauden loman. Loman, jonka jokaisesta vaiheesta pystyin päättämään ihan itse! Päivät olivat ensin hieman ylösalas, väliin otti pattiin, kovastikin, mutta kevään aurinko myös piristi välillä ja siitä se sitten taas lähti, pikku hiljaa.

En tietenkään yritä kehoittaa sinua panemaan elämääsi risaiseksi, mutta kyllä sieltä mustasta löytyy myös jotain valoa! Elämä tarjoaa koko ajan mahdollisuuksia, ei muuta kuin tarttua, sitten kun tunnet, että olet valmis ottamaan ne vastaan.

Muistatko ajan, ennen kuin aloitit suhteesi? Mitä harrastit silloin? Tai mitä olisit halunnut harrastaa? Nyt sinulla on siihen taas mahdollisuus. Itse aloitin taas uimaan. Olen aina pitänyt siitä kovasti. Esim. viime viikolla kävin joka päivä, ennen töiden alkua uimassa ja käväisin lauantainakin huiskimassa 500 metriä. Suosittelen lämpimästi ja voin kertoa tästä lisääkin, jos sinua sattuu kiinnostamaan.

kataja

Hei,tiedätkö että on itkettävä silloin kun itkettää, se helpottaa ja kyllä ne kyyneleet ajan kanssa kuivuvat.
Minäkin ajattelin naimisiin mennessäni että yhdessä eläkepäiviä vietetään.. mutta niin ei käynyt, ""peruttiin se yhteinen hautapaikkakin"".
Kannattaa kyllä jonkun, tuttavan, ammatti-ihmisen tms. kanssa puhua, se selkeyttää ajatuksia kummasti ja totuushan on se , että jaettu suru on puolitettu suru (ja jaettu ilo on kaksinkertainen ilo)
Lenkkeily ja muu liikunta auttaa, hyvä fyysinenkunto auttaa jaksamaan henkisiä paineita paremmin. Kyllä vieläkin muistan kuinka kävelin pitkiä lenkkejä ja pelkäsin tuttuja tulevan vastaan kun kyyneleet valuivat naamaa pitkin.
Minä olen ajatellut että minulla on tällainen elämä. Olen todella kiitollinen avioliiton ihanista vuosista.Nyt on jatkettava tästä eteenpäin ja tehdä elämä niin hyväksi kuin mahdollista.
Kun pysähtyy miettimään mitä hyvää on, niin varmasti niitä hyviä asioita löytyy paljon. Minä löysin vasta eron jälkeen luonnon ja sen kauneuden, itsepohdiskelu myös kasvattaa, pian huomaatkin olevasi ihmisenä vahvempi..
Voimia sinulle, sitä tarvitset..Kirjoita tuntemuksiasi vaikka tänne tai päiväkirjanpitokin on hyvää terapiaa.

Taas sinkkuna

Kuka vielä väittää, että maailma olisi täynnä kovia ja kylmiä ihmisiä?? Tällä palstalla tuntuu olevan väin lämpimiä, välittäviä, empaattisia ja ihania ihmisiä :). Olen usein miettinyt, miksi ihmiset roikkuvat netissä, mutta en koskaan tiennyt, että täällä ""tapaa"" tälläisiä ihmisiä. Tämä on oikeasti tosi lohduttavaa!
Vielä on ulosmeno vaikeaa. Joittenkin tuttavien naamasta tuntuu vahingonilokin näkyvän, tai sitten se omaa kuvittelua. Pariskuntien näkeminen on jotenkin ahdistavaa. Tuntuu, että minussa on jotain vikaa, kun olen yksin. En silti enää niinpaljon itke.

Olen kyllä saanut palautettua mieleen elämän ennen tätä suhdetta ja siinä oli tosi paljon hyvää. Paljon huonoja hetkiä on hyvin muistoissa ajalta tämän miehen kanssa. Loppujen lopuksi tottumus toisen ihmisen läsnäoloon on kai se pahin. Kun jää yhtäkkiä aivan yksin, se tyhjyys, mistä Esa puhuit, on ihan käsin kosketeltava. Kuitenkin jollain lailla pelkäsin miestäni, mutta nainen kuulemma hakee samanlaista miestä, jollainen oli oma isä ja minä pelkäsin isääni lapsena.
Hän ei ollut väkivaltainen, mutta äkkipikainen, kuten exäni ja sai aikaan sen, että aina oli vähän varpaillaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se varuillaan olo oli ihan kotoisan tuntuista lapsuuden jälkeen.

