Alkuperäinen kirjoittaja toivoo-parasta

Toisin kuin jotkut kirjoittajat, minä ymmärrän sinua todella hyvin! Avioparia sitoo kummankin velvollisuus tuoda tulonsa yhteiseen talouteen siinä suhteessa kuin ansaitsevat. Jos toinen on parempituloinen tuo hän enemmän, jne. Jos toinen jää työttämäksi koituu toiselle enemmän rahanmenoa luonnollisesti jne. Tietysti kummallakin on oikeus myös omiin menoihinsa. Mutta, sillon kun ne menot alkaa olla pois yhteisestä elämästä ja alkaa rasittaa toista osapuolta liikaa niin silloin täytyisi miettiä jokin ratkaisu. Kaikki on aina kuitenkin tapauskohtaista.

Onko lapseen käytetty raha poissa teidän elämästä? Vastaatko sinä yhteisistä menoistanne suhteessa enemmän kuin mies? Jos sinun ja teidän taloudellinen tilanne ei kärsi, niin silloin tarvitset tukea ja apua hyväksyäksesi tilanteen. Vaikeaa se voi olla. Tärkeää on ajatella, että sinun ollessasi rahapulassa mies auttaisi myös sinua. Oma lapsi on tietysti eri asia kuin puoliso mutta kyse on lähimmäisistä huolehtimisesta.

Jos rahat on poissa teidän elämästä, asia on toinen. Et voi muuttaa miestä, mutta voit keskustella hänen kanssa ja kertoa miltä sinusta tuntuu. Että koet tilanteen epäoikeudenmukaiseksi. Voit myös alkaa pitää kiinni siitä ettet "elätä" miestä hänen lapsensa takia. Paljon riippuu miehestä kuinka tärkeänä hän kokee sinut, teidän elämänne ja oman lapsensa (siinä sivussa lapsensa äidin).

Meille kävi huonosti. Maksettiin mieheni kanssa yhteismenot (asunto, ruoka, auto, matkat) tasan siinä suhteessa kuin oli tulot. Miehellä oli vähän paremmat, joten hän maksoi vähän enemmän. Suhde oli ihan yhteisesti laskettu ja sovittu. Alkuun tietysti joustettiin puolin ja toisin tilanteista riippuen. Sitten joustot alkoi olla enemmän vain mun puolelta kunnes kyllästyin. Kun lopetin joustamisen yhteismenoissa koska mieheni käytti rahat lapsiinsa ja sitä kautta exänsä hyödyksi, riitaannuttiin. Elettiin puolitoista vuotta kuin epäsopiva pari soluasunnossa. Siihen päälle miehen exä kerran narisi minulle kun mies joutuu maksamaan meidän menoista niin paljon että heidän lapset kärsii! Niillä lapsilla ei ollut hätää mutta exällä taisi olla. Olin tietysti pettynyt kun mies ei välittänytkään minusta/meistä niin paljon kuin olin uskonut ja hän oli uskotellut, mutta ei sille mitään voi. Oma aika meni miehen suostutteluun, että saan rahani yhteisestä asunnosta pois kun hänellä ei ollut varaa ostaa sitä kokonaan itselleen. Asunto piti myydä, mikä ei ollut miehen mieleen, ja silloin hän vielä yritti lepytellä että oltaisi pysytty yhdessä. Olin jo käynyt erinäisiä tunnetiloja laidasta laitaan ja olin väsynyt. En enää luottanut, että asiat muuttuisi lopullisesti. Ehkä aikansa hän olisi toiminut sanojensa mukaan mutta ei pitkään.

Toivottavasti te ja kaikki muutkin pääsevät hyvänä yhteisymmärrykseen elämästä. Toisten lapsille ei tarvitse olla kateellisia, eikä kokea heitä kilpailijoiksi tai uhaksi, mutta kyllä niiden lasten vanhempien on kyettävä laittamaan elämässä asiat säädylliseen tasapainoon.