Sinkku vasten omaa tahtoaan

Olen ollut jo kohta viisi vuotta sinkkuna, jos ei nyt oteta huomioon muutaman kuukauden seurusteluntynkiä, ja tuntuu, ettei loppua sinkkuudelleni näy. Välillä kuitenkin jo oikein ahdistaa, kun olen itse hyvin kunnollinen nainen, pitkä ja hoikka ja kauniiksikin ja mukavaksikin kehuttu ja silti joudun olemaan yksin. Haluaisinkin teiltä, rakkaat lukijat, nyt vinkkejä, miten kestätte tai saatte sinkkupäivistänne edes hitusen valoisampia?

Nykyinen kotihiiri

Minä olen ollut kuusi vuotta sinkkuna (pois lukien muutaman kuukauden seurustelut).En usko että kovin äkkiä vastaan tuleekaan ketään miestä, baarielämä kun ei enää jaksa innostaa. Itse olen oikeastaan "tyytynyt" kohtalooni, en jaksa enää murehtia sitä että mistä minulle mies. Huomaan että päivät ovat paljon valoisammat kun ei jää pohtimaan sitä miksi minä en löydä ketään. Pieni masennuspiikki iskee esim. silloin kun kuulen että tuttava, jolla on pitkä suhde päättynyt ja muutaman kuukauden kuluttua hänellä on jo uusi suhde ja elää avoliitossakin jo. Mutta sinkkupäiväni pysyvät valoisina kun pidän itseni "kiireisenä", järjestän itselleni muuta puuhaa enkä istu yksin kotona. Minun mielialani ainakin vetää paljon matalammaksi jos vain pohdin miesongelmaa.

sinkkumies

Mä olen ollut koko elämäni sinkkuna, eli yli 23 vuotta. Kestän sinkkuutta hyvin, sillä opiskelen yliopistossa ja opinnoissa riittää kohdallani aina parannettavaa. Minkäs sille voi, että opiskelu ja lukeminen on uskomattoman mielenkiintoista. Jos opiskelu tympii, toimii urheilu hyvänä vastapainona. Kavereitakin tulee nähtyä silloin tällöin.

köriläs

Mä olen ollut jo niin pitkään sinkkuna, että ei se oikein enää tunnu miltään.
Päivät kuluu vaan tasaseen harrastusten ja työn parissa. Jotenkin tuntuu ettei sitä varmaan enää pystyisikään mihinkään suhteeseen kun on olut jo niin kauan yksin ettei varmaan enää osais elääkään jonkun toisen kanssa yhdessä.
Se voi myös olla että enää kukaan ei huolisikaan, koska ehkä se "ikisinkkuus" jotenkin näkyy päällepäin.
Sinkkuuteni ei johdu myöskään ainakaan siitä että olisin liian kranttu koska itelle kelpais melkein jo kuka vaan, mutta tuntuu, että mua ei kukaan huoli.
Onneksi kuitenkin tähän on jo turtunut niin ei tunnu enää niin pahalta, jos tätä jatkuvasti murehtis, niin vois olla aika ankeeta......

WhyNotJustDoIt

Älkää hyvät ihmiset antako "statuksenne" masentaa. Sinkkuus on monta kertaa parempi olomuoto kuin onnettomassa parisuhteessa eläminen. Positiivinen asenne myös näkyy ulospäin ja kummasti kiinnostaa...

SlowlyWakingUp

Onks se joku sairaus vai? Ite kolmatta vuotta sinkkuna (munkin elämää tämä ennemminkin on), muutamien pitempien seurusteluiden jälkeen (5v,2.v....). Aika ollut enemmän kuin paikallaan ja itsensä kuuntelua. Toki mieli halajaisi jossain vaiheessa jonkun viereen, mutta ei baarista. Kai vielä on mahdollista selvinpäinkin tutustua ihmiseen....... (ainakin sopii toivoa....).