Sain vielä viimeisen ja ehkä pahimman loukkauksen tekstiviestinä viime viikolla tältä exältäni ja toisaalta se helpotti, toisaalta aiheutti kauhean vihan. Mutta ikävä helpotti, kun pystyin ajattelemaan, että tälläiseen kylmään ja sydämettömään ihmiseen olen ollut korviani myöden joskus rakastunut. Toisaalta inhoan sitä omaa ikävääni. Kuinka tuollaista voi ikävöidä? Sitä yrittää tahallaan muuttaa ne tunteet vihaksi, niin on helpompaa.
Kesän tulo oikeasti surettaa. Kesä yksin ei ole kiva ajatus. Olen muuttamassa paikkakuntaa ja odotan sitä innolla, koska silloin on niin paljon puuhaa, että ei varmaankaan ehdi ajatella enää muuta ja toivottavasti into omasta uudesta asunnosta vie surunkin pois.

Mietin sitäkin, uskaltaako koskaan enää aloittaa uutta suhdetta. Pelko tälläisestä sydämen kivusta toistamiseen on hirveä. Ajatus siitä, että olisi loppuelämän yksin, ei sekään houkuta. En ole vielä ikäloppu ja tunnen kaipausta halailuun ja toisen ihmisen lämpöön.

Tiedän jo kyllä senkin, että jonain päivänä tämä suru on vain haalea, kaukainen muisto ja mietin, mikä siinä erossa niin itketti (positiivisuutta ;)). Kiitos teille lämpimistä ajatuksistanne, hyvistä ohjeista, tuesta ja lämmöstä, joka tulee ihan tänne sisälle asti :).

Esa

Taas sinkkuna:

En sinuna tuhlaisi aikaa turhiin mietteisiin. Elikkä mitä sillä on väliä tässä vaiheessa, tuletko joskus tulevaisuudessa solmimaan uuden suhteen, vai et? Sinulla on juuri nyt menossa uusi vaihe elämässäsi ja täysi työ niissä haasteissa. Askel kerrallaan, suhtaumisesi uusiin suhteisiin asettuu kyllä sille paikalle, mille se kuuluukin, aikanaan.

On totta, että eron hetkellä sen huomaa, mitä ei jää kyllä vanhassa kumppanissa kaipaamaan ja totta kai, pientä vihaakin siinä voi tuntea - ja saakin.

Minulla on takanani 7 vuotta kestänyt suhde, joka loppui yllättäen. Elimme tasaista elämää ja kaikki oli ihan hyvin. Ehkä liiankin hyvin - emme kestäneet sitten pieniä vastoinkäymisiä. Pikku riidasta kehittyi myrsky vesilasissa ja se vaan jotenkin muutti suhteemme ja erohan siitä sitten seurasi.

Muistan yhä, selvästi, nyt 14 vuotta myöhemmin, kun makasin patjalla, uuden asuntoni lattialla ja kuuntelin yön ääniä. En halunnut rikkoa yhdessä rakentamaamme kotia, vaan otin mukaani vain jotain henkilökohtaista, musiikkia ja vaatteita. Tuntui hullulta maata siinä ja miettiä, mihin tuli hukattua 7 vuotta elämästä. Kyllä, tuntui, kuin olisin hukannut ne, sillä sillä hetkellä en nähnyt koko hommassa mitään järkeä.

Mutta kaikkeen saa etäisyyttä, ennemmin tai myöhemmin. Nyt muistelen sitä aikaa lämpimällä sydämellä. Se aika oli hienoa ja siinä oli oma hohtonsa. Vain se loppu on pieni tarha liinalla.

Mutta kuten jo sinulle kerroin, siitä se sitten taas lähtee pikku hiljaa ja huomaat, miten vahva ihminen loppujen lopuksi on. Ongelmat vain tuntuvat aina kaikkein suurimmilta, silloin kun ne ovat omalla kohdalla.

Ymmärrän sinua kuitenkin hyvin. Se tyhjyys on alussa tosi rankka. Kaikki ystävätkin ovat niitä yhteisiä, joista katoaa automaattisesti puolet. Ja kaikille pitäisi olla selittämässä, mitä tapahtui, eikä ketään viitsisi vaivata, puhumalla sydänsuruistaan.

Uskon, että muuttosi uudelle paikkakunnalle on käänne, joka tekee sinulle vain hyvää ja uusi, OMA asunto aina hieno juttu. Kun kerran alat uuden elämän, ala se kunnolla!

Taas sinkkuna

Kiitos Esa! Niin minäkin uskon. Hämmästyttävää kyllä, nyt jo tuntuu, että jokainen päivä on askel parempaan.
Kevät koittaa, aurinko paistaa, kesä tulee ja ihmisen murheista pienin on se, onko miestä vai ei!!
Värjäsin hiukset, ostin uusia vaatteita, huomenna menen ystävättären kanssa kaupunkiin ja lauantaina konserttiin.

