Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja kyllästynyt Eikö tätä paskanjauhantaa voisi jo pikkuhiljaa lopetella? Edellinen, kokoomuksen johtama, Vanhasen "lautakasahallitus" oli rikostutkinnan mukaankin todistetusti rahalla ostettu, ja osa siitä porukasta joka osti "omat miehet" silloiseen hallitukseen, on jo saanut tuomionsa, kuten lahjottu silloinen kokoomusministerikin.
Kansa kyllästyi oikeistolaiseen "kepulointiin", ja demokratia toteutui niinkuin pitääkin. |
Kyllä minustakin tämän asian puinnin voisi jo lopettaa, varsinkin, kun asia on toki hieman kiusallinen varsinkin meille porvarihallitusta kannattaneille.
Minä kuitenkin äänistin silloinkin kokoomusta, koska sen yhtenä päämääränä oli tuloverotuksen progression lieventäminen, minkä se sitten toteuttikin. Onko se muka kokoomuksen vika, että inflaatio ja tasaverojen ja -maksujen samanaikainen korotus aiheuttivat sen, että tuloverotuksen progression lievennys toi reaalihyötyä vain kaikkein suurituloisimmille?
Vanhasen porvarihallitus kannattaisi jo jättää rauhaan, ja olla enemmänkin huolissaan koko Euroopan tulevaisuudesta, jossa vasemmiston ja sosiaalidemokratian kannatus on hurjassa kasvussa. Suomessa kokoomus on kuitenkin vahvoilla, ja porvarienemmistö hallituksessa takaa sen, että suurituloisilla on jatkossakin mahdollisuus kiertää "solidaarisuusveroja" ym. enemmän tai vähemmän laillisin keinoin.