Alkuperäinen kirjoittaja Itselleen paljastunut pettäjä

Pettämisen juuret juontuvat itsepetokseen! Mitä tapahtuu kun ihminen pettää? Ihminen saa petoksella aikaan sen, että hän ei voi luottaa läheisimpään ihmiseen maailmassa: Itseensä! Sellainen ihminen joka ovelan pettämisen pitää hyveenä. Ei ole vielä kehitynyt ulos narsismistaan. ja siitä olettamuksesta: Minä saan tehdä; mitä vain, missä vain ja milloin huvittaa! Meitäkin onnettomia on. Jotka emme kykene olemeaan rehellisiä omalle itsellemme. Minunlaisteni on tuohuduttava, joko johonkin aineesiin. Kun ensin järjestämme itsemme elämän helvetiksi ja sitten emme kestä sitä itsemme luomaa helvettiä, vaan siitä on paettava. Joko viinaan, lääkkeisiin, tai humeisiin. Kun pettäminen paljastuu ja kun se ei ole yleisesti hyväksyttyä, ihminen joutuu syylliseksi ja kun teko ei edusta kovin korkeaa moraalista tasoa. Ihminen ajatuu häpeän ja häpeä taas syö meiltä oman ihmisarvomme loppullisesti. Kun se kohdistuu meidän omaan personaan. Mikä ajaa pettämään? Turhautuminen! Suhteen viilentyminen. Jännityksen etsiminen. Ja iselleen hukassa oleva sisin ja fyysinen nautinon halu. Tietysti kehitymätön nautii henkisestikin, kun saa tuntea edes jossakin olevansa jotakin, kun rikkoo läheisen tai toisen ihmisen luottamuksen. Ennen laitettiin häpeä penkkiin ihminen joka rikkoi yhteisön sääntöjä. Minäkin olisin jo monet kerrat semmoisessa istunut, ihmisten sylettävänä ja säälittävänä. Se että onko kaikkilla sylkiöillä puhtaampi sisin, Sitä en usko, Mutta ensimäisen kiven heittäjiä löytyy ja vielä toisenkin. Kun me ihmiset pehmenemme iän karttuessa, sisinpämme alkaa valmistua täältä erkanemiseen. Silloin monille ihmisille tulee paine siitä, että miten sitä tuli elettyä. Siinä vaiheessa viimeistään ne nuoruuden salatut nautinnot pitää itkeä pois itseä painamasta. Silloin kohtaamee sen keskeneräisen ihmisen joka erkanee tästä keskeneräisestä maailmasta. Kenekään ei tarvitse tuomita. Sillä meillä on sisin, jos se kehityy elämässä, niin se varmasti huolehtii myös siitä. Aikoinaan suuri runoilija kirjoitti: "Ei kenkään on paha ihminen , on toinen heikompi toista" Ja suuri mestari lausui: " En minäkään sinua tuomitse. Mene äläkä enää syntiä tee, että sinulle ei pahemmin kävisi. Siis paha rankaisee itse ihmistä. Uskon, että jos en pelkäisi rakkautta, saisin kohdata kahden aikuisen ihmisen välistä kypsää rakkautta.