| Kikkareita
Moro. Haluan kertoa kokemukseni eilisestä kylpylämatkasta Flamingon kylpylä"paratiisissa"! Olin tyttäreini (8v.) kanssa uimassa Flamingossa ja mukavaa kesti semmoiset pari tuntia, kunnes vähän ennen kuin olimme ajatelleet lähteä pois kävimme vielä isossa altaassa sukeltelemassa. No, katselin siinä altaan pohjaa ja mikähän se siellä pohjalla oli? No aikuisen miehen nyrkin kokoinen paskakikkarehan se siellä etsi ystäväänsä!! KIITOS JA PÄIVÄÄ VAAN.
Olipahan tullut kova hätä jollekin kun ei vessaan ollut ehtinyt. Kaverikin sille kikkareelle löytyi parin metrin päästä. Kyseinen henkilö joka sen oli sinne paskantanut oli varmasti tehnyt sen paria minuuttia aikaisemmin, koska muuten se olisi kauníisti sulanut veden sekaan kaikkien iloksi.
En syytä asiasta Falmingoa, koska eihän heillä ole mitään mahdollisuutta katsoa kaikkia ihmisiä jotka vedessä ovat. Kuitenkin meidän reissu loppui siihen ja seuraavaa kertaa saa odottaa enne kuin sinne uudestaan menen. t. nimim. pähkinää ja punajuurta oli näköjään syöty
|