Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Keskituloinen Ei voi kun nauraa vedet silmissä tätä Suomen vasemmsiton hölmöyttä.
Ensin meidän Sosdemiläinen valtionvarainministeri määrittelee pienituloiseksi ihmisen, joka ansaitsee 37500 euroa vuodessa ja sitten tulee jotain vielä parempaa.
Kommunisti, itseoppinut taloustietelijä Jopapa ilmoittaa, että suurituloinen on henkilö, joka hankkii yli 50 000 euroa vuodessa.
Ei terve, missä järki? Haloo.
Itse olen siis keskituloinen ja joukkomme on aika pieni. Puolisoni taas on pienituloinen ja heitä on melekin puolet suomalaisista. Suurituloisia on siis myös vähintään kolmasosa kansaa.
Missä helvetissä luuraavat hyvätuloiset ? |
Älää kiusatko vanhaa miestä. Näkeehän sen, että hän on asiansa kanssa aivan tosissaan. Hän elää omaa maailmaansa, aivan kuten appiukkoni.
Hänkin on vanhanlinjan järkkymätön kommunisti, joka myös katsoo asiakseen tumita kaikki pikkuisenkin elintasonsyrjään kiinnipäässeet.
Siinä ei selittelyt auta. Ei kannata vastata joka herjaan, koska yleensä hän lopettaa, kun kukaan ei lähde riitelemään.
Onhan se tietenkin suvulle joskus aikamoinen rasite se appiukkonikin.