Alan miettiä, mitäs siinä miehessä oli kaivattavaa....ei mitään :)!!

Onnellinen jälleen, yksin

Selkä suoraksi, pää pystyyn ja hymyä huuleen ja uutta elämää päin, jalat maassa, mieli keväässä. itseäsi arvostaen.
Mieti mitä elämältäsi haluat ja pyri toiveitasi kohti. Murheet on käytävä läpi, mutta älä jää niihin asumaan. Selvisin minäkin, siis sinäkin!

Esa

Taas sinkkuna:

Noniin, siitä se taas lähtee! Ja joissain vaiheessa tunnet sitten, miten hienoa on hengittää! Ajatte tätä viestiä, kun vedät keuhkohisi raikasta kevätilmaa!

Oma eroni johti myös muihin elämänmuutoksiin. Päätin pitää pienen tauon tupakanpoltossa. 5 vuotta myöhemmin ajoin moottoripyörällä pientä metsätietä ja tunsin lehmänpaskan hajun. Hengitin syvään ja nautin tästä jumalaisesta, keväisestä paskanhajusta. Olin saanut hajuaisitini takaisin! Tai siis huomasin, yllättäen, että hajuaistini oli ollut piilossa monta vuotta ja nyt, yhtäkkiä tunsin jopa nurmikon kasvun nenässäni. Sen jälkeen nämä hajut ovat olleet minulle todella tärkeitä ja analysoin salaa uusia ihmisiä jo tuoksujen perusteella.

Ihmiselle riittää joskus yllättävän pienet jutut. Niiden oivaltaminen taas voikin olla sitten vaikeampaa.

Minusta tuntuu, että sinä olet hyvässä vauhdissa ja todennäköisesti tulet oivaltamaan paljon lisää lähiaikoina.

Keep on rocking in the free world!

Sisar hento...

Yritä vaan jaksaa lähde vaikka kuuntelemaan 1.4. Marion Rung Rav. Rodeo, Vantaa klo 19.00 alkaen

Tipi-tii-tipi-tipi-tipi-tii kevät on vallaton tipi-tii-tipi-tipi tipi-tii lintunen kertoi sen...

Minäkin olen siellä ja varmasti moni muukin ja kenties se komea tanssittajakin, joka vie sut mukanaan tanssin pyörteisiin. Herrasmiehiä on vielä maailmassa, usko pois!

Tanssimaan tanssimaan... kyllä sä jaksat!

aviossa

Eiköhän me kaikki saada enemmän kuin ansiomme mukaan.
Vaimo kuorsaa...itse odotin paljon ennemmän.
Ensin lämmittely, sitten eka kíerros ja sitten ... pienen latautumisen jälkeen toinen.
Oikeesti se taitaa vihata minua ja vain tyydyttää itsensä minua käyttäen, minimaalisesti, 2 viikon välein.
Tulee vain naitavaksi ja pysyy etäisenä. Ihan vaan muka minua tyydyttääkseen tai itseään. Paskat. Tämä ei ole sen arvoista.

Juuri eronnut

Kovinpa tuntuu tutulta. Itku tulee vähän väliä, varsinkin taas tänään, kun vein lapset yöksi isänsä luokse. Ei ole ketään, kelle puhua. Kun tulee oikein huono hetki, niin ajattelen, miksi oikein erosin. yli 20 v saman miehen kanssa. Katsoin, kuinka kavereilla suhde vain parani vanhetessaan, me vain kasvoimme erillemme. Ero oli suuri helpotus, jo lastenkin takia, mutta kun ei ole ketään, ei turvallista olkapäätä mihin painaa päätä, ei ole ketään, joka tukisi. Voit puhua, kirjoittaa, itkeä, mutta kun olkapää puuttuu, niin millään ei ole mitään väliä.

Itse olen epäonnistunut niin monessa asiassa viimeisten vuosien aikana, että alan jo uskoa, että olen syntynyt huonojen tähtien alla ja haluaisin välillä lopettaa kaiken ja tänään ajattelin muuttoa toiselle paikkakunnalle. Ainakin ihmiset vaihtuisivat. Minulla oli pitkään hyvä ihmissuhde vuosia kestävä ja halusin uskoa, että meistä tulee jotakin muuta kuin vain hyvät ystävät. Mutta niin ei vain taas käynyt. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään syytä jatkaa nykyisellä paikkakunnalla ja saan voimia siitä, että olen ajatellut muuttaa paikkakuntaa. Helppoa ei ole. En tiedä, kuinka selviän yön yli, aina kuitenkin on uusi päivä saapunut ja huomenna saan taas lapset luokseni.