Sitruuna

Kyllähän tätä kestää. Parisuhde ei ole ainoa asia elämässä. Minulla ystävät jäivät välimatkojen taakse monta vuotta, ja kumppani oli ja pysyi. Lopulta tilanne kääntyi toisin päin: parisuhde jäi, muutin ja suhde ystäviin ja perheeseen koheni. Nyt on sitten ollut kaikenlaisia välitiloja viime vuosien aikana, mutta ystävät ja perhe ovat ja pysyvät. Kumppanuudessa on puolensa, mutta jos suhde muuttuu hiljalleen parisuhdehelvetiksi, ei enää jaksa löytää tilanteesta mitään hyvää. Sanoisin, että oli vaikeinta nukkua yksin monen vuoden jälkeen. Kun siihen kerran totuin, sinkkuuskin alkoi tuntua normaalilta olotilalta.

Yksin

Onko jotain vaihtoehtoja???? Jos on eronnut ja ns. uusiosinkku eikä ketään sopivaa tule vastaan, onko vaihtoehtoja??? En myöskään kannata huonoa parisuhdetta - mielummin yksin. Parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen on tosi vaikeaa aloittaa uusi elämä ... sen opetteluun menee aikaa... haikeata ja vaikeata on tosiaan nukkua yksin... Sitten pitää luoda itselleen kaikki se vapaa-ajan toiminta uudelleen... mutta nyt ei ole kukaan muu sanomassa mitä haluaisi tehdä! Se voi olla vapauttavaa tai sitten ahdistavaa, että mitä mä alan tekemään???? Samoin kaikki juhlat yms. . Erohan on pieni kuolema ja sen jälkeen aina muistelee mitä me tehtiin silloin ja miten mä haluaisin esim. nyt uudella tavalla seuraavaksi viettää joulua... Pakkohan sitä on kestää.....

Jaanuska

Se on totta että opetteluun menee aikaa ja vaikeeta on tosiaan aloittaa uusi elämä/suhe kun on tottunut elämään yksin mutta ei yksinkään oo hyvä olla...tässä iässä sitä jo kaipaa rauhallista ja turvallista suhetta ja hetkiä toisen kanssa...!!!

iäkäs sinkku nyt

Olen ollut iänkaiken sinkkuna ja olen todella nauttinut siitä. Työ vie osan ajan elämästä ja sitten on ollut mukava tulla töistä kotia ja on saanut vapaasti hengittää, ei ole tarvinnut heti ruveta ruokaa laittamaan perheelle yms.On saanut mennä matkoille aina lomien alettua ja nauttia niistä päivistä täysin. Kukaan ei ole kysynyt mistä tulen ja minne menen. Harrastukset yms. ovat olleet käytettävissä vapaasti. Tietenkään ei avioonkaan kovin herkästi ole tullut mentyä, vaikka kosittukin on... Kun ei ole oikeastaan mikään tuntunut sopivalta, niin paras olla yksin. Jonkin asteen seurustelua on kai joka sinkulla, mutta ne eivät aina johda liittoihin. Löysin kyllä ihanan miesystävän vuosia sitten ja suhteessa ollaan vieläkin. Olen vasta eläkeiässä löytänyt ns. sen oikean. Olen ehtinyt nauttia siitäkin aivan riittämiin siis yhdessäolosta. Nyt kun kaikkea muistelen, niin elämä järjestää omalla tahollaan jokaiselle jotakin yllättävää kaverin löytämisen suhteen.Koskaan ei ole liian myöhäistä. Yksinäisyyskin on joskus hyve. Sen tulee huomaamaan vasta silloin, kun se on menetetty. Elämä voi olla onnellista ilman suhdettakin. Ei se ole aina autuaaksi tekevä ilmiö!

Darwin jatkettu teoria

Nyt tulee hieman karua tekstiä, anteeksi jo etukäteen.

