| Mikä elokuva kyseessä?
Oon yrittänyt jo monta vuotta etsiä tuloksetta tän leffan nimeä. Katoin kyseisen elokuvan joko vuonna 2003 tai 2004 ja tää leffa oli tehty joskus -90 –luvulla tai mahdollisesti ihan 2000 –luvun alussa. Yritän kertoa kaiken minkä kyseisestä elokuvasta muistan, kuvailu tosin jää todella lyhyeksi, koska muistan elokuvasta todella vähän ja ainut mieleenpainuva asia on se ahdistava fiilis jonka elokuva sai aikaan (tiedä sitten oliko elokuva oikeasti ahdistava, mutta tämä kuva mulle on jäänyt).
Leffa kertoo kahdesta teini-ikäisestä naapuruksesta (tytöstä ja pojasta) jotka on myös parhaat ystävykset. Jos muistan oikein, tytön isä pahoinpiteli tätä tyttöä (ja äiti oli kenties kuollut tai lähtenyt muuten vaan menemään). Elokuvan lopusta muistan sen verran, että toinen päähenkilöistä tappoi itsensä. En ole ihan varma oliko päähenkilöiden tarkoitus tehdä itsemurha yhdessä ja vain toinen uskalsi saattaa sen loppuun vai oliko itsemurha pelkästään tämän itsensä tappaneen henkilön pään sisällä kehittynyt idea.
En nyt tiedä onko tästäkään hyötyä, mutta sanompa kuitenkin. Olin kauan aikaa siinä uskossa että tätä miespääosaa esittää joko Jake Gyllenhaal tai Tobey Maguire, mutta selaillessani kyseisten henkilöiden näyttelijähistoriaa en löytänyt mielestäni kuvaukseen sopivaa elokuvaa, ellen ole hypännyt jonkun elokuvan yli.
Toivon todella, etten ole menny sekottamaan useampaa leffaa toisiinsa :S.
|