|
04.05.09, 22:22
|
#9 (linkki)
|
Rekisteröitynyt: 06/2006
Viestejä: 14952
| Lehdistönvapaus hyvällä tolalla Suomessa
Tämä nyt ei ole aivan sama asia kuin sananvapaus, mutta läheltä liippaa. Tuoreen Freedom Housen raportin mukaan Suomi on jaetulla kakkossijalla lehdistön vapaudessa.
(Ventoa varten alleviivasin yhden kohdan, näistä kun puhutaan ulkomaanpuolella) Lainaus:
Lehdistönvapaus heikkeni kaikkialla maailmassa
julkaistu la klo 20:25, päivitetty eilen klo 08:55
Lehdistönvapaus heikentyi jälleen maailmassa viime vuonna. Yhdysvaltalaisen Freedom House -järjestön mukaan lehdistön toimintaedellytykset huononivat nyt ensimmäistä kertaa kaikilla alueilla. Eniten tilanne synkkeni monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa ja entisissä neuvostotasavalloissa.
Freedom Housen selvityksessä oli mukana 195 maata ja aluetta. Näistä vain 70:n eli runsaan kolmanneksen arvioitiin olevan täysin vapaita. Toisessa kolmanneksessa maista lehdistönvapaus toteutuu järjestön mukaan osittain, kolmanneksessa ei lainkaan.
Viime vuonna järjestö arvioi vapaiden maiden määräksi 72.
Lehdistönvapaus on nyt kaventunut järjestön mukaan seitsemänä vuonna peräkkäin. Vuonna 2008 poikkeuksellista oli kuitenkin se, että tilanne synkkeni kaikkialla.
Esimerkiksi Etelä-Aasiassa ja monissa Afrikan maissa tapahtui edistystä, mutta se jäi entisen Neuvostoliiton maissa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa riippumattomaan mediaan kohdistuneiden pelottelukampanjoiden varjoon.
Freedom House pitää myös Itä-Aasian tilannetta erityisen huolestuttavana, koska Kiinalta odotettiin alun perin entistä suurempia vapauksia Pekingin olympialaisten takia.
Myös Israel ja Italia liukuivat alamäkeen Lehdistönvapauden heikkeneminen ei rajoittunut viime vuonna vain autoritaarisiin maihin. Myös Israel, Italia ja Hongkong putosivat vapaan lehdistön statukselta "osittain vapaan" kategoriaan.
Israelin osalta tähän vaikuttivat Gazan konfliktin aikana toimittajille asetetut rajoitukset ja yritykset vaikuttaa juttujen sisältöön. Italian status putosi tuomioistuinten sananvapautta rajoittavien päätösten ja tiedotusvälineiden omistuksen keskittymisen takia. Hongkong taas kärsi Kiinan keskushallinnon rajoituksista.
Eniten lehdistönvapaus heikkeni järjestön mukaan Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Muun muassa Kroatiassa, Bulgariassa ja Bosniassa murhattiin tai pahoinpideltiin toimittajia. Venäjää moititaan riippumattoman median toimintaedellytysten kaventamisesta ja oikeusjärjestelmän haluttomuudesta suojella toimittajia hyökkäyksiltä.
Kaikkein huonoimmalla tolalla lehdistönvapaus oli viime vuonna Pohjois-Koreassa, Turkmenistanissa, Myanmarissa, Libyassa, Eritreassa, Kuubassa, Uzbekistanissa, Valko-Venäjällä, Päiväntasaajan Guineassa ja Zimbabwessa.
Suomi on pudonnut sananvapauslistan jaetulta kärkitilalta jaetulle kakkossijalle. Freedom Housen mukaan lehdistönvapaus toteutui viime vuonna parhaiten Islannissa, toiseksi parhaiten Suomessa ja Norjassa ja kolmanneksi parhaiten Tanskassa ja Ruotsissa. Edellisvuonna Suomi oli kärjessä yhdessä Islannin kanssa.
Yhdysvaltain hallinnon ja yksityisten tahojen rahoittama Freedom House on arvioinut lehdistönvapauden toteutumista maailmassa vuodesta 1980 lähtien.
AFP, YLE Uutiset | |
|
| |