Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Suurperheen lapsi  Autonkuljettajan toiminut isäni osti 70-luvulla omakotitalon n. 30 km Helsingistä. Silloin asunnot olivat edullisia, koska laina-aika oli maksimissaan 10 vuotta eikä ihmiset siksi voineet maksaa ylihintaa toisin kuin nykyään. Tämä oli meille pelastus, sillä isä elätti suurperheen pienellä palkalla. Meillä oli oma auto ja myöhemmin kaksiksin. Mopot yms. tulivat myös kuvioihin.
80-luvulla laina oli siis maksettu. Rahaa alkoi jäämään säästöön ja taloa laajennettiin ilman lainaa. Silloin sai itse rakentaa lähes kaiken ja rakentaminen ei vielä ollut sikahintaista. Markalla sai vielä jotain. Taas jäi rahaa säästöön ja isäpappa osti mökin, veneen ja asuntovaunun. Ulkomailla käytiin.
Lasten kasvettua isoiksi äitikin lähti töihin.
Nyt vanhemmillanin on 400 000 euron (2 400 000 markkaa) arvoinen omakotitalo, mökki, vene, asuntovaunu jne.
Tuntuu hullulle, että nykyään kaksi pienipalkkaista vanhempaa joutuu kärvistelemään kerrostaloyksiössä, vaikka perhekoot ovat selvästi pienentyneet ja koulutustaso noussut. Nykyihmiset polttavat rahansa kalliisiin vuokriin. Harva 40-vuotias omistaa kesämökkiä.
Ennen OLI paremmin.
Mitä mieltä olette? |
Oon vähän eri mieltä alkuperäisen kanssa. Ehkä Helsingin seudulla oli noin, mutta Pohjanmaalta katsottuna asiat oli vähän eri tavalla.
Olen viiskytluvun lopulla syntynyt, samoin mieheni. Meidän lapsuudenkodissa ei ollut autoa, vaikka asuimme maalla. Pyörällä käytiin koulussa ja kaupassa. Lähin ruokakauppa oli 3 km:n päässä. Sekä äitini ja isäni oli työelämässä, tavallisia duunareita. Se mitä matkustettiin, oli Suomen rajojen sisällä, lähinnä sukulaisissa, muutama telttaretki tehtiin perheellä, jonkun järven rantaan. Junalla ja linja-autolla liikuttiin nämä lomamatkat. Mutta sen muistan, että aina oli hauskaa. Mieheni perheen tausta on suurinpiirtein samanlainen.
Mutta nyt kyllä meillä itsellämme on huomattavasti paremmin. Meidän tulotaso on varmaan keskitasoa, mieheni raksalla, minä toimistotöissä. Me ostimme omakotitalon, maksoimme 10 vuodessa lainat, ostimme mökkitontin 35 vuotiaina järven rannalta (ja niin on kyllä tehnyt moni muukin tuttavamme), rakensimme säästöillämme sen itse. Mökkiä varten ei lainaa otettu.
Mitään ihme perintöjä emme ole saaneet, koska vanhempamme elävät. Ihan omilla säästöillä on eletty. Kun lapset olivat yläasteikäisiä matkustimme kerran vuodessa koko sakilla viikoksi jonnekkin ulkomaille, Eurooppaan.
Nyt lapset ovat jo omillaan ja pois kotoa, nyt mieheni kanssa matkustamme ulkomaille 2-3 kertaa vuodessa. Ja nyt matkat jo ulottuvat Euroopankin ulkopuolelle. Tosin muuten elämme aika peruselämää, olemme nuukia ja säästäväisiä ihmisiä, mutta harrastuksista ei tingitä. Peruselämän kun pitää tavallisena, normaalilla työssäkäyvällä ihmisellä jää säästöön aika mukavastikkin, jos vain haluaa. Shoppaillaan sitten kun edelliset vaatteet ovat sen näköisiä, että päältä putoavat. Ns. huvikseen shoppailua ei harrasteta. Itse en edes viihdy kaupassa. Käyn ruokaostoksillakin korkeintaan 2 kertaa viikossa. Yhden kerran kunnolla ja toinen on pikainen täydennysostokeikka.
Kyllä tänään on todellakin paremmin kuin ennen, jos omaisuutta ja materiaa ajattelee. Nyt on mahdollisuus tulojen puolesta hallita elämää paremmin ja tehdä valintoja. Ennen ei sitä mahdollisuutta ollut, einakaan meidän kodeissamme.