Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Pakkasfani Olen lukenut Outi Pakkasen koko tuotannon ja voin lämpimästi suositella hänen kirjojaan:) On itse asiassa ainoa suomalainen dekkaristi, jonka kirjoista olen pitänyt. Niissä on hyvin kuvattu Helsingin miljöötä ja aina on mukana mielenkiintoisia persoonia, Anna Laineen hyviä kokkauksia unohtamatta. Harmi vain, että Pakkanen kirjoittaa suht harvakseltaan. |
Mielestäni Pakkanen kirjoittaa normaalia kirjoitustahtia. Vuosi ja kirja on tullut viime aikoina. Jossain vaiheessa oli taukoja, hän keskittyi muuhuin kuin dekkareihin. Tulos näkyi laadussa: oletteko lukeneet ihan niitä ekoja tekeleitä, olisiko 1970-luvulta? Kyllä hän on kehittynyt kirjoitatjana. Ihmiskuvaus on nykyisin ihan toista sorttia.
Ei se määrä, vaan laatu. Vai haluaisitteko Pakkasen työntävän tekstiä liukuhihnalta kolmen kuukauden välein kuten jossain vaiheessa teki Mauri Sariola -vainaja, kun oli viinavelkoja? Luin niitä joskus nuorempana ja osa on semmoista moskaa, että sen ylittäisi lapsikin. Paitsi ettei lapsella ole Sariolan nimeä, jolla kirjoja myytiin.
Pakkasen uudempien teostenkin taso vaihtelee, mutta siitä olen kirjoittanut aiemmin tällä palstalla. Yleensä syvempään erittelyyn tulee vähempi kommentteja ja se on sääli. Kirjoja arvioidaan jotenkin hyvin ulkokohtaisesti.