|
Enpä ole väittänyt että sinä nälvisit, mutta tällä(kin..) palstalla mielellään nälvitään milloin ketäkin jos sattuu vaikuttamaan vähänkään epävarmalta tai alakynnessä olevalta jo lähtökohtaisesti.
Yleistyksetkin tuppaa enempi olemaan ilkeän puoleisia, negatiivisia. Mielestäni taas elämän kokemuksen pitäisi avartaa asenteita ja ennakkoluuloja. Mutta jos kokemus on yksipuolista on vaara urautua vain tiettyihin ajattelutapoihin.
Olen ensisijaisesti lasteni äiti. Sen jälkeen olen mieheni ex. Ex-mieheni avioitui uudestaan, nuoremman tietysti kanssa, jolla ei ollut lapsia. Syy lapsettomuuteen oli biologista.
Hän oli kyllä tutustunut lapsiimme mutta yhteen muutto olikin kova paikka. Hän kokoi koko ajan olevan jotenkin alakynnessä kotonaan. Todenpohjaa oli kyllä sen verran että lapset käytti hänen epävarmuutta hyväkseen. Tuli puhuteltua lapsia useammin kuin kerran.
En ole sen naisen ystävä, mutta omalta osaltani pidin huolen, ettei kenenkään tarvitse kotonaan olla alakynnessa jos se vain minusta on kiinni. Sikäli oli, että olin vastuussa lasteni käytöksestä ja lasten isä oli miten sen sanoisi vastuuton - mikä osaltaan syy myös siihen miksi on exäni. Aikaa myöten nainen ja lapset alkoi tulla paremmin toimeen keskenäänkin ja rakkulat on parantuneet.
Tuolloin mietin monesti miltä minusta tuntuisi jos en olisi koskaan saanut näitä rakkaita lapsiani vaan jonkun miehen ja toisen naisen lapset siihen kiukkuilemaan. Siksi ehkä koska olen empaattinen ihminen perusluonteeltani halusin tukea sen naisen elämää kun kerran minulla oli paljon valtaa.
Toivon sen naisen ymmärtävän ettei lasten tarvitse olla biologisesti omia silti niistä voi välittää vilpittömästi. Lapsetkin ansaitsevat aikuiset jotka hyväksyvät heidät sen sijaan että välttelisivät, johtuen siitä mistä lapset tulevat tai mitä edustavat.
|