Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Tätä vtun väliä No minun puolestani ihmiset saavat syödä ahdistukseensa vaikka kastematoja ja hoitaa syöpäänsä vitamiinipillereillä. Kukaan ei ole kieltänyt.
Mutta sitten kannattaisi olla kyselemättä tällaisilla palstoilla tai ainakin sanoa suoraan: "Haluan vain valheellisia, uskomuksiani vahvistavia vastauksia. Jättäkää totuus kertomatta."
Kuinka moni jättää muuten hakematta oikeaa apua, koska uskoo näihin huijauksiin? Kuinka moni sairaus pahenee, koska oireet piilotetaan uskomushoitojen avulla? Tai siksi, että näiden uskomuslääkkeiden sivu- ja haittavaikutuksista ei kerrota edes niissä harvoissa tapauksissa, joissa niitä edestutkitaan?
Onko oikein tukea ihmisten hätää hyväksikäyttäviä huijareita? |
Olen myös sitä mieltä, että kuinka paljon pahaa voi saada aikaan vastauksesi ap.lle.
Sinä näet asian vain omalta kannaltasi, mutta et kuule Ap.n kipeistä kokemuksista, joista hän mainitsee.
Kuinka tärkeää on olla hyvin varvovainen kommenteissaan, vaikka kuinka kokisi olevansa oikeassa.
Ihmisen mieli on luoja, se luo myös paranemisensa, olipa lääke plaseboa tai ns. oikeaa lääkettä.
Tärkeää on myös muistaa, että jokainen kirjoittaessaan miettii aina ihmiselle vastatessaan: MItä RAKKAUS tässä kohtaa tekisi?
Kukkatipat ovat auttaneet monia ja auttavat jatkossakin!