| nimi
Pyrkimässä kepun johtoon ja pääministeriksi, ei kuitenkaan vetäne vertoja
Paavo Väyryselle joka olisi kepulaisista paras pääministeri.
Pekkarinen lähtee keskustan puheenjohtajakisaan
26.02.2010 10:36, päivitetty 26.02. 11:00
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, 62, pyrkii keskustan puheenjohtajaksi.
Pekkarinen ilmoitti päätöksestään tiedotustilaisuudessa hetki sitten. Hän kertoi olevansa samalla valmis pääministeriksi.
- Suomi tarvitsee innostavan liikkeellepanijan, tekijän, jolla on näkemystä ja särmää, Pekkarinen sanoi.
Pekkarisen mukaan Suomessa tarvitaan vahvaa valtiota ja hyvää yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Nykyinen hallituspohja sopii siihen hyvin, mutta vaalien jälkeen toisenlainenkin hallitus voi Pekkarisen mielestä tulla kyseeseen.
Pekkarisen vastaehdokkaina ovat tällä hetkellä kansanedustaja Timo Kaunisto, 47, hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi, 41, ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen, 63.
Puheenjohtaja valitaan keskustan puoluekokouksessa Lahdessa kesäkuussa. Hän korvaa kesällä syrjään vetäytyvän Matti Vanhasen.
|