|
Mulla oli aikoinaan samanlainen anoppi kuin ap:llä ja lapsemme oli molempien suvun ensimmäinen lapsenlapsi. Kaiken lisäksi lasteni isä oli ainokainen. Oma äitini suhtautui mummouteen niin, että vaati minua olemaan lapseni kanssa hänen luonaan, ei siis ottanut pelkkää lasta hoitoonsa, koska lapsen paikka on äidin luona. Hän kyllä sitten ahdisti sillä että meidän "piti" olla siellä mummolassa monta kertaa viikossa. Anoppi taas, joka asui naapurissamme kävi monta kertaa päivässä yllättäen ja kutsumattaja nappasi vain vauvan itselleen,. Kun lapsemme oli siellä hoidossa muutaman tunnin (rintaruokinnassa vielä) niin anoppi juotti sille tuttelia, vaikka minä olin naapurissa! jne. jne. Anoppini myös järjesteli kotimme, kaappeja myöten, vaihtoi verhoni kysymättä omiinsa kun en ollut kotona. Lapseni hän hoiti oman näkemyksensä mukaisesti, ei niin kuin olin neuvonut. Hän osti lapselle kaiken mitä halusi ja se oli paljon...
Kun erosin lapsen isästä, anoppi loukkaantui niiin verisesti että sanoi ettei enää ota lasta luokseen eikä osta sille mitään. Sitä kesti jokusen kuukauden. Nyt lapseni on lähes aikuinen ja yhä ex-anopin sana on painavampi kuin minun joissain asioissa. Itse en ole ex-anoppini enkä lapsen isänkään kanssa missään väleissä. Isä ei pidä lapseensa yhteyttä, vaikka lapsi ikävöi.
Jotenkin hukkasin äitiyteni jo alkumetreillä. Se, jos mikä on harmittanut näin jälkikäteen.
Mitä tekisin toisin:
1. Tekisin lapsen miehen kanssa, joka on jo katkaissut napanuoran äitiinsä.
2. En laskisi anoppia itseni ja lapsen väliin, jos muu ei auttaisi (siis jos puhe ei riittäisi) muuttaisin kauemmas.
3. Tekisin selväksi myös anopille, että jos lapsen oma perhe ja äiti voivat hyvin niin silloin lapsikin voi hyvin. Ja tekisin selväksi että lapsi voi olla mummolassa hoidossa vasta sitten kun on tarpeeksi vanha ja haluaa sitä myös itse, häntä ei siihen kasvateta.
|