Ihmiset jotka eivät halua "pariutua" ja saada lapsia, tulevat karsiutumaan pois varsin nopeasti, koska heillähän ei ole perillisiä jotka jatkaisivat perinnettä.

Ihmisillä on tapana tavoitella aina parasta mahdollista kumppania ja nykyään kun tarjontaa on huomattavasti (Suomessa noin miljoona ihmistä elää sinkkuna), tulee helposti hylättyä se aivan kelpo vaihtoehto paremman toivossa. Ajatellaan että "koska sain tämän näin helposti, voin varmasti saada paremman pienellä vaivannäöllä".

Ja vielä.. Ei uskalleta tutustua ihmisiin mikäli ensivaikutelma ei ole täydellinen. Toisinsanoen jokaisella on omien elämäntapahtumien kautta jäänyt jokin kuva, minkälainen kumppanin tulee olla ja näin hylätään jo alkuvaiheessa ehkä varteenotettavia kumppanivaihtoehtoja ennen kuin tunnetaan mitään koko ihmisestä.

Brooke

Mielenkiintoinen teksti ja ajatellaanpa millaista heidän elämä on joilla ei ole perillisiä kuitenkin haluavat olla yhessä...toki kun ei ole perillisiä, niin suku ei jatku mutta elämä on ilman perillisiäkin onnellista ja ilman perillisiäkin ihmiset elää parisuhteessa mutta millainen parisuhde on ilman perillisiä?Jos ei halua perillisiä parisuhde ei kai hyvä vaihtoehto?

minä vaan

kyllähän tätä nyt kestää, joskus vaan haluaisi ampua kuulan kalloonsa. ei tätä kyllä kestäisi ilman koulua, ystäviä ja järjestötoimintaa (=saatanasti tekemistä). :) onneks on kaikkee muuta.

mutta oikeesti, antaisin jonkun (tai vaikka kaikki) aistini jos löytäisin jonkun. Tiedän, että vika on minussa. Olen ruma ja aika tyhmäkin. On yhä mysteeri, miten pääsin yliopistoon. vihaan itteeni ja näyttää siltä että syystä...

Ellu

Kuudes vuosi sinkkuna menossa, täytyy sanoa että on ollut hyviä ja pahoja aikoja, noin vuosi sitten panikoin kun kaikki ystäväni samaan aikaan muuttivat yhteen siippojensa kanssa, ostivat asunnot jne, ei siinä muuta mutta jostain syystä naiset pariutuessaan vaipuvat ainakin alussa parisuhdekoomaan, muuta elämää on vähän ja kun sinkkukavereita tavataan niin puhutaan vaan meidän Jarista tai Jukasta. Katkeraa? ehkä niin. Mutta minkäs teet kun ketään ei löydy ja miehet katsoo läpi.
Anyways, parasta yrittää olla ajattelematta liiaksi näitä sinkkuusasioita, muuten polla hajoaa. Liikkeellä pysyminen ja itsetunnosta huolehtiminen on tärkeetä.

sangria

Mun mielestä ystävät on tosi tärkeitä ja todellakin hauskat ystävät joiden kanssa voi puhua mistä vaan. Ja ainahan voi kokeilla ns. sokkotreffejä, mullekin se oli uus juttu, mutta sen voi ottaa ihan huumorin tai elämyksen kannalta - ei siis todellakaan vakavasti. Mutta se jotenkin lämmittää mieltä kun huomaa, ettei ookaan mikään hirmunoita!
Terkut ja tsemppiä!

sangria

Totta puhut....
Olen huomannut itsessänikin noita piirteitä ja joskus todella ihmetellyt.....

äiti-ihminen

Do I have any choise?

äiti-ihminen

Hitto...siis choice...

