| Hella Vuolijoki kirjoitti rahanpuutteessa
kirjoja omasta elämästään. Tomera tyttö, vaikka ei niin kovin koree tyttö ollutkaan ja miehet käyttivät häntä väliin jopa hyväksi. Aikansa hella elätti, mutta otti ohjat käsiinsä.
Jutalle käivi hyvin, nai hyvään sukuun ja sitämyötä eteni jopa kansanedustajaksi.
En koskaan ymmärtänyt Jutan saamarinmoista katkeruutta, puhui hän mistä asiasta vaan aina se kääntyi kauheaan katkeruuteen.
Miksi Jutan tohtorismies ei kertonut hänelle, että katkeruus syö ihmistä itseään sisältä, eikä vie eteenpäin.
Itse pyrin pois katkeruudesta, osaan jopa antaa anteeksi.
Tämä Eestin tyttö Anu "saakin," joka kehuu meitä aika-ajoin vallan ihanasti, taas erehtyi jopa pahoihin poikiin muutaman kerran, mutta sitten löytyi Risto-Matti Ratia ja kas bisnes pyörii nyt mainiosti. On perillinenkin ettei tyttö ja jää puille paljaille, jos pappa keikkaa ennen aikojaan.
Oikeastaan hyvä, että nämä kirjailijat Kettu ym. kertova satuja ja kauhutarinoita, parempi sekin kuin retostella kuolleiden perheenjäsenten elämällä rahoiksi.
Itse en ole suinkaan sukuni kultamuna, vastoinkäymisiä on riittänyt ja sairauksiakin, mutta olen ihan tyytyväinen. Tämä on minun elämääni, jokaisella on omat ristinsä, kuten edesmennyt mummini sanoi.
Olisi kuitenkin kauheaa jos sisareni kirjoittaisi kirjan elämästäni, "että elämäni saisi merkityksen, kuolemani jälkeen" ei hitsi. Eräs kirjoittaja kertoi psyykkisesti sairaan sisarensa itsemurhasta, muka muille lohdutukseksi, ei sentään esimerkiksi.
Millä oikeudella minun elämäni vedettäisiin vieraiden irvailtavaksi, säälittäväksi ja arvosteltavaksi.
Olemme sisarusten kesken hyvinkin läheisiä, mutta eivät he elämääni, sisintäni, tuskiani ja ilojanikaan täysin tunne. Laspseni olen säästänyt pahimmilta suruiltani. Aikanaan kun makseltiin asuntoa, oli tosi tiukkaa, mutta en sitä huolta lasteni niskaan kaatanut. Toki se huoli näkyi arjessa. Saako lasten äidin elämä tarkoutuksensa kun saavat lukea äidin tuskasta, tädin kirjasta.
Kaikki on kaupan tänä päivänä, kun ojaa ei kaiveta, ei metsästetä, eikä lehmää kasvateta ja hoideta. Sehän on selvää ja jokainen repii elantonsa siitä mistä se mukavimmin saa, vaikka vainajista.
|