Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja oli karkki Tuntuisi aika omituiselta, jos Kiina ottaisi johtavan aseman Haitin pelastusoperaatiossa. Sijaitseehan se vallan toisella puolen maapalloa, kun USA on melkein Haitin naapuri.
Muistetaan myös se, että USA on ollut paikalla jo monta vuotta ja on sekaantunut merkittävästi myös maan hallintoon.
Otetaan esimerkiksi Aristiden kohtalo. Kun hänet valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi Haitin köyhien äänillä, tuli Bush vanhempi väliin ja Aristide pistettiin epädemokraattisesti pihalle. Toisella kaudellaan Aristide sai sitten hallita koko kauden. USA:n presidenttinä oli tuolloin Clinton. Kolmas kausi päättyi jälleen Bushin väliintuloon, tällä kertaa nuoremman. Sen jälkeen maassa onkin ollut USA paikalla jatkuvasti ja pitänyt maata kurissa.
Totuus on kuitenkin sellainen, että ulkopuolisten tekemä vallanvaihto ei tuo maahan demokratiaa.
Ehkäpä nuo seikat vaikuttavat USA:n vastaisiin mielipiteisiin nyt Haitissa ja vähän muuallakin.
Pääasia ei kuitenkaan ole se, kuka pelastuoperaatiota johtaa, vaa se, että se tehdään kunnolla ilman omia intrestejä. |
Sen johtavan aseman toki voi ottaa rahalla, kun kerran varaa on. Tiedetään se jo Kiinassakin, että pääosa rahasta siirtyy nykyään kyberavaruudessa.