Lainaus:
|
Alkuperäinen kirjoittaja kyllä pakkaa vieraiden "tietämys" ärsyttämään Lainaus: |
Alkuperäinen kirjoittaja Ja pah! Kysyn vielä sohvis, että onko sekin mielestäsi geeneissä, kun yleensä perhe, joka on lihava ja jolla on koira, niin myös se koira on lihava? | No voi ihmetys, mitäpä sanot meidän perheestä, jossa äiti on reilusti ylipainoinen ja isä hoikka kuin mikä, ja koira täysin ihannepainossa? Samaa ruokaa syödään me ihmiset, koira syö tietenkin koiranruokaa. Ja liikuntaa harrastetaan aivan yhtä paljon.
Onko se oikeasti niin vaikea ymmärtää, että jotkut vain lihovat helpommin kuin toiset? Kaikkihan tuntevat näitä tapauksia, jotka "voivat syödä mitä tahansa lihomatta koskaan" - miksi siis sama ei toimisi toisin päin? On tietenkin aivan totta, että lihominen johtuu siitä, että ihminen syö enemmän kuin kuluttaa, mutta jos se kulutus on jotain käsittämättömän pientä runsaasta liikunnasta huolimatta, on todella vaikea syödä tarpeeksi vähän. Jos yliopistossa opettava (ja myös hoitotyötä tekevä) sisätautien tohtori ei keksi ratkaisua ylipainooni, miten sinä vieraana ihmisenä sen voisit osata tehdä?
En todellakaan ala tilannettani tämän enempää selvittää, mutta taustalla on kolme erilaista sairautta, jotka hidastavat/sekoittavat aineenvaihduntaa ja sekä suoraan että välillisesti aiheuttavat lihomista. Itsekuria minulla on vaikka muille jakaa. |
Kurja tilanne sulla, mutta tokihan ymmärrät kuuluvasi todella pieneen vähemmistöön kaikista lihavista ihmisistä?
Olen niin monesti istunut Painonvartijoiden kokouksissa, että tiedän suurimman osan lihavista lihoneen nimenomaan sen vuoksi, mitä ovat suuhunsa ahtaneet.
Ruokatottumukset periytyvät ihan yhtä tehokkaasti kuin geenit.
Kannattaa kokeilla ruokapäiväkirjan pitoa. Siinä näkyy selvästi, mitä on tullut syötyä päivän mittaan. Aika yllättävää, miten sinänsä huomaamattomista herkuista koostuu suuri osa päivän kaloreista!
Niitä ei tosiaan edes muista syöneensä ja kuitenkin niistä kertyy nopeasti valtava kalorimäärä.
Hyvänä esimerkkinä kahvikupposen kera nautitut pari keksiä; eivät täytä vatsaa, mutta kalorikuorma on huikea suhteessa määrään.
Monissa perheissä keksipurkki on lasten saatavilla, lisäksi janojuomana mehu. Muuta ei sitten tarvitakaan, kun ylipaino on jo tosiasia.
Meillä ei lapsuudenkodissani ollut varaa herkkuihin, niinpä olimme kaikki sisarukset hoikkia.
Joka iikka lihoi, kun elintaso avioliittojen myötä koheni ja herkut ilmestyivät kaappeihin.