| Tulipa sairastettua...
Ensin oli lihassärkyä, kuumetta ja kurkkukipua. Kesti kaksi päivää. Kunnes tuli suuhun aftan tuntuisia rakkoja joita aloin hoitamaan Aftabeilla. Eihän ne mitään auttaneet.
Pieniä paukamia nousi kämmenselkiin, jalkapohjiin, sormenpäihin, varpaanpäihin, alaselkään ja toiseen polveen kolme. Kädet ja jalat oli pahasti turvoksissa, en meinannut päästä kävelemään jaloillani, eivätkä kengät meinanneet mahtua jalkaan. Kutina oli jotain järjetöntä ja otin siihen käsi-ihottumaani kirjoitettua Ataraxia. Ei kyllä ollut siitäkään juuri apua. Raavin yöt, raavin päivät.
Liotin jääkylmässä vesiastiassa jalkojani kun turposivat niin mahdottomasti. Siitä oli hetken ilo.
Oli mahdotonta hoitaa turvonneilla käsillä lapsia kun kertakaikkiaan sormet eivät menneet koukkuun. Eikä jaloilla pysynyt heidän perässään.
Kurkkukipu kesti viisi päivää. Aftat olivat suussa seitsemän päivää.
Käsien ja jalkojen turvotus ja pahimmat näpyt olivat myöskin sen viikon.
Nyt on kulunut yhdeksän päivää ja punaruskeat koholla olevat kovettuneet laikut ovat edelleen käsissä. Sormenpäät ovat tunnottomat koska niiden nahka on kovettunut näppyjen jäljiltä ja lähtenyt vähän kynsien alta irtoilemaan.
Odotan tässä jääkö käsiini, jalkoihini ja selkääni punaiset laikut loppuiäksi vai haalistuvatko tuosta pois... |