Yksittäinen viesti
21.03.12, 16:04   #28 (linkki)
Tupsu83
(Vierailija)
 
Viestejä: n/a
"QUOTE:Vuodoista sen verran -että nehän on aika yleisiä, silloin kun viikkoja on 8+0, eli ei pidä säikähtää "haamukuukautisia", tietysti, siis jos vuoto on vähäistä."

Se oli tiedossa että vuodot, runsaatkin voi olla ihan normaaleja alussa, mutta ennen kun vauva näkyi niin ei voinut tietysti olla varma. Ja vaikka ymmärsinkin että suurella todennäköisyydellä vuoto oli ihan normaalia, niin eihän sitä sanan "keskenmeno" jälkeen muuta osannut ajatella kun vaan pahinta.

Voin samaistua tosi hyvin Minmien tuntemuksiin, vaikka sulla oli vielä ekstra huolta sen kystan takia. Juuri tuo epätietoisuus oli kestämätöntä. Sitä vahti jokaista oiretta tai oireen jäämättä tulemista ihan hulluna. Joku päivä tuntu siltä että kyllä se varmaan hyvin menee, ja sitten näki jonkun vauvan jossain kuvassa ja alko itkemään ihan lohduttomasti.. Toivottavasti menisi loppuraskaus hyvin Minmiellä sekä kaikilla muillakin, edessä on kuitenkin vielä suurin osa odottelusta :-o

Tällä hetkellä mua rasittaa eniten vessassa juokseminen. Pitää suunnitella kaikki menot sen mukaan että pääsee vessaan vähintään puolen tunnin välein (joskus menee 5 minuutinkin välein..). Onko se ihan normaalia, vai pitäisikö olla huolissaan verensokerista? Ollaan just nyt ulkomailla enkä ole päässyt neuvolassa käymään verikokeissa..
  Vastaa viestiin