| Sinulle leikkaus mielessä
Olen 49-vuotias nainen ja olin 15 päivää sitten leikkauttamassa silmäni. Toisessa silmässä oli -5.0 (ja c 2,75) ja toisessa -6.75. Silmäni leikattiin ns monovision-menetelmällä eli toinen silmä korjattiin 0:aan ja toiseen jätettiin -1.0. Tämä siksi että näkisin sekä kauas että lähelle. Näen kyllä kauas mutta vieläkin jollakin tavalla "epäselvästi". Tämä johtuu kai siitä että aivoni eivät vielä ole tottunut eriparisiin silmiini. Katsoinhan minä lasien läpi sentään 37 vuotta.
Tulen toimeen ilman laseja ja näen jopa lukea sanomalehteä ilman lukulaseja. Ennen leikkausta näin meikata silmäni todella hyvin mutta nyt on tilanne vaikea koska en tahdo erottaa ripsiäni edes suurentavalla peilillä.
Silmäni eivät olleet kipeät kuin muutaman tunnin leikkauksen jälkeen. Noin viikon verran oikeassa silmässäni oli kuin roskantunnetta ja siksi lääkitystä jatkettiin vielä seuraavan viikon ajan. Roskantunne johtui siitä kun läppä oli vielä hieman auki oikeasta reunasta. Nyt se on ilmeisesti kiinni koska roskan tunnetta ei enää ole.
Odotan vielä josko tuo likinäköisyyteni paranisi ja ainakin kolmen kuukauden jälkeen olen paljon viisaampi, koska tuolloin pitäisi näköni jo olla se mikä se tulee olemaankin.
|