Kirjoituksesi lohdutti, vaikka tiedän, etten voi enempää tehdä kuin muutama sana. Toivon, että löydät uuden lämpimän antoisan ihmissuhteen, jossa molemmat olette tasavertaisia.

Mukavaa kevään odotusta.

liisukkavaan

vaikka erosta on kauan, en vieläkään voi sanoa että olisin päässyt omaan elämään kiinni. Kyllä kannattaa aina pyrkiä kohti uutta päivää ne kuka siihen pystyy, se on paljon helpompaa kuin jäädä miettimään yksin arjen suruja. Kyllä tälläkin lailla pääsee eteenpäin mutta ei se takuulla ole niin kivaa kuin niillä jotka osaavat jättää eilisen taakse ja luottaa huomiseen.

Eräs optimisti

Ei kukaan voi jättää eilistä taakseen aivan noin vain jos tunteet ovat mukana.Elämä jatkuu mutta jos on kokenut jotain tosi syvällistä mitä myös rakkaudeksikin kutsutaan niin siitäpä on vaikeaa päästä eteenpäin jos suhde päättyy. Tyhjän päällä olet kyllä pitkän aikaa vain muistot lohtunasi ja toiveenasi. Mutta pää pystyyn vaan ja kohti huomista :o

liisukkavaan

onhan se niinkin. yleensä suunnittelen kovasti kaikkea mutta ei saa aikaiseksi ottaa askelta kohti uutta. tai sitten joskus olen ottanut liian nopeita askeleita kohti uutta ja saanut toisen säikkymään. silloin varmaan on sen virheen tehnyt että siirtää edellisen suhteen erheet seuraavaan. optimisti on kyllä hyvä piirre luonteessa. oli nimimerkissäsi.

eräs optimisti

Ole hyvä vaan. Tuttu tunne minullekin,tuntuu ettei halua eikä jaksa ryhtyä mihinkään uuteen. Eihän siitä mitään kuitenkaan mitään tulisi,uutta surua vaan.Olen vaan sitten ottanut itseäni niskasta kiinni ja lähtenyt ihmisten ilmoille ja yllättäen olen löytänytkin uuden ystävän. Nyt tämäkin suhde on päättynyt, mutta luotan kyllä,että ystävä löytyy taas jonain päivänä. Toivoa ei saa heittää.Yksi neuvo vielä:älä koskaan vertaile ihmisiä keskenään, kaikki ihmiset ovat uniikkeja yksilöitä niin hyvine kuin huonoine puolineen.Tsemppiä!

elisabet66

Miten eteenpäin luin kokemuksistasi ja muidenkin luin .Voisin sanoa että sitä on rohkea kun ottaa elämässään riskejä ja uskaltaa elää vaikka ei se helppoa aina olekkaan,kun käy huonosti se ei katso ikää tunteet ovat samansuuntaiset ja kokemukset.Itsellä takana ero avoliitosta ja kokeilu uusio perheestä.Alkuun uskoi et kaikki onnistuu tietysti ,paketissa oli lapsia neljä kappaletta yksi oma loput toisen.Murkkuja ja kouluikäisiä,,,no elämänkokemusta riitti joka suunnalta,,,yhteiset pelisäännöt jäi laatimatta,,,,lopputulos erinäisten vaiheitten jälkeen arki liian vaikeaa elää yhdessä ym roppakaupalla kohtalo koetteli jos voisi näin sanoa....ihmisistähähän nämä asiat oli kiinni,,,,lopulta lähdin pois halusin arkeeni rauhann vaikka miehen kanssa ollaankin vielä eri tavoin kuin ennen...ei tarvitse tapella enää itse-hän kuuntelee sitä vieläkin ....mutta se on hänen asiansa,toisaalta vaikeaa olisi toista jättää jos muutoin asiat sujuu en tiedä,,,,aika sen näyttää miten menee,en tunne itseäni lainkaan epäonnistuneeksi koska kun tekee oikean ratkaisun sen tietää ja elämä on helponpaa....taaksepäin en katso enää vaikka suhteemme jatkuu nyt itse olen oma herrani kuitenkin ja voin pistää oveni kiinni jos tuntuu siltä,Tukea annan kun itsekkin olen valmis siihen....uusio sana on aika vahva sana stitähän se tarkoittaa.....tsemppiä sinulle!

santtu

kyllä tuntuu pahalta mies eka hakkaa ja sit lähtee toisen naisen luo ja viellä soittelee toisen naisen kanssa miten kiihkeetä heillä on