Annika

Sinkkuna mennä hujahti seitsemän vuotta. Ensimmäiset puolitoista vuotta olivat pahimmasta päästä, uuteen ei-toivottuun tilanteeseen sopeutumista, sekä sen seikan sisäistämistä että ehkä sitä uutta kumppania ei minulle löydykään, ainakaan siinä 1-1,5-v sinkkuiluajassa mitä se muulla kaveripiirilläni keskimäärin otti. Lisäksi siinä viiden-kuuden vuoden tuntumassa oli toinen sinkkuahdistuskausi, kun kavereiden parisuhteiden tiivistymis-, yhteenmuuttamis-, hää-, ym. kaudet alkoivat painaa päälle. Lisäksi kävin sinkkuvuosien aikana lävitse sekä "hyviä miehiä ei ole olemassa" että "kaikki hyvät miehet ovat jo varattuja" -kaudet. Noo, täytyy rehellisyyden nimissä myöntää että ehkä olin välillä hieman nirsokin, mutta hyvä niin sillä ei sitä nyt sinkunkaan ketä tahansa vastaantulijaa tarvitse kelpuuttaa. Vakikeino eli itsensä kiireisenä pitäminen harrastusten avulla oli ahkerassa käytössä, ja esim. yksin matkustelukin sujui vallan rutiinilla (motto: ei pidä antaa yksin elämisen rajoittaa elämää). Mutta vaikka kaikista tekemistäni asioista pidinkin, oli sinkkuahdistus silti enemmän tai vähemmän koko ajan kuvioissa mukana, ja esim. koin vallan loukkaavana ne parisuhdeihmisten ainaiset hokemat kaupan kassajonoista ja kirjastoista potentiaalisina miesten tapaamispaikkoina. Halusin pohjimmiltani pysyvän parisuhteen ja perheen, ja usko siihen että saisin joskus kaiken tämän alkoi hiipumaan siinä kuudennen sinkkuvuoden jälkeen vaikka haaveet ennen kaikkea perheen suhteen säilyivätkin taka-alalla.

Jonkinmoinen käännekohta tuli ajassa vajaa seitsemän vuotta kun minulle tarjoutui mahdollisuus muuttaa ulkomaille. Tartuin mahdollisuuteen, ja pian sekä sinkkuahdistuksen rippeet sekä aiemmin potemani vauvakuume katosivan hyvin tehokkaasti, kun lähimmiksi uusiksi "huolenaiheiksi" muodostuivat asunnon löytäminen maassa jossa yhtä vuokrattavaa kerrostalohuoneistoa kohden on 3000 hakijaa, sen selvittäminen miksi minun kuuluukin maksaa kaksi eri sähkölaskua samasta sähköstä yhden laskun asemesta, sun muu minulle uusi. Tämän kaiken sekä tietysti työn lomassa ei kerta kaikkiaan tullut ajateltua pätkän vertaa sinkkuelämää tai sen ahdistavuutta. Ja ihme: minusta tuli lähes saman tien se tosi ärsyttävä tapaus, joka parin kuukauden sisällä paikkakunnalle muuttamisesta heti löytää miehen. Murphyn laki toimii myös sinkkumaailmassa.

Jos joku hyvä neuvo tulisi mieleeni siitä miten sinkkuahdistuksen keskellä kestää, niin ainakin se että tee ihmeessä kaikkea kivaa: pidä itsesi kiireisenä kaikenmaailman mukavilla harrastuksilla (ei niillä jotka on optimoitu kumppanin löytämiseen vaan niillä joista itse oikeasti pidät), matkusta, vaikka yksin jos kaikki kaverit on jo pariutuneet, mutta älä ihmeessä vaan jää yksin kotiin asioita liiaksi miettimään. Riippumatta siitä tuleeko kumppani vastaan vai ei, nuita kivojen asioiden täyttämiä vuosia lopulta muistelee jälkeenpäin mukavina aikoina. Elämässä on lopulta todella paljon kaikkea muutakin elämisen arvoista.

Päivi

Hei,
Olen ollut sinkkuna x vuotta, välillä fiilikset ovat ollet miinuksella ja välillä plussalla. Välillä meinaa epätoivo iskeä. Viimeisen puolen vuoden aikana olen pystynyt pitämään hyvää fiillistä yllä melkein koko ajan. Uskon, että se sopiva ihminen tulee elämääni jonain päivänä.

Annika sanoinkin, että kannattaa tehdä kaikkea kivaa, se on totta. Ajattelin monta vuotta, että lähden esim. etelään sitten kun tapaan se ihanan ihmisen, sitten tajusin, että ihan turhaan tulee mietittyä, mitä tekee sitten kun tapaa jonkun. Kun se elämä on tässä ja nyt.

Ystävät ovat tärkeitä, on hieno, että löytyy sellaisia ystäviä, joille voi puhua näistä asioitsta, kaikille ei edes halua. Ystävien kanssa on kiva tehdä erilaisia asioita. Työn ohessa olen opiskellut iltaisin viimeisen kolmen vuoden ajan, vielä vähän pitäisi jaksaa. Jonkin verran ehtii harrastaa. Joten vapaa-aikaa ei ole liikaa.

Kuinka moni on kokeilut esim. engergiahoitoa tai rentoutusterapiaa? Voin suositella, tälläiset jutut ovat kivoja ja lisäävät hyvää oloa.

Tsemppia kaikille.

mannuli

Olen ollut puolivuotta sinkkuna ja se on ollut tosi ihanaa aikaa
Se vetää vertoja huonolle parisuhteelle. Mieheni oli täysi narsisti pahimmasta päästä. En ole menettänyt uskoa muihin ihmisiin joku päivä jossain on ihminen joka on minua varten ja jaksan kyllä odottaa.

Jussi

Ei kannata ottaa tressiä,mä olen ollut sinkkuna 2v.Monien epäonnistuneiden suhteiden jälkeen tullut siihen tulokseen että näin on hyvä vaikkei sitä itselle toivoisikaan,on vaan aika raskasta aina epäonnistua,ei kuitenkaan kannata luovuttaa vaan ottaa rennosti niin se kyllä sieltä tulee ennen kuin huomaatkaan.Mä olen löytänyt harrastusten kautta tosi paljon omaan elämään.sanoit että sua on kehuttu hyvännäköiseksi,olet varmaan aika vaativa luonne ,näin pitää ollakkin,ei kannata lähteä suhteeseen joka ei itseä kiinnosta

^_^

Juuh ei mitään stressejä nyt. Sinkkuna on kivaa! Ajattele niitä hyviä puolia. Voi mennä ja tulla miten haluaa, eikä tarvitse selitellä/ilmoittaa kenellekään menoistaan tai ystävistään. Ja sitten varmasti on jokin syy pitää itsensä kunnossa. Tai mulla ainakin menee niin, että parisuhteessa laiskistuu ja ajattelee, että toi tykkää musta tämmösenä ku oon (mikä on tottakin), mutta sitte vaan makaa sohvalla. Sinkkuna on aikaa tehdä enemmän juttuja!

Kaupungin valot

Itsekseen ollen on enemmän tilaa luovalle ajattelulle, toisaalta ajattelua on vaikea joskus pysäyttää vaikka haluaisi... On mukavaa mennä erilaisiin paikkoihin ja antaa virran viedä, voi tulla vastaan kiinnostavia, hauskoja asioita ja ihmisiä, toisaalta olisi mukavaa kun elämässä olisi jatkuvuutta, pysyvyyttä, joku Toinen, joka olisi päivittäisessä elämässä mukana... Yksin nukkuminen on minusta ihanaa, ei tarvitse katsella ja kuunnella toisen ikäviä tapoja ja tottumuksia, mutta kosketteleminen, hyväilyt, suudelmat ja sen sellaiset asiat ovat jääneet, ja puute vaivaa.

TuNteellako

Olipa kirjoittaja mies tai nainen, teksti oli aivan ihastuttavaa! :) Sinun ajatuksia haluaisin kuullaa lisää ja